Paltamon biojalostamo nostaa talouden odotuksia

Paltamoon suunniteltava puuta raaka-aineenaan käyttävä biojalostamo on kohottanut Kainuun talousnäkymät erityisen positiivisiksi.

Paltamo
Viidenkymmenen euron seteleitä.
Henrietta Hassinen / Yle

Kainuun talouden kehitysodotukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön mukaan nyt erityisen positiiviset. Etenkin Kajaanin seutukunnassa eli Kajaanissa, Sotkamossa, Paltamossa ja Ristijärvellä tulevan puolen vuoden elinkeinoelämän näkymät ovat paljon aikaisempaa paremmat, ilmenee ministeriön alueellisten kehitysnäkymien raportista.

Odotusten veturina on Paltamon biojalostamohanke, jonka suunnitelmat ovat jo edenneet ympäristövaikutusten arviointiin asti. Kaicell Fibers Oy:n biojalostamon on arvioitu työllistävän suoraan 200–250 henkilöä ja epäsuorasti yli 1 000 henkilöä. Jalostamo voisi arvioiden mukaan olla toiminnassa jo vuonna 2021.

Hyviä talouden odotuksia varjostaa kuitenkin työvoimapula, joka on Kainuussa koko maan toiseksi pahin. Kainuussa jopa 43 prosenttia yritysten toimipaikoista on kokenut vaikeuksia uuden työvoiman hankinnassa.

Yksi syy työvoimapulalle on työikäisen väestön väheneminen. Kainuuta kovempi työvoimapula on ainoastaan Satakunnassa.

Lue lisää: Katso kartalta, missä on työvoimapula – erityisesti Pohjois-Suomessa työtä tarjolla

Kainuu pyrkii maailman johtavan viskoosivalmistajan raaka-aineaitaksi – Kiinassa kysyntä jo olemassa