Toimittajalta: Huumekohun keskellä pyörivä Jari Sillanpää ylsi taikatemppuun paluukeikallaan Kajaanissa

Jari Sillanpää palasi huumekohun jälkeen lavoille Kajaanissa. Kulttuuritoimittaja Jussi Mankkinen kävi paikan päällä ja hämmästyi.

Jari Sillanpää
Jari Sillanpää, Kajaani
Jari Sillapää Kajaanin Kaukametsässä 14.4. 2018Jussi Mankkinen / Yle

Tunnelma on jännittynyt ja tiheä kajaanilaisessa kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsässä. Sali on lähes täynnä, ja kohta lavalle on astumassa Jari Sillanpää: metamfetamiinia käyttävä viihdetähti, josta Seiska-lehden paparazzi oli aivan äskettäin ottanut Espanjassa vähemmän mairittelevia lomakuvia. Kuvissa Sillanpäällä on punaiseksi palanut naama ja useita numeroita liian pieni pikeepaita – ilmeinen ulkonäöllinen hällä väliä -asenne.

Villit ajatelmat nousevat mieleeni: Astuisiko lavalle hermoheikko ihmisraunio, jonka esiintymisestä ei tulisi mitään ja jonka touhuja yleisö katselisi säälinsekasin tuntein? Valtaisiko estradin muissa maailmoissa haahuileva piripää, jonka kosmisilla sfääreillä ei olisi kosketusta nykytodellisuuteen? Buuaisiko yleisö? Huudeltaisiinko Sillanpäälle räävittömiä huumevitsejä?

Jari Sillanpää, Kajaani
Jari Sillanpää Kajaanin Kaukametsässä 14.4. 2018.Jussi Mankkinen / Yle

Päinvastoin: itse asiassa Kajaanissa tapahtuu jonkinlainen taikatemppu. Siinä samassa kun Jari Sillanpää astuu lavalle ja ryhtyy tulkitsemaan Ihmisiä suviyössä -kappalettaan, kaikki mennyt haihtuu kuin vesihöyrynä ilmaan. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja lehtien huumeotsikot olisivat olleet pahaa unta, jonkinlainen rinnakkaistodellisuus, joka oli jäänyt kaukaisuudessa kiiltävien horisonttien taakse.

Huumekohun keskellä ollut viihdetähti Jari Sillanpää palasi lavoille lauantaina. Hyvinvoivan näköinen Sillanpää hehkui karismaa, vitsaili kevyesti, flirttaili median ja yleisön kameroille ja lauloi erinomaisesti. Puheäänestä tosin kuulsi tietynlainen käheys ja artisti yskähteli välillä. Konsertti päättyi lämminhenkisiin halailusessioihin fanien kanssa. Halailuista välittyi jonkinlainen outo, jotenkin uskonnollinen tunnelma.

Jari Sillanpäällä on fanikunta, jonka uskollisuudesta kuka tahansa taiteilija voisi olla kateellinen. Tapasin Kajaanissa muutamia Sillanpään hardcore-faneja, jotka odottivat illan konserttia jännittyneinä mutta innostuneina. Heillä oli ehdoton luottamus heidän ihailemaansa artistia kohtaan: Jari ei petä koskaan, konsertteihin on aina kiva mennä, niissä on hyvä meininki ja niistä jää pitkäksi aikaa hyvä mieli.

Fanituksessa oli myös hellyttäviä piirteitä: Kajaanissa Sillanpäälle vietiin somasti paketoituja lasienkeleitä. Enkeleihin liittyvää symboliikkaa voi tämänhetkisessä tilanteessa vain uumoilla.

Luottamuksen lisäksi Sillanpää-faneihin liittyy myös toinen ominaispiirre: he osaavat antaa anteeksi. Kun Sillanpää kertoi homoseksuaalisuudestaan vuonna 2006, eivät fanit kääntäneet hänelle selkäänsä. Siitäkin huolimatta, että moni naispuolinen fani koki Sillanpään unelmiensa ihannemiehenä – myös seksuaalisessa mielessä.

Huumesekoilussa on tietenkin kyse aivan toisenlaisesta asiasta, mutta suhtautuminen on samanlaista. Jaria ei jätetä, kuten eräs fani painokkaasti ja huutomerkin kera totesi.

Jari Sillanpää, Kajaani
Jari Sillanpää Kajaanin Kaukametsässä 14.4. 2018.Jussi Mankkinen / Yle

Sillanpään huumekohun kohdalla on ollut myös mielenkiintoista huomata, että häntä ovat olleet tuomitsemassa kaupunkilaiset, jotka tuskin ovat koskaan käyneet iskelmätähden konsertissa. On mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton Sillanpää saa ensi viikolla esiintyessään pääkaupungissa. Hyökyvätkö uuspuritanismin aallot korkeampina suuressa Helsingissä kuin pienessä Kajaanissa? Näytetäänkö Sillanpäälle keskisormea lavan reunalta vai mennäänkö häntä katsomaan jonkinlaisena camp-ilmiönä?

Tänään sunnuntaina Sillanpää esiintyy Kempeleessä. Luulisin, että siellä on samanlainen tunnelma kuin Kajaanissakin: ihmiset ovat menneet konserttiin kuunnellakseen lahjakasta esiintyjää, eivät ihmettelemään huumeisiin sortunutta friikkiä.

Jari Sillanpään faneilla on idoliaan kohtaan rajaton usko ja luottamus. Toivottavasti Sillanpää osaa olla tämän luottamuksen arvoinen.

Lue lisää:

Jari Sillanpää palaa julkisuuteen huumekohun keskeltä – fanit odottavat illan konserttia jännityksen vallassa