1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Keuruu

Keuruun kaupunki varautuu remontoimaan jäähallin Mestis-sarjan tasolle

Keuruun kaupunki varautuu remontoimaan jäähallin tänä ja ensi vuonna Mestis-sarjan vaatimuksia vastaavaksi. Hankkeen kustannusarvio on noin 350 000 euroa.

Keuruun jäähalli ei nykykunnossaan täytä Mestis-vaatimuksia. Kuva: Isto Janhunen / Yle

Kaupunginvaltuusto sai tiedoksi suunnitelmat jäähallin remontista viime maanantaina, mutta päätöksiä ei vielä tehty. Valtuusto pyysi vielä tarkempia selvityksiä muun muassa remontin rahoituksesta.

Hankkeesta tehdään myös toteuttamissuunnitelma. Sen jälkeen hanke palaa valtuuston käsittelyyn, kertoo Keuruun kaupunginjohtaja Hannu Mars.

– Se tulee valtuuston käsittelyyn, koska talousarviossa ei ole varattu tälle vuodelle määrärahaa. Kunhan saadaan tarkka summa, niin lisätalousarviossa avataan määräraha siinä suhteessa.

Jäähalli Oy laatii tarkemmat rahoitussuunnitelmat ja selvittää onko mahdollista saada hankkeeseen avustuksia. Samalla selvitetään mikä on jäähalliyhtiön oma maksukyky ja mikä olisi kaupungin osuus hankkeessa.

Jäähalliyhtiön suunnitelmissa on rakentaa uudet pukuhuoneet ja kuivaustilat sekä nostaa katsomon lämpötilaa. Mestiksen vaatimuksena on, että hallissa on 500 istumapaikkaa ja 700 seisomapaikkaa. Tällä hetkellä halliin mahtuu yhteensä 1 000 katsojaa.

Keuruun nykyinen jäähalli on rakennettu harjoitusjäähalliksi. Keuruulla on myös elätelty toiveita kokonaan uudesta jäähallista.