Korkeasti koulutettu nainen lähetti 49 työhakemusta kolmessa kuukaudessa – "Töiden hakeminen on usein kovempaa työtä kuin varsinainen työnteko"

Emma London ryhtyi työnhakuun, kun potkut uhkasivat. Korkeasta koulutuksesta ja kokemuksesta huolimatta työhakemuksia oli tehtailtava kymmenittäin.

työnhaku
 työnhakijaksi ilmoittautuminen.
Derrick Frilund / Yle

Emma London, 41, oli määräaikaisena valtiolla töissä hankkeessa. Määräaikaisuudesta huolimatta hän ei ollut huolissaan tulevaisuudestaan. Pikemminkin hän ajatteli, että kun tekee hyvää työtä, työnantaja pitää hänestä kiinni. Toisin kävi.

– Hankejohtaja tuli sanomaan, että Emma, tuletko huoneeseen. Organisaatiota ollaan purkamassa ja nyt täytyy vähentää henkilökuntaa, muistelee London.

Seurasi henkilökohtainen kriisi.

– Meni ihan itkemiseksi ja huutamiseksi, tunnustaa Emma London.

Kriisi kesti pari viikkoa. Sen jälkeen hän päätti, että nyt alkaa projekti. Aikaa olisi määräaikaisuuden loppuun eli puoli vuotta.

– Työnhaku tuntui ihan järkyttävältä ponnistukselta, mutta kun sen tietää, että rähmällään olo ei auta.

Seurasi julkinen ilmoitus sosiaalisessa mediassa: "Minä haen töitä!"

Hakemuksia sarjatulella

Työvoimakoulutusta järjestävän Saranen Consultingin toimitusjohtaja Janne Lindfors tietää, mitä työnhaku rankimmillaan on.

– Töiden hakeminen on usein paljon kovempaa työtä kuin se varsinainen työnteko, Lindfors sanoo.

Suurin osa Sarasen koulutuksista liittyy tieto- ja viestintäteknologiaan. Etenkin teknologiaan liittyvät koulutukset ovat kysyttyjä, sillä tekniikan kehittyminen aiheuttaa usein puutteita osaamisessa.

Emma Londonilla piti periaatteessa olla työnhakijana kaikki hyvin. Korkeasti koulutettu henkilö, jolla on kymmenen vuoden työkokemus viestinnän alalta ja rautainen cv, menisi kyllä haastatteluihin, mietti London. Lisäksi työnantaja antoi luvan hoitaa työhaastatteluita myös työajalla.

Emma London
Emma London teki todella töitä töiden löytymiseksi.Emma London

Kiinnostavia paikkojakin tuli auki jatkuvasti. Hakemuksia lähti sarjatulella 49 eli noin neljä viikossa kolmen kuukauden ajan.

Neljätoista kertaa London kutsuttiin haastatteluun. Ennemmin tai myöhemmin tuli hylsy. Tunteet olivat ristiriitaiset.

– Samaan aikaan täytyy olla niin pirteä, aktiivinen ja iloinen, ja samaan aikaan tulet saamaan enemmän hylkäyksiä, mitä aikuinen ihminen saa koskaan.

Työnantajakuva hoi?

Yle Uutisten teettämässä tutkimuksessa helmikuussa selvisi, että suomalaisten asenteet työttömyyttä kohtaan ovat koventuneet. Vaikka suomalaisten enemmistö katsookin, että työttömyyden syy ei ole yksilössä vaan yhteiskunnassa, nähdään silti, että asenne ja työmoraali ratkaisevat työnhaussa.

Korkeasti koulutettujen työttömyys on hienoisessa laskussa. Uudellamaalla korkeasti koulutettujen työttömien osuus työttömistä työnhakijoista oli helmikuussa 19,2 prosenttia. Luku on pudonnut lähes viidenneksen vuoden aikana.

Aika usein kolmen tai neljän viikon päästä tulee se geneerinen viesti, että valinta ei kohdistunut sinuun.

Emma London

Esimerkiksi Espoossa vähintään alemman korkeakoulututkinnon omaavia työttömiä on kolmannes kaikista työttömistä. Koulutettuja hakijoita avoimiin paikkoihin siis riittää.

Johtuneeko sitten siitä, että useinkaan valitsematta jääneet eivät kuule työnantajasta sen enempää. London olisi kysynyt mielellään tulevaisuutta varten, missä pitäisi parantaa, mutta mahdollisuutta tähän ei tullut.

– Joskus ei kuulunut mitään. Aika usein kolmen tai neljän viikon päästä tuli se geneerinen viesti, että valinta ei kohdistunut sinuun. Kerran tuli tekstiviesti.

Londonista tämä on kummallista. Onko hakijoita niin paljon, onko soittaminen vastenmielistä vai onko niin kiire, että voi keskittyä pelkästään rekryttyihin?

– Hopeamitalistit olivat niin hyviä, että otitte haastatteluun asti: eikö teitä kiinnosta työntantajakuvanne? London kyselee.

Lopulta tärppäsi. Uusi työ, sijaisuus, jatkuu helmikuulle saakka. Ankara työnhaku loppui ainakin hetkeksi, toivottavasti kokonaan.

– Jos voin valita, niin ei koskaan enää. Periaatteessa kaikki oli hyvin, kun palkka juoksi ja oli useampi kuukausi aikaa etsiä uutta työtä ennen työttömyyttä. Silti se oli tunteiden vuoristorataa.