Merenkulun ilmastopäästöt aiotaan puolittaa – Päätös voi poikia Suomen telakoille lisätilauksia

Merenkulku sai oman "Pariisin ilmastosopimuksensa".

Meri- ja rannikkoliikenne
Matalikolle ajanut 400 metriä pitkä konttialus CSCL Indian Ocean Elbejoessa helmikuussa 2016.
Matalikolle ajanut 400 metriä pitkä konttialus CSCL Indian Ocean Elbejoessa helmikuussa 2016.Frank Bruendel / Citynewstv / EPA

Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on kaksi viikkoa kestäneiden neuvottelujen tuloksena päässyt sopimukseen merenkulun ilmastopäästöjen vähentämisestä (siirryt toiseen palveluun).

Uuden sopimuksen myötä merenkulun hiilidioksidipäästöt on vuoteen 2050 mennessä määrä vähentää vähintään puoleen verrattuna vuoden 2008 tasoon.

Uusi sopimus saa vahvaa tukea laivayhtiöiltä. Merenkulkualan kansainvälinen yhteistyöjärjestö International Chamber of Shipping ilmoitti jo neuvottelujen alkuvaiheessa tukevansa tavoitetta päästöjen vähentämiseksi, kertoo Independent-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Merenkulku ja ilmailu jäivät vuonna 2015 solmitun Pariisin ilmastosopimuksen ulkopuolelle. Ilmailu teki oman päästöjenvähennyssopimuksensa jo seuraavana vuonna, mutta merenkulun neuvottelut ovat olleet hitaammat. Tämä on johtunut siitä, että suuret rahtilaivat käyttävät paljon huonolaatuista bunkkeriöljyä, mitä on vaikea korvata uusiutuvilla polttoaineilla.

Nyt uusia ratkaisuja on kuitenkin tulossa. Esimerkiksi Turun telakalla on kehitetty uudenlaista polttokenno- ja LNG-teknologiaa, joka mahdollistaa laivojen päästöjen vähentämisen. Yle kertoi tästä vuonna 2016.

– Vuoden 2050 tavoitetaso on saavutettavissa. Meillä on valmistumassa malleja, jotka käyttävät polttokennoja. Kun näiden ratkaisujen kriittinen massa on saavutettu, kehitys tulee olemaan hyvin nopeaa, sanoo Suomen Varustamot ry:n neuvonantaja Olof Widén Independent-lehdelle.

Uudenlaisia laivoja tarvitaan paljon ja nopeasti. Tavoitetaso on niin kunnianhimoinen, että viimeistään vuoden 2030 tienoilla rakennettavien uusien laivojen päästötason on oltava lähellä nollaa.

Merenkulku on ollut yksi suurimmista päästölähteistä. Se tuottaa tällä hetkellä noin kaksi prosenttia ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä, suunnilleen yhtä paljon kuin Saksan valtio.

Lähteet: AFP