1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. monikulttuurisuus

Monia poikia pelottaa tai ärsyttää lisääntyvä monikulttuurisuus – tytöt arvostavat poikia enemmän muita kulttuureja

Nuorten ja nuorten aikuisten asenteissa monikulttuurisuuteen ei ole tapahtunut selvityksen mukaan suuria muutoksia.

monikulttuurisuus
Walter ry:n projektikoordinaattori keskustelee Donnerin koulun neljän oppilaan kanssa liiikuntasalissa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan tytöt suhtautuvat poikia myönteisemmin monikulttuurisuuteen.Kalle Niskala / Yle

Turvapaikanhakijoiden määrän reipas kasvu ja yleinen kansainvälisyys eivät ole muuttaneet nuorten ja nuorten naisten sekä miehien suhtautumista vieraisiin kulttuureihin.

Nuoret ja nuoret aikuiset suhtautuvat maailmaan pääsääntöisesti avarakatseisesti ja näkevät monikulttuurisuudessa hyviä puolia itselleen ja Suomelle. Opetushallituksen tilaaman selvityksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan enemmistö yläkoululaisista, lukiolaisista ja ammattiin opiskelevista pitävät itseään avarakatseisina.

Tytöt suhtautuvat poikia selvästi myönteisemmin kulttuurien moninaisuuteen. Tytöistä 88 prosenttia pitää itseään ainakin jokseenkin avarakatseisena. Pojilla vastaava osuus on reilu 60 prosenttia. Pojista 10 prosenttia ei pidä itseään yhtään avarakatseisena, kun tytöistä heitä löytyi kaksi prosenttia.

Kulttuurien kohtaaminen saattaa mietityttää

Sen sijaan kulttuurien moninaisuuden lisääntyminen laskee sekä tytöillä että pojilla myönteisyyttä selvästi, tytöillä vähän vähemmän kuin pojilla. Yli puolet vastaajista ei pidä kulttuurien lisääntyvää kohtaamista niin kiinnostavana ja innostavana.

Pojista 17 prosenttia myös pelkää tai heitä ärsyttää kulttuurien lisääntyvä kohtaaminen. Tytöistä 8 prosenttia.

Vastaava laaja lähes 16 000 vastaajan selvitys tehtiin vuonna 2013. Selvitysten välillä ei ole suuria eroja.

Sukupuolen lisäksi myös koulutustausta vaikuttaa avarakatseiseisuuteen. Lukiolaiset ovat ammattioppilaita myönteisempiä. Myös ruotsinkieliset suhtautuvat muihin kulttuureihin jonkin verran myönteisemmin.

Nuoret korostavat koulun ja lähipiirin lisäksi koulun merkitystä myönteisyyden kehittymisessä. Opettajia patistetaan selvityksen kehittämisehdotuksissa perehtymään eri kulttuureihin ja muun muassa ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksiin. Opettajankoulutuksessa on selvityksen mukaan vaikeuksia käsitellä riittävästi moninaisuuden eri näkökulmia.

Lue seuraavaksi