Eetu Raittilaa vaivasi kiltin pojan syndrooma, kunnes hän uskalsi kasvaa mieheksi – "Päässäni oli illuusio, että kaikki kaatuu, jos sanon ei"

Kokkolalaisen Eetu Raittilan aikuistuminen ei käynyt kivuttomasti. Ehjäksi aikuiseksi kasvaminen alkoi ymmärryksestä, että jokin on pielessä.

tunne-elämä
Eetu Raittila katsoo ylöspäin metsässä.
Ville Viitamäki / Yle

Eetu Raittila huomasi 2014, että sydän tykytti lujaa, iho hikosi ja stressi valtasi kehon. Töistä ei saanut kiinni ja hänet ympäröi riittämättömyyden tunne. Vaikka ulkoisesti kaikki oli hyvin, tuntematon taakka painoi hartioita ja rajoitti elämää. Lopulta vastassa oli läpipääsemätön ahdistuksen muuri.

– Arkiset asiat, kuten laskunmaksu, kaupassa käynti ja pyykkääminen olivat aivan ylivoimaisia.

Henkinen paine ilmeni fyysisinä oireina. Lopulta läheisten antamien vihjeiden ansiosta, hän tajusi hakea apua terapiasta ja psykologilta.

– Puolen vuoden terapian aikana tajusin, että olin työuupumukseen sairastuneen isäni tavoin kaikille liian kiltti, sanoo Eetu Raittila.

Kiltteys ja pelko tukahduttavat tunteet

Eetu Raittilan isä oli entinen alkoholisti, mutta raittiuden myötä hän työskenteli alkoholistien hoitokodin johtajana.

– Se oli ilmeisesti henkisesti rankkaa työtä, koska isä ei jaksanut antaa pojalleen tarvittavaa tukea, pohtii Eetu Raittila.

Lapsuus parantolan liepeillä ja isän loppuunpalaminen viilsi Eetun tunnepuoleen syvän haavan. Murrosikäisenä poikana hän ei uskaltanut kapinoida isää ja vanhempiaan vastaan, eikä oppinut kyseenalaistamaan vanhempien käytösmalleja.

Vanhempien testaaminen tapahtuu murrosiässä. Olivat vanhemmat hyviä tai huonoja, niin lapsella pitää olla kehitysvaihe, jossa vanhemmat kyseenalaistetaan. Lapset testaavat, hylkääkö vanhempi.

Professori Kari Uusikylä.

– Pelkäsin, että ylikuormitettu isäni suuttuu ja kuormittuu vielä enemmän.

Nuoren miehen tunteet tukahtuivat pitkälle aikuisuuteen. Vasta terapia auttoi löytämään tunteet.

– Vihastua saa, mutta vihata ei, miettii Eetu Raittila

Eetu Raittila katsoo ylöspäin metsässä.
Ville Viitamäki / Yle

Poika samastuu isään

Kasvatustieteen emeritusprofessorin Kari Uusikylän mukaan molempien vanhempien tuki on tärkeää, mutta isä on pojalle samastumiskohde. On tärkeää, että isä on läsnä ja kuuntelee lastaan. Pojan on tärkeää tuntea, että kelpaa. Jos ei kelpaa isälle, se vaikuttaa itsetuntoon.

– Poika helposti ajattelee, että minussa on jotain vikaa.

Jos lasta ei hyväksytä, hän hakee hyväksynnän muualta olemalla ylikiltti tai vaihtoehtoisesti paha itseään tai muita kohtaan.

Lapsen henkinen kasvu ei aina ole kiinni omista vanhemmista. Esimerkiksi opettajat ovat tärkeässä asemassa. Lapselle riittää yksi turvallinen ja kypsä aikuinen.

– On tärkeää, että sellainen aikuinen on, sanoo Kari Uusikylä.

Jos lapsella ei ole henkistä tukea, kasvaa vaara ajautua lieveilmiöiden kynsiin tai vaikkapa joutua kiusatuksi.

Suomessa jylläävät vanhat perinteet. Tosi mies ei itke. Lämpö ja aitous puuttuvat. Tunteita ei osata näyttää, vaikka nykyään tunnetaan tunteiden tärkeys osana henkisyyttä ja ihmisyyttä.

– Moni ymmärtää nämä vasta omien lasten myötä, sanoo professori Kari Uusikylä.

Kiusattu ja hyväksikäytetty

Eetu Raittila on joutunut kokemaan, mitä on olla kiltti ja koulukiusattu. Useiden vuosien koulukiusaaminen nakersi kiltin pojan itsetunnon nollaan.

– Olin niin heikko, etten osannut laittaa kavereille vastaan, en osannut ottaa edes huumorilla, vaan otin kaiken liian raskaasti.

Koulukiusaamisen lisäksi Eetu Raittila on joutunut kokemaan seksuaalista häirintää ja jopa ahdistelua, kun ei ole osannut sanoa ei.

Eetu Raittila katsoo ylöspäin metsässä.
Ville Viitamäki / Yle

Kiltteydestä johtunut kiusaaminen ja hyväksikäyttö olivat molemmat niitä kipupisteitä, joita työstettiin terapiassa ja työpsykologilla. Lopulta Raittila pääsi asioiden yläpuolelle, pystyi irtautumaan traumoistaan, aikuistumaan ja kasvamaan mieheksi joka hän halusi olla.

– Se oli vaikea prosessi, mutta se kannatti, sanoo Raittila.

Kaikkien kaverista tulee itsekäs

Ennen aikuistumistaan Eetu halusi olla ja oli kaikkien kaveri. Miellyttämisen pakko ohjasi toimintaa. Tämä ristiriita puolestaan nosti sisäistä stressikäyrää ja kiihdytti suorittamista.

– Päässäni oli joku illuusio, että kaikki kaatuu, jos sanon ei.

Jos aina on kiltti, niin ei sitä millään "hokkus pokkus" -tempulla poisteta, vaan tarvitaan ammattiapua.

Professori Kari Uusikylä

Herätyskello soi, kun pitkä parisuhde päättyi ja naisystävä kertoi Eetun olevan liian kiltti. Päin naamaa laukaistu totuus kosketti, satutti ja pysäytti.

Pettymyksen tuottaminen toiselle oli ollut ylivoimaisen vaikeaa, koska Raittila ei kestänyt silloin nähdä toisen pettyneitä kasvoja. Terapian jälkeen hän on joutunut opettelemaan, miten toiselle tuotetaan pettymys sanomalla ei.

– On tärkeää oman itsensä kannalta sanoa välillä: mä en pääse, en ehdi, en halua, puhuu Eetu Raittila.

Ylisukupolviset traumat pitää katkaista

Sotasukupolvista on puhuttu paljon. Professorin mukaan sodan käyneiden miesten traumat ovat kulkeneet suvussa aina kolmanteen polveen. Rintamalta rauhaan totuttelevat miehet laittoivat lapset matalaksi fyysisesti ja henkisesti. Rintamalla olleet opettajatkin sortuivat tähän traumojen siirtoon.

– Nykypäivänä luodaan tyhjää turvattomuutta illuusiolla siitä, että jokaisen pitäisi olla superyksilö. Epävarma kuva elämästä traumatisoi myös, sanoo Kari Uusikylä.

Eetu Raittila katsoo ylöspäin metsässä.
Ville Viitamäki / Yle

Eetu Raittila oli 27-vuotias kun hän kiinnostui terapian aikana juuristaan, niiden merkityksestä ja vaikutuksesta minäkuvan kehitykseen.

Hän palasi kuvitelmissaan muutaman sukupolven taaksepäin, teki matkan esi-isien ja -äitien elinpaikkohin. Raittila pohti elämää silloin ja nyt, ratkaisuja joita isovanhemmat ovat joutuneet tekemään ja miten he ovat kenties ajatelleet ja toimineet.

On hyvä asia, jos edellisten sukupolvien reittejä kulkemalla ymmärtää, mistä on tulossa ja minne menossa.

Professori Kari Uusikylä

Hän ymmärsi, että esi-isien kokemukset sata vuotta aikaisemmin ovat varmasti vaikuttaneet myös hänen vanhempiinsa ja häneen itseensä.

– Se hirvittävä suorittaminen, kun maata on rakennettu, on varmasti vaikuttanut sukulinjan henkisyyteen ja sen puutteeseen.

Raittila ymmärtää kuitenkin, että menneisyydessä ei ole ollut vaihtoehtoja ja elämä on ollut paljon kovempaa kuin nykyään. Siksi hänelle on tärkeää armahtaa menneiden sukupolvien tekemiset ja tekemättä jättämiset.

Eetu Raittila katsoo ylöspäin metsässä.
Ville Viitamäki / Yle

– He kaikki ovat tehneet parhaansa. Mutta nyt ylisukupolviset traumat pitää katkaista ja armo saa käydä oikeudesta, sanoo Eetu Raittila.

Asioiden puhuminen jälkeenpäin on ollut puhdistava kokemus

Nuoruudessa isä ei osannut tukea Eetua, koska oli itse henkisesti niin kuormittunut. Vanhemmalla iällä isä ja poika ovat puhuneet senkin edestä. Syvälliset keskustelut ovat auttaneet ymmärtämään sukupolvien yli kulkeneita traumoja.

Kun vanhat asiat ymmärtää, niin niitä ei tarvitse sen enempää märehtiä. On mahdollisuus päästä yli.

Professori Kari Uusikylä

Eetu Raittila on pohtinut myös sisaruksensa kanssa suvussa kulkenutta ahdistusta.

– Olemme nyt vuosien jälkeen pystyneet puhumaan kaikista tehdystä virheistä, ja olemme löytäneet tasapainon, sanoo Eetu Raittila.