Damaskoksessa elämä jatkuu – Pommiääniä sängyssään kuunnellut syyriansuomalainen: Iskut olivat Trumpille kasvojen pelastus

Damaskoksessa hallituksen alueella asuvat ihmiset ovat olleet kiinnostuneempia Douman valtauksesta kuin Yhdysvaltain iskuista.

Syyria
Syyrian hallituksen kannattajat kokoontuivat Umaijadin aukiolle Damaskoksessa lauantaina.
Syyrian hallituksen kannattajat kokoontuivat Umaijadin aukiolle Damaskoksessa lauantaina.EPA

Syyrian Damaskoksessa elämä on lauantaina jatkunut normaalina, kertoo kaupungista puhelimitse tavoitettu Nada Kettunen. Damaskoslaiset heräsivät pommitusten ääniin. Myös Kettunen kuuli ne kotiinsa.

– Aamuyöllä olin itse hereillä vähän ennen neljää, ja kuulin sängyssä, että jotain jyrisee. Luulin, että se oli ukkonen, Kettunen kertaa.

– Mutta sitten äitini tuli viiden minuutin kuluttua, ja kysyi, että kuulenko. Sanoin, että kuulen kuulen, mutta eikö se ole ukkonen. Hän vastasi, että ei se mikään ukkonen ole vaan siellä pommitetaan. Sitten meni 20 minuuttia ja se loppui.

Kettusen mukaan monet damaskoslaiset eivät ennen iskuja enää edes uskoneet, että niitä tulisi.

– Eilen illalla meitä oli iso porukka, eikä kukaan ei uskonut, että niitä tapahtuisi. Ajattelimme, että hän (Yhdysvaltain presidentti Donald Trump) parkuu, mutta ei pure. Mutta sitten kun puri, ei purrut niin kovaa.

Nada Kettunen.
Nada Kettunen vuonna 2015.Tom Kankkonen / Yle

Syyriassa hallituksen alueella yleinen mielipide on, että iskut olivat lieviä ja mitään suurempaa ei tapahtunut. Syyrialaiset eivät myöskään Kettusen mukaan suuremmin hätkähtäneet iskuista.

– Kaikki epäilivät, että koska hän on parkunut asiasta tosi pitkään, niin hänen oli pakko säästää omat kasvot. Oli pakko tehdä jotain. Tämä on se yleismielipide. Se oli omien kasvojen säästämistä.

"Mikä pelle"

Damaskoksen keskustassa on tänään järjestetty joitain tuen ilmauksia Syyrian hallinnolle iskujen jälkeen. Muutenkin tunnelma on varsin leppoisa, kuvailee Kettunen.

– Tänään on lauantai eli vapaapäivä. Kaupunki on täynnä ihmisiä, autot liikkuvat. Ylipäätään ihmiset eivät ole säikkyneet.

Kettusen mukaan ihmiset eivät myöskään ole mitenkään vihaisia Yhdysvalloille.

– Tunnelma ei ole raivostunut, vaan enemmänkin ajatellaan, että mikä pelle.

Seuraavaksi syyrialaiset odottavat mahdollisia Venäjän ja Iranin vastatoimia, joita maat lupasivat mahdollisten iskujen alla.

Ghoutan vapautus kiinnostaa enemmän

Kettusen mukaan damaskoslaiset ovat olleet enemmän innoissaan Damaskoksen lähiöiden saamisesta hallituksen joukkojen haltuun niitä pitkään hallussaan pitäneiltä kapinallisilta.

–Iskujen ajankohta on hölmö, koska ihmiset olivat innoissaan Ghoutan vapauttamisesta; siitä että aseistetuista ryhmistä päästiin eroon siellä. Sen vuoksi ihmisillä on enemmän leppoisa ja onnellinen olo eikä säikähtänyt, Kettunen arvioi.

Hallituksen alueella asuvat syyrialaiset ovat olleet epäuskoisia kemiallisista iskuista ylipäätään.

–Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on pyörinyt monta päivää, että tämä on ihan pelkkää näytelmää, että Valkokypärät ovat keksineet koko asian saadakseen kansainvälisen puuttumisen asiaan. Täällä Damaskoksessa ihmiset eivät ole uskoneet, että iskua on edes tapahtunut, Kettunen kertoo.

Lisäksi epäuskoa on lisännyt koko ajan se, että uutiset ovat vaihdelleet. Venäjän lausunnot iskuista ovat muuttuneet, mikä on herättänyt hämmästystä Damaskoksessa.

– Ihmiset eivät ole enää ylipäätään kiinnostuneet, mitä siellä tapahtui, koska tarina on niin kulunut.

– Eniten ihmiset ovat olleet kiinnostuneita siitä, että aseistautuneet ryhmät on saatu sieltä pois. Siitä kaikki iloitsevat, että viimeinen bussi lähtee tänään ja sitten Douma on vapautettu, Kettunen sanoo.