Mäntyharjun onnettomuuden ajankohta selvillä – Huomattiin alle puolessa tunnissa, kemikaalivuoto jatkui tunteja

Ohi ajaneen junan kuljettaja huomasi säiliövaunun suistuneen raiteilta Mäntyharjulla 27 minuuttia onnettomuuden jälkeen.

onnettomuustutkinta
Rikkoutunut kemikaalivaunu Kinnin liikennepaikalla Mäntyharjulla.
Jussi Nukari / Lehtikuva

Mäntyharjun säiliövaunun kemikaalivuoto ehti jatkua useita tunteja ennen kuin pelastuslaitos pystyi tukkimaan vuodon, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

– Pelastuslaitos pystyi tukkimaan vuodon vasta, kun nestepinta oli vajonnut riittävän alas, hän kuvailee.

Onnettomuustutkintakeskus julkaisi maanantaina uusia tietoja onnettomuuden aikajanasta. Sen mukaan vaunut lähtivät liikkeelle kello 11.40 ja ohi ajaneen junan kuljettaja huomasi onnettomuuden 27 minuuttia myöhemmin.

Liikkeellelähtöaika selviää sekuntien tarkkuudella asetinlaitetallenteesta, kertoo Nurmi STT:lle. Asetinlaite on järjestelmä, jolla ohjataan vaihteita rautateillä.

– Vaunut eivät ole liikkuneet pitkää matkaa, Nurmi sanoo.

Vaunujen liikkeellelähdön syyhyn Nurmi ei vielä ota kantaa.

Kaksi päivää ennen turmaa otetusta kuvasta kuitenkin näkyy, että vaununpyörien eteen oli asennettu vaunujen liikkumista estävät niin sanotut pysäytys- eli jarrukengät. Viidenkymmenen säiliövaunun letkan tiedetään seisseen paikalla noin kaksi viikkoa.

Maastoon valui puolitoista viikkoa sitten noin 35 tonnia bensiinin valmistuksessa käytettävää MTBE:tä, kun tilapäisessä säilytyksessä ollut letka lähti liikkeelle ja yksi vaunuista törmäsi päätepuskimeen.

Sulava lumi voi levittää kemikaalia laajemmalle

Kemikaalivuodon vahinkoja on saatu rajattua, mutta pitoisuushuiput läheisissä vesistöissä ovat vielä edessä, kertoo Etelä-Savon ely-keskus.

Haitta-aineiden kulkeutumista Kärmelammen ja Ojantauksenlammen ulkopuolelle on rajattu esimerkiksi patoaltaan avulla ja laskuojia tukkimalla.

Sarkavedessä haitta-ainepitoisuudet ovat edelleen alhaisia. Toisaalta alueen sulavat lumet aiheuttavat virtaamien kasvua, mikä tuonee lisää haitta-aineita myös alueen isompaan järveen Sarkaveteen.

– Toimenpiteet on kohdistettu onnettomuuspaikan välittömään läheisyyteen ja pyritty pidättämään haitta-aineet sinne, kertoo ympäristönsuojelun asiantuntija Esa Rouvinen ely-keskuksesta STT:lle.

Maastoon valuneen MTBE:n haju tuntuu vedessä selvästi. Kemikaalilta haisevaa vettä ei pidä käyttää talousvetenä, ely-keskus neuvoo.

Lue myös: Mäntyharjun kemikaalionnettomuuden seuraukset alkavat paljastua – "Tilanne on vakava"