Kehitysvammaisen Lauran isä: "Myydään vaan massaa eikä yksilöitä" – Helsinkiläisiä vanhempia huolestuttaa asumisen kilpailuttaminen

Kehitysvammaisten vanhemmat pelkäävät, että hoitajat vaihtuvat jatkossa tiheästi, kun hoidon hintaa saatetaan painottaa tarjouspyynnöissä roimasti laatua enemmän.

kilpailuttaminen
Laura ja isänsä Jouni Saari kaulailee pk
Helsinkiläinen Jouni Saari on huolissaan Laura-tyttärensä ja muiden kehitysvammaisten asumisesta, jota Helsingin kaupunki on kilpailuttamassa hankintalain vaatimusten mukaisesti.Jaani Lampinen / yle

Fysioterapeutti Ville Laine jumppauttaa helsinkiläistä Laura Saarta. Ville on ollut kehitysvammaisen Lauran apuna jo yli 20 vuotta, Lauran lapsuudesta lähtien, ja osaa pelkällä kosketuksella ohjata Lauran jäykistyviä raajoja.

Laura myös kuuntelee tarkasti Villeä ja esimerkiksi nostaa päänsä Villen pyynnöstä. Laura on välillä lattialla, välillä istumassa sängyn laidalla ja lopulta Ville nostaa hänet seisomatelineeseen.

Ville kertoo, että 33-vuotias Laura on oppinut vasta viime vuosina kelaamaan pyörätuolillaan niin, ettei törmää seiniin vaan osaa kiertää kulmat.

– On hienoa, että näin myöhäisessäkin vaiheessa tulee vielä kehitystä ja uusia taitoja. Se onnistuu, kun kaikilla - perheellä ja hoitajilla täällä Lauran kotona, fysioterapeutilla, ratsastusterapiassa - on ollut sama tavoite ja jatkuvuus, Ville Laine sanoo pitkän kokemuksensa turvin.

Kehitysvammainen Laura Saari ja fysioterapeutti Ville Laine
Fysioterapeutti Ville Laine on jumppauttanut Lauraa jo yli 20 vuotta, joten yhteistyö sujuu hienosti.Jaani Lampinen / Yle

Helsingin kaupunki on nyt kilpailuttamassa kehitysvammaisten ja autismipotilaiden asuinpalveluja. Hankintalain mukaan (siirryt toiseen palveluun) kaikki yli 400 000 euron sosiaali- ja terveyspalvelut pitää kilpailuttaa, ja edellinen kausi on jo päättynyt.

Tuttu hoitaja ymmärtää kehitysvammaisen ilmeitä ja ääniä

Helsinkiläiset kehitysvammaisten vanhemmat pelkäävät, että vammaisten hoitajat tulevat jatkossa vaihtumaan tiheästi, kun hintaa aiotaan painottaa tarjouspyynnöissä 80 prosenttia ja laatua 20 prosenttia.

– Esimerkiksi Laura kommunikoi äänillä, eleillä ja ilmeillä. Hoitohenkilökunnalla kestää ehkä vuosi oppia tulkitsemaan Lauran tunteita ja fiiliksiä. Jos tämä hoitajien ja hoitopaikan, Lauran kodin, pysyvyys katkeaa, Lauralta katkeaa myös ainoa tapa kommunikoida ympäristön kanssa, Lauran isä Jouni Saari murehtii.

Kiistelty asia on jälleen ensi viikolla Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyssä. Esitys on jo kertaalleen palautettu valmisteltavaksi uudelleen, ja viime viikolla se jätettiin pöydälle.

Kehitysvammaisten läheiset ovat kuitenkin saaneet niukasti tietoja, sillä Helsinki on salannut sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsittelyssä olevan asian liitteet - jälleen hankintalakiin vedoten.

Lauran isästä tuntuu kuin hänenkin tyttärensä olisi kauppatavaraa.

– Tämä on tavallaan ainoa vaihe, kun meitä voisi kuulla. Tämän jälkeen se on palveluntuottajan ja kaupungin välinen asia, että onko palvelu laadukasta vai ei. Me emme voi kommentoida kilpailutuksen ehtojakaan eli sitä, mitä palveluntuottajalta pyydetään, meille kerrotaan sitten jälkeen päin, että tällaista on pyydetty, sori. Myydään vaan massaa eikä yksilöitä, Jouni Saari toteaa.

Kehitysvammainen Laura Saari ja hänen isänsä Jouni Saari kädet lähikuva
Laura ja isä Jouni.Jaani Lampinen / yle

Kansalaisaloite etenee nyt eduskunnassa

Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva "Ei myytävänä" -kansalaisaloite (siirryt toiseen palveluun) vaatii muutoksia hankintalakiin niin, että vammaisten avun kilpailuttaminen lopetetaan. Aloitteen mukaan vammaisten vammaisten välttämättömän avunkilpailuttaminen on vastoin YK:n yleissopimusta vammaisten oikeuksista.

Eduskunnan talousvaliokunta käsittelee asiaa jälleen huomenna. Tänään valiokunta järjesti (siirryt toiseen palveluun) asiasta poikkeuksellisesti suullisen kuulemisen, jossa kuultiin myös vammaisjärjestöjen edustajia.

"20 prosenttia on lisälaatua"

Helsingin sosiaali- ja terveysasioista vastaava apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr.) sanoo ymmärtävänsä vanhempien huolen ja kannattavansa itsekin kansalaisaloitetta, mutta yrittää vakuuttaa, että hinnan painoarvoon eli 80 prosenttiin leivotaan sisään tiukat laatuvaatimukset kaikille palveluntuottajille.

– On ongelmallista, että hankintamenettelyä käytetään tällaisissa elämänmittaisissa asioissa. Yritämme lautakunnassa varmistaa, että kaikkia tuottajia koskeva laatuvaatimus on riittävän korkealla. Silloin 20 prosenttia on lisälaatua, joka vielä voidaan ottaa lisäpisteinä huomioon, Vesikansa kertoo.

Jokaiselta kehitysvammaiselta tai hänen läheiseltään kysytään myös jatkossa, missä hän haluaa asua, eikä ketään aiota Vesikansan mukaan siirtää uuteen kotiin väkisin.

– Ainoastaan jos vammaiselle on samantekevää, missä hän asuu, tai jos valituksi tulee monta samanarvoista paikkaa, niin silloin vallitseva tekijä on hinta. Mutta kenenkään koti ei määräydy yksinomaan hinnan perusteella, Vesikansa vakuuttaa.

Myös palvelusetelin käyttöönottoa selvitetään.

Kehitysvammainen Laura Saari ja fysioterapeutti Ville Laine jumppaavat lattialla
Fysioterapiassa avataan muun muassa Lauran lonkankoukistajia ja tuodaan painoa jaloille osteoporoosin estämiseksi.Jaani Lampinen / yle

Sote-säästöt uhkaavat myös vammaisia

Aikaisemmin sote-lautakunnan jäsenet halusivat selvittää (siirryt toiseen palveluun), voiko palveluntarjoajilta ja sopimuskumppaneilta pyytää tietoja niin sanotusta verojalanjäljestä eli siitä, maksaako yritys veronsa Suomeen. Uusimmasta, viime viikolla pöydälle jääneestä lautakunnan esityksestä (siirryt toiseen palveluun) ei löydy mainintaa tästä. Vesikansan mukaan tämäkin on salaisissa liitteissä.

Uudet asuinpalvelut on tarkoitus tehdä neljäksi vuodeksi. Jos eduskunta hyväksyy "Ei kauppatavaraa" -kansalaisaloitteen, uusien asiakkaiden asumista ei enää kilpailutettaisi.

Itse Vesikansa pitää kaikista suurimpana uhkana kehitysvammaisten palveluille sote- ja maakuntauudistusta.

– Uudistukseen sisältyy kolmen miljardin kustannusten hillintä, mistä yksi miljardi koskee Uuttamaata. Lait on tehty sillä oletuksella, että niillä pystytään hillitsemään kustannuksia ja kyllä se raha on poissa myös vanhusten ja vammaisten palveluista, apulaispormestari Sanna Vesikansa muistuttaa Helsingin kannasta soteen.

Lue myös:

Vammaispalvelujen kilpailutus aiheuttaa stressiä – "Hirveän ahdistavaa ja pelottavaa" (27.2.2018)

Vammaisten äidit vetosivat EU-päättäjiin Brysselissä hankintalain ongelmista – "Tapaaminen loi uskoa" (29.11.2017)

Kaupunki tarjosi vaikeavammaiselle kahta vaippaa kuuden sijaan – Äiti: "Kuuluuko ihmisen olla likaisissa vaipoissa koko päivä?" (11.10.2017)

Vammaisfoorumi: Vammaisten tulkkauspalvelut pois kilpailutuksesta (3.10.2017)