1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. verovähennykset

Kohta on aika hakea verohelpotuksia – katso ainakin nämä 3 asiaa kuntoon

Tärkeimmät palkansaajaa koskevat verovähennykset ovat työmatkakulu-, kotitalous- ja tulonhankkimisvähennykset.

verovähennykset
Esitäytetty veroilmoitus.
Yle

Mitä kuluja voin vähentää verotuksessa?

Monelle kansalaiselle tämä kysymys on ajankohtainen, koska veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on pian jo käsillä.

Vuoden 2017 esitäytetyt veroilmoitukset on postitettu kansalaisille huhtikuun aikana tutuissa, A4-kokoisissa kirjekuorissa.

Veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on tänä vuonna joko 8. tai 15. toukokuuta. Oikean palautuspäivän takarajan voi tarkistaa omasta veroehdotuksesta.

Verottaja laskee ison osan vähennyksistä puolestasi, joten niitä ei tarvitse erikseen vaatia. Monet vähennykset pitää kuitenkin muistaa ja osata itse vaatia.

Tärkeimmät palkansaajaa koskevat verovähennykset ovat työmatkakulu-, kotitalous- ja tulonhankkimisvähennykset.

Vuoden 2016 verotuksessa sai näistä kuluista vähennyksiä kaikkiaan lähes 1,5 miljoonaa palkansaajaa.

1. Päivittäisistä asunnon ja työpaikan välisistä matkoista aiheutuneet kulut ovat vähennyskelpoisia halvimman kulkuneuvon taksan mukaan laskettuna, mikä tarkoittaa yleensä julkista liikennettä.

Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten yläraja on 7 000 euroa. Omavastuu on 750 euroa. Saat siis täyden vähennyksen, jos työmatkakulusi ovat olleet vähintään 7 750 euroa.

Muista: Jos olet ollut työttömänä osan vuotta, omavastuuta alennetaan 70 eurolla jokaiselta täydeltä korvauskuukaudelta. Omavastuu on myös tällöin aina vähintään 140 euroa.

2. Remontoitko kotia tai korjasit mökin saunaa? Voit saada kotitalousvähennystä tällaisesta teettämästäsi työstä enintään 2 400 euroa. Vähennyksen omavastuu on 100 euroa.

Kotitalousvähennystä voit saada myös muun muassa teettämästäsi siivouksesta tai lastenhoidosta.

3. Jokainen palkansaaja saa automaattisesti 750 euron verovähennyksen tulonhankkimiskuluista. Jos tulonhankkimiskuluja kertyy enemmän kuin 750 euroa vuodessa, ne voi ilmoittaa itse verotukseen.

Tulonhankkimiskuluilla tarkoitetaan kuluja, jotka aiheutuvat palkkatulojen hankkimisesta. Näitä kuluja ovat muun muassa työhuone, omat työkalut, ammattikirjallisuus ja nettiyhteydet.

Miten sitten ilmoitan vähennyksistä? Verottaja suosittelee nykyään ilmoittamaan vähennykset nettisivuilla (siirryt toiseen palveluun). Palvelu vaatii pankkitunnukset.

Kuitteja ja tositteita, eli todisteita kuluista, ei tarvitse liittää veroilmoitukseen, vaan ne säilytetään itsellään. Verottaja voi pyytää niitä nähtäville tarvittaessa.

Tässä jutussa on käytetty lähteenä Verohallinnon analyytikkoa Aki Savolaista sekä Veronmaksajain keskusliiton että vero.fi:n nettisivujen tietoja.

Lue lisää:

Olisiko joulua aikaistettava? – Valtaosa veronpalautuksista maksetaan jo elokuussa vuonna 2019

Nyt on kreivin aika hakea verohelpotuksia: paljon vähennettäväksi kelpaavaa jää ilmoittamatta

Lue seuraavaksi