1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hyvinvointi

Heli Vaarasen kolumni: Hyvinvointivaltio on epäitsekäs hanke, siksi sillä ei ole tulevaisuutta

Kuva: Leila Oksa / Yle

Kävin pitämässä pienen luennon paikallisessa palvelutalossa miesomaishoitajille. Loppujen lopuksi kävi niin, että kuulijani antoivatkin minulle vuosikymmenen parhaan oppitunnin parisuhteesta ja perheestä.

Kuuntelin omaishoitajia, jotka olivat hoitaneet puolisojaan vuosikymmeniä. He kertoivat vastuun kantamisesta. Hyvään elämään kuului huumoria ja hyvää mieltä, vaikka toinen ei puhunutkaan. Väsymys vain hyväksyttiin.

Tästä oppitunnista tuli harras olo, mutta se herätti myös paljon kysymyksiä. Miten maamme muuttuu, kun epäitsekkääksi kasvanut, sitkeä ja kärsivällinen kansanosa lähtee.

Näillä käynneillä palvelutaloissa, turvakodeissa ja psykiatrian poliklinikoilla nimittäin näen ja kuulen konkreettisesti, miten rahoja yhteiskunnassa käytetään hyvinvoinnin lisäämiseksi, ja millaisten arvojen pohjalta työtä tehdään.

Kaiken unohtaneelle on helppoa tarjoilla vaikkapa kulutusyhteiskunnan arvoa: ostamista.

Jokainen meistä on jossakin vaiheessa elämäänsä heikko ja tarvitsee toisia ihmisiä ja yhteiskunnan apua. Matka hyvinvoivasta tarvitsijaksi voi joskus olla hyvin lyhyt. Se saattaa vaatia vain liikenneonnettomuudessa kuluneet sekunnit, tai epäonnisen vuoden väärässä ihmissuhteessa.

Hyvinvointiyhteiskunta näyttäytyykin monille vasta siinä vaiheessa kun apua todella tarvitaan. Viimeistään silloin, kun tulee vanhaksi.

Ikäluokkien välillä kulkee kuitenkin juopa. He, jotka olivat paikalla, kun hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin, tuntevat myös sen tarpeellisuuden ja ihanteet. Uudemmat suomalaiset taas ovat vieraantumassa hyvinvointiyhteiskunnan arvoista.

Niitä ovat tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen ja vastuu toisista ihmisistä; oikeus terveyteen ja kodin suojaan; kova työ, ankarat verot ja tasavertaiset lähtökohdat jokaiselle. Nämä arvot perustuvat epäitsekkyyteen ja pohjaavat historiaan, jossa yhtäkään näistä asioista ei vielä ollut. Paitsi työt ja verot.

Nykyihminen on jo kauan sitten unohtanut, minkä oikeuksien edestä taisteltiin, kun hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin. Ja kaiken unohtaneelle on helppoa tarjoilla vaikkapa kulutusyhteiskunnan arvoa: ostamista.

En voi kuvitella sumentuneempaa omatuntoa.

Palvelutalon parkkipaikalla jäin miettimään, mistä aiemmat sukupolvet ammensivat vastuuntuntonsa.

Ennen vastuu toisista oli normi, joka on nyt liuennut. Jos loputkin hyvinvointiyhteiskunnan arvot menetetään parissa vuosikymmenessä ja korvataan kulutusyhteiskunnan arvoilla, Suomesta tulee hyvin erilainen maa.

Yhdessä asiassa hyvinvointiyhteiskunta on mennyt täydellisesti pieleen: Yhteiskunta ei korvaa perhettä.

Tapaamani omaishoitajat arvostivat tavallista, hyvää elämää ja vastuunkantoa. He eivät laskeneet ja luetelleet vaivannäköään apua tarvitsevasta puolisosta.

Vastuu toisista on asia, josta kaikilla nykysuomalaisilla ei yksinkertaisesti ole omakohtaista kokemusta. Joidenkin kohdalla vastuunkantajat ovat olleet hyvin vähissä heidän elämässään. Uusi tutkimus syrjäytymisestä mainitsee taustoiksi vanhempien avioeron tai vanhemman kuoleman.

Eikö tämä tarkoita sitä, että syrjäytymisen tapahtumiseksi joku on hylännyt jonkun, tai jonkun vanhemman voimat eivät ole riittäneet, mutta kukaan muukaan ei ole ottanut putoavasta nuoresta ihmisestä kiinni. Kaveri on jätetty.

Yhdessä asiassa hyvinvointiyhteiskunta on mennyt täydellisesti pieleen: Yhteiskunta ei korvaa perhettä. Laitos ei korvaa omaisen rakastavaa kättä. Ammattikasvattaja ei korvaa vastuuta kantavaa vanhempaa.

Heli Vaaranen

Heli Vaaranen on valtiotieteen tohtori, sosiaalitieteilijä ja psykoterapeutti. Hän johtaa Väestöliitossa parisuhdepalveluita. Vaarasen intohimona on saada eronneet parit rauhanneuvotteluun ja rakentaa uusia alkuja pareille parisuhdekriisien jälkeen ja hän kehottaa sinkkuja välttämään nolla-aikaa.