Rauma vaatii Jyrki Santalalle maksettuja ansionmenetyksiä takaisin: "En koe syyllistyneeni rikokseen"

Rauman kaupunginhallituksen mukaan Jyrki Santalalle on maksettu perusteettomia ansionmenetyskorvauksia yli 15 000 euroa. Häntä epäillään törkeästä petoksesta.

Rauma
Jyrki Santala (kok.) 4.4.2016
Joona Haarala / Yle

Rauman kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää kaupunginhallituksen entiselle varapuheenjohtaja Jyrki Santalalle korvausvaatimuksen koko tämän rikossyytteen mukaisen summan mukaan.

Jyrki Santalaa epäillään törkeästä petoksesta. Rauman kaupunginhallituksen mukaan hänelle on maksettu perusteetta ansionmenetyskorvauksia 15 397, 05 euroa. Santala on maksanut vapaaehtoisesti kaupunginhallitukselle takaisin reilut 11 000 euroa, jolloin maksettavaa olisi vielä reilut 4200 euroa.

– En koe tehneeni rikosta. Olen laskuttanut Rauman kaupungilta avoimesti kuluni, jotka on normaalisti tarkastettu ja hyväksytty, Jyrki Santala kommentoi.

Yli kolmen vuoden vyyhti

Epäillyt rikokset ajoittuvat vuosille 2013 ja 2014. Jyrki Santala on sittemmin muuttanut Uuteenkaupunkiin, missä hän toimii kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajana.

– Nämä asiat ovat olleet kunnallisjärjestön tiedossa, kun minut on valittu puheenjohtajaksi. Mitään en ole salaillut.

Santala jatkaa edelleen puheenjohtajan tehtävissä. Muut luottamustehtävät hän on jättänyt käynnissä olevan kiistan takia.

– En lähtenyt kunnallisvaaliehdokkaaksi Uudessakaupungissa, vaikka pyydettiin.

Lue lisää:

Satakunnan Kansa: Rauman entinen kokoomusvaikuttaja Jyrki Santala saa syytteen törkeästä petoksesta

Kokoomusryhmästä erkaantunut Jyrki Santala luopuu Rauman KH-paikasta

Jyrki Santala jättää valtuuston – syynä muutto pois Raumalta