Mitä yhteistä on Lady Gagalla ja nykyklassisella? 5 vähän erilaista näkökulmaa uuteen musiikkiin

Tässä jutussa nykymusiikkifestivaali Tampere Biennalen (11.–15.4.) taiteellinen johtaja Sami Klemola kertoo, mitä nykymusiikista kannattaa tietää juuri nyt.

nykymusiikki

1

Otso Lähdeoja, Motet, bassokaiutin
Otso Lähdeojan teos Motet (2018). Kaiuttimista kuuluu niin matalia äänitaajuuksia, ettei ihmiskorva niitä pysty kuulemaan. Taajuudet saavat kuitenkin kaiuttimet liikkumaan.Jussi Mankkinen / Yle

Jos musiikki on seksiä, Merzbow on pornoa

Mistä ihan tavallinen musiikin kuuntelija voisi aloittaa retken nykymusiikin maailmaan?

Tampere Biennalen taiteellinen johtaja ja Defunensemble-nykymusiikkiyhtyeen perustaja, säveltäjä Sami Klemola miettii pitkään.

Lopulta hän päätyy siihen, että ranskalaisen Gérard Griseyn (1946–1998) spektrimusiikki saattaisi toimia. Se on lähellä minimalismia ja siten joiltain osin korvalle entuudestaan tuttua ja helposti lähestyttävää.

– Informaation määrä on sellainen, että peruskuulija saattaisi ottaa sen vastaan. Siinä tapahtuu paljon, mutta musiikki ei riuhdo itseään, vaan kaikki tapahtuu vellovan kentän sisällä.

Suomessa Griseyn spektrimusiikkia kuultiin Musica Nova Helsinki -festivaalilla alkuvuodesta 2017. Helsingin kaupunginorkesteri esitti silloin kulttiteoksen Les Escapes Acoustiques (siirryt toiseen palveluun).

Helpon lähestyttävyyden vastakohtia löytyy paljon. Monessa mukana ollut Klemola törmää silloin tällöin musiikkiin, jota hän ei kerta kaikkiaan pysty ottamaan vastaan. Silloin on aika painaa stop-nappulaa tai lähteä pois konsertista.

Sietokyvyn rajamailta sen sijaan löytyy kiinnostavia ilmiöitä.

Esimerkiksi japanilaisen taiteilijan Masami Akitan (s. 1956) Merzbow-projekti teki Klemolaan lähtemättömän vaikutuksen Avanto-festivaalilla 2000-luvun puolivälissä.

Merzbow tunnetaan keikoista, joihin ei kerta kaikkiaan kannata lähteä ilman kuulosuojaimia. Hälyäänistä rakennettu musiikki (siirryt toiseen palveluun) on kaiken kattavaa.

– Äänenpaine oli niin valtava, että kun konsertti loppui, yleisö liikahti parikymmentä senttiä eteenpäin. Ääni vain loppui tyhjään täydestä metelistä. Yhtäkkiä oli hiljaisuus. Se oli todella fyysinen kokemus.

Akita on sanonut, että jos musiikki on seksiä, Merzbow on pornoa.

– Todella epämiellyttävän kuuloista musiikkia, mutta hälyäänissäkin on oma kauneutensa. Tietyllä tapaa Merzbow rinnastuu ranskalaiseen spektrimusiikkiin. Molemmat analysoivat ääntä.

2

Tytti Arola, Hanna Laeslehto, Ilmapallokone
Tytti Arolan ja Hanna Laeslehdon Ilmapallokone -ääniveistos (2017). Ilmapalloja käytetään kaikupohjana näppäiltyjen kielten tuottamille äänilleJussi Mankkinen / Yle

Musiikki saattaa ratkaista taistelun melusaastetta vastaan

– En minä osaa sanoa, mihin suuntaan taidemusiikki on menossa!

Klemola parkaisee mahdottomalle kysymykselle. Jotain pitäisi kuitenkin vastata, ja lopulta hän saa ajatuksen päästä kiinni.

– Uskon, että äänitaide ja arkkitehtoninen äänisuunnittelu tiloissa korostuu, sillä äänisaasteesta ja hälyäänistä on ollut paljon kirjoituksia.

Sitä odotellessa. Melun rinnalla harmittavan pieni osa maailman äänistä on musiikkia. Klemola rohkaiseekin kollegoitaan tekemään ääni-installaatioita julkisiin tiloihin tai vaikkapa gallerioihin.

– Vaikka ääni on säveltäjien työkalu, ääni-installaatiot ovat jostain syystä olleet enemmänkin kuvataiteilijoiden heiniä.

Äänestä on moneksi, ja juuri siitä ajatuksesta kannattaa pitää kiinni, kun puhutaan nykymusiikista.

Klassinen nykymusiikki eli käytännössä uudet sävellykset ovat Klemolalle peruskauraa, alue, jossa hän työskentelee päivittäin (siirryt toiseen palveluun). Sen lisäksi hänen korvansa tarttuu oikeastaan kaikki musiikki, jossa on kokeileva sävy.

– Sellaiseen, jonka kohdalla voi sanoa, että nyt ei ole menty helpoimman kautta, vaan on luotu jotain persoonallista ja kiinnostavaa.

Kuulija aistii musiikissa totuttuja elementtejä: rytmin, melodian ja harmonioita. Musiikkia voi tarkastella myös muista kulmista.

– Itseäni kiinnostaa juuri nyt musiikin intensiteetti. Mitä se tarkoittaa? Jotkut teokset tempaavat mukaansa syystä tai toisesta, toiset eivät. Löytyykö intensiivisyys nuoteista? Termiä käytetään musiikissa paljon, mutta siitä ei saa kiinni.

3

Minna Leinonen, Comme il faut, bandoneon
Minna Leinosen bandoneon-soittimelle säveltämän Comme il faut-teoksen nuotteja.Jussi Mankkinen / Yle

Isoin osa sävellyksistä soi suuren yleisön kuulumattomissa

Esa-Pekka Salonen, Magnus Lindberg, Sebastian Fagerlund ja Lotta Wennäkoski. Suomessa riittää säveltäjiä, jotka tunnetaan paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti. Klemola on iloinen esimerkiksi Wennäkosken viime vuosien menestyksestä, mutta erityisesti hän arvostaa kokeellisen musiikin kenttää, joka jää julkisuuden valokeilan ulkopuolelle.

– Sympatiseeraan sitä kellariporukkaa, joka ei pääse ikinä esille. Silloin lähtökohtana ei ole se, että Los Angelesin filharmonikot tilaa kappaleen, vaan tehdään omaa juttua kaikessa rauhassa: soitetaan pienillä festivaaleilla ja klubeilla, Klemola sanoo.

Porukka on iso. Klemolaa viehättää erityisesti kokeellisen kentän moniäänisyys: konserttisaleihin, isolle yleisölle säveltävien säveltäjien vastapainona on tekijöitä, jotka eivät välttämättä ole edes musiikin ammattilaisia. Täysin erilaisista lähtökohdista päästään yllättävän samankaltaisiin lopputuloksiin.

– Minua kiinnostaa tosi paljon juuri se lopputulos. Olen aina ihmetellyt, miksi konserttimusiikin ja kokeellisen musiikin yleisöt eivät kohtaa.

Tampere Biennalessa kokeellinen kenttä pääsee ääneen Biennale Goes Mental -iltaklubeilla.

Keitä sitten kannattaa juuri nyt seurata, jos haluaa pysyä suomalaisen nykymusiikin aallonharjalla?

Kysymykseen tuskin voi vastata kattavasti. Lyhyen epäröinnin jälkeen Klemola antaa kaksi nimeä, joista molemmat ovat paitsi tuttuja suomalaiselle konserttiyleisölle myös Klemolan vanhoja opiskelutovereita.

– Kimmo Kuokkala ja Antti Auvinen ovat kiinnostavia säveltäjiä. Esteettisesti heidän musiikkinsa ovat toisistaan hyvin kaukana, mutta molemmilla on vahva oma näkemys siitä, mitä he tekevät.

4

Maximilian Marcoll, Control Issues #1
Maximilian Marcoll, Control Issues #1 (2018). Teoksen ääniliut liikkuvat itsekseen ja niistä muodostuu ääniä.Jussi Mankkinen / Yle

Säveltäminen on yhä asioiden panemista päällekkäin

Säveltäjä Johann Sebastian Bach (1685–1750) on länsimaisen taidemusiikin peruskalliota. Lukematon määrä musiikkia genrerajoista riippumatta pohjaa hänen harmoniantajuunsa.

Fuugat ovat (siirryt toiseen palveluun) Bachin säveltaiteen kruununjalokiviä. Niissä säveltäjä yhdistää useita itsenäisiä melodioita värikylläiseksi ja moniulotteiseksi kokonaisuudeksi. Jokaisella äänellä on siis vastaääni. Tätä kutsutaan kontrapunktiksi.

Klemolan mielestä juuri kontrapunkti yhdistää myös sen kaikkein vaativimman nykymusiikin ja länsimaisen taidemusiikkitradition toisiinsa.

– Kontrapunkti on samaan aikaan tapahtuvia asioita, joiden suhde on kontekstissa puntaroitu. Bachilla konteksti oli tonaalinen. Päällekkäisiä tapahtumia on myös nykysäveltäjillä, mutta ne eivät välttämättä ole keskenään melodisessa tai rytmisessä suhteessa. Ne vain ovat päällekkäisiä tapahtumia, Klemola haastaa.

Klemolan teesin olennainen osa on, että se, onko kontrapunkti onnistunut tietyssä teoksessa, ratkeaa vain kuuntelemalla.

– Korva määrittelee sen, toimiiko musiikki vai ei. Juuri siinä on kontrapunktin vaikeus: konstruktion pitää pysyä kasassa, olivat rakennuspalikat mitkä tahansa.

5

Lagy Gaga esiintymässä lavalla.
Alessandro di Meo / EPA

Lady Gaga, Mike Patton ja Björk johdattavat kohti nykyklassista

Nykymusiikki pysyy marginaalissa, vaikka monisyisestä kentästä nousee silloin tällöin ilmiöitä pyristelemään kohti valtavirtaa. Toisaalta valtavirrassa on musiikintekijöitä, jotka eivät kaihda kokeellisempaa ilmaisua.

– Viimeisen 20 vuoden aikana Mike Patton ja Björk ovat hyviä esimerkkejä. Pattonin Tomahawk-yhtye (siirryt toiseen palveluun) tai yhteistyö säveltäjä John Zornin kanssa (siirryt toiseen palveluun). Siinä mennään ohi Faith No More -estetiikasta. Björk ei päästä kuulijoitaan helpolla (siirryt toiseen palveluun), mutta häntä kuunnellaan.

Valtavirran sointi- ja tyylikokeilut siis koettelevat suuren yleisön musiikkimakua. Korvat alkavat tottua erilaiseen ilmaisuun. Klemolan mielestä uusiin äänimaailmoihin nimenomaan tottuu – uutta musiikkia ei tarvitse opetella.

– Oppiminen on huono termi, sillä musiikkia kuunnellaan, koska se joko tuntuu hyvältä tai sitten siinä on jotain mielenkiintoista.

Klemola (s. 1973) aloitti musiikinopintonsa viulunsoitolla viisivuotiaana. Nelisen vuotta myöhemmin opettaja ilmoitti, ettei Klemolasta olisi muusikoksi. Silti kiinnostus musiikkiin säilyi.

– Teininä soitimme bändissä hardcorea ja metallia. Loppuvaiheessa musiikki kompleksoitui aika tavalla ja lähestyi rakenteeltaan progea ja sitten kokeellista klassista musiikkia.

Nuotit Klemola oppi parikymppisenä Oriveden opiston musiikkilinjalla, ja lopulta tie vei kitaran kanssa Jyväskylän konservatorion kautta Sibelius-Akatemiaan. Oman sävellyskonsertin Klemola piti Helsingissä vuonna 2014.

Klemolalle sointi eli soundit ratkaisevat. Silloin saattaa yhtäkkiä huomata, kuinka lähellä populaarikenttä ja kokeellinen klassinen musiikki ovat keskenään.

– Olen ilokseni huomannut, että haastavaa ääntä tulee yllättävistäkin paikoista. Lady Gagalla on tosi kiinnostavia soundeja.