Kun kirjaudut pankkitunnuksillasi Kelan sivuille, valtio maksaa viulut – mutta raja on tulossa vastaan

Sähköinen tunnistautuminen käy kalliimmaksi vuosi vuodelta, joten valtio yrittää neuvotella uusista hinnoista pankkien kanssa, uutisoi Spotlight-ohjelma.

sähköinen tunnistaminen
Verkkopankkitunnukset kannettavan tietokoneen näppäimillä.
Spotlight (tekstitetty suomeksi)

Sähköinen tunnistautuminen maksaa Suomen valtiolle tänä vuonna enimmillään viisi miljoonaa euroa. Tästä iso siivu koostuu pankkien veloittamista maksuista.

Nyt valtio yrittää saada pankit alentamaan hintojaan, sillä summa uhkaa paisua liian suureksi, uutisoi Svenska Ylen Spotlight-ohjelma.

Kun asiakas kirjautuu esimerkiksi Kelan tai Verohallinnon sivuille, hänen on todistettava henkilöllisyytensä. Pankkitunnusten lisäksi vaihtoehtoina ovat sirullinen henkilökortti ja mobiilitunniste.

Todellisuudessa jälkimmäisiä käyttävät hyvin harvat. Miten tässä näin kävi?

Sirullinen henkilökortti floppasi pahasti

Viitisentoista vuotta sitten sirullista henkilökorttia esitellessään valtionhallinto uskoi, että kortista tulee suosittu. Ainakin 2,5 miljoonaa suomalaista ottaa kortin käyttöönsä, ajateltiin.

Suomalaiset tuumivat toisin ja ryhtyivät käyttämään tunnistautumiseen mieluummin pankkitunnuksia: niihin turvautuu tällä hetkellä yhdeksän kymmenestä.

Henkilökortin suosioon pettynyt valtio päätti vuonna 2009 ehdoista, joilla tunnistuspalveluja voidaan ostaa markkinoilta. Vajaassa kymmenessä vuodessa tunnistusten määrä on kasvanut moninkertaiseksi – ja samalla myös palveluun uppoava summa, sillä pankeille maksetaan määrän mukaan.

– Viime vuonna tunnistustapahtumia oli noin viisi miljoonaa kuukaudessa. Tämän vuoden alussa se oli noussut kahdeksaan miljoonaan, sanoo kehittämispäällikkö Kimmo Mäkinen valtiovarainministeriöstä Spotlight-ohjelmalle.

Palaako valtio kehittämään omaa järjestelmää?

Mäkinen arvioi, että tunnistautumisten määrä jatkaa kasvuaan. Samaan aikaan kustannuksia on hänen mukaansa jopa painetta laskea tulevina vuosina.

Tällä hetkellä valtio neuvottelee pankkien kanssa uusista sopimuksista. Vaikkei kyse ole isosta bisneksestä pankeille, voi olla, ettei osa suostu yhteistyöhön valtion kanssa heikennetyillä ehdoilla.

– Olisi kaikille huono ratkaisu, jos emme kilpailutuksen aikana saisi hyväksyttäviä tarjouksia pankeilta. Silloin varmaan jouduttaisiin valtion tasolla pohtimaan, millaista roolia valtio jatkossa ottaa sähköisen tunnistautumisen osalta, Mäkinen muotoilee Spotlight-ohjelmassa.

Käytännössä pankkien jättäminen pois tunnistautumisen vaihtoehdoista tarkoittaisi valtion oman järjestelmän kehittämistä.

Juttu pohjautuu Svenska Ylen Johan Gullmetsin ja Linus Långin artikkeliin sekä Spotlight-ohjelmaan.

*Lue myös: *Pankki niisti joka verkkotunnistautumisesta jopa 50 senttiä – tänään hinta laskee, mutta otetaanko sentit sinulta?