Miltä kuulostaisi, jos 4 600 hämeenlinnalaista lähtisi Naisten Kympille? Pieni Perhon kunta sai aikaan vastaavan me-hengen

Kokkola City Runille lähtee sadan kilometrin päästä Perhosta joukko, joka vastaa jo nyt kuutta prosenttia kunnan väkiluvusta. Ryhmä erottuisi suuruudessaan Helsingin massatapahtumissakin.

kuntoliikunta
Perholaisten joukko Kokkola City Runilla toukokuussa 2017.
Perholaisten joukko Kokkola City Runilla toukokuussa 2017.Sakari Vainionpää

197 perholaista juoksee tai kävelee Kokkolan City Runilla toukokuussa. Perhon sivistys- ja hallintojohtaja Mervi Pääkkö on yhtä aikaa tyytyväinen ja pettynyt. Hän kun asetti tavoitteeksi 250. Se tarkoittaisi lähes yhdeksää prosenttia kunnan asukkaista.

Ilmoittautuneita on vajaa seitsemän prosenttia Perhon alle 2900 asukkaasta. Vertailun vuoksi se tarkoittaa, että Helsinki City Runille lähtisi noin 44 400 helsinkiläistä.

Tai kun välimatka lisätään kuvioon: että sadan kilometrin päästä Helsinkiin lähtisi liikkumaan runsaat 4 600 hämeenlinnalaista.

Naisten Kympillä nähdään isojakin porukoita. Sielläkin yhteisöllisyyttä on silti viime vuosina syönyt työnantajien siirtyminen liikuntasetelien jakoon yhteisten ilmoittautumisen sijasta.

Perholaiset ovat kyllä omassa luokassaan

Kokkola City Runin tapahtumapäällikkö Minna Saarela

Tapahtumat eivät toki ole täysin vertailukelpoisia: HCR on puolimaraton, kun taas Kokkolassa voi taittaa 6, 10 tai 21 matkan. Tänä vuonna Helsingin juoksutapahtumat kokevat myllerryksen, kun samaan juoksupäivän yhdistetään HCR ja Helsinki City Marathon sekä uudet viiden kilometrin katujuoksu ja maratonviesti.

Juoksutapahtumien tapahtumapäällikkö Annamari Ahonen Suomen Urheiluliitosta uskoo, että juuri viestissä nähdään työ- ja kaveriporukoita ja tiimimeininkiä. Esimerkiksi Helsingin kaupunki tukee nyt henkilöstönsä osallistumista juoksupäivään, Ahosen mukaan merkittävästi.

Yritysten tuki on vaihdellut, mutta se ei välttämättä näy suoraan osallistujamäärissä, koska juoksu on Ahosen mukaan suhteellisen halpa harrastus. Helsingin kaupungin yhteistyö auttaa kuitenkin tapahtuman järjestämisessä.

Tässä vaiheessa maratonille on ilmoittautunut runsaat 2000 henkeä, puolimaratonille lähes 9000, viitoselle noin 400 ja viestiin 150 joukkuetta. Kokkola City Runille on ilmoittautunut toistaiseksi vajaat 1800 henkeä.

200 hengen ryhmä on iso Naisten Kympilläkin

Naisten Kympillä pääosassa ovat juuri erikokoiset porukat. Runsaan 10 000 hengen tapahtumassa on parisataa kuuman ryhmän juoksijaa, mutta muuten liikkeellä ollaan hauskanpidon ja yhdessäolon merkeissä. Moni ilmoittautuu silti yksilönä, joten porukoiden määrää ja kokoa on mahdoton laskea, sanoo tapahtumaa järjestävän IloMetrin toimitusjohtaja Karoliina Ylösjoki.

Helsingin kaupungin joukkueessa on tuhatkunta henkeä, mutta muuten 200:n hengen joukkueen saaminen vaatii suuryrityksen, sanoo Ylösjoki. Muutama tuonkokoinen porukka Kympille vuosittain tulee.

– Kyllä 200 hengen ryhmä alkaa olla tosi iso, sanoo Ylösjoki.

Yritysten ryhmäilmoittautumiset kattavat Naisten Kympillä noin 30 prosenttia mukanaolijoista. Määrä on ollut laskussa, koska moni työnantaja on siirtynyt jakamaan henkilöstölle liikuntaseteleitä.

– Aiemmin firmassa oli yhteyshenkilö, joka keräsi työporukan. Nyt annetaan setelit: tehkää mitä haluatte. Eivät kaikki tule Kympille. He voivat tehdä jotain muuta, tai sitten setelit jäävät laatikon pohjalle.

Nyt trendi tuntuu kuitenkin olevan taas kääntymässä, ja yhdessä tekemisen arvo on nousussa, sanoo Ylösjoki.

Yrityksistä ja muista kunnista pienempiä ryhmiä

Kokkola City Runin tapahtumapäällikkö Minna Saarela pitää Perhon toimintaa poikkeuksellisen hienona. Tutkimukset osoittavat, että henkilökuntaan satsatut eurot tulevat euroina myös takaisin. Bonuksena tulee vielä yhteisöllisyys, Saarela sanoo.

Alueen muista kunnista tulee yleensä pieniä ryhmiä, esimerkiksi koululuokkia tai kunnan yksiköitä. Myös tukimuodot vaihtelevat osallistumismaksun maksamisesta tyky-seteleiden jakamiseen.

– Perholaiset ovat kyllä omassa luokassaan, todella hieno juttu! Esimerkillistä toimintaa kaikin tavoin.

Kun Kokkolan kaupunki lakkasi maksamasta osallistumismaksuja, tapahtuman kävijämäärä notkahti sadoilla. Kokkola tukee yhä henkilöstönsä liikkumista, nykyään tyky-seteleillä, mutta mukaan lähtevät ryhmät ovat pienempiä. Myös monet yritykset tukevat perinteisesti henkilöstönsä osallistumista.

Liikunnanopettaja Essi Rantala ja Perhon keskuskoulun oppilaat valmistautuvat Kokkola City Runiin.
Juha Kemppainen / Yle

Perhossa yhdessä tempaisemisen juuret ovat kolmen vuoden takana. Keskuskoulun uusi liikunnanopettaja Essi Pönni (silloin vielä Rantala) lähti yhden ryhmän kanssa kuntosalille. Siellä mainostettiin tulossa olevaa City Runia, ja yksi nuorista huokaisi, että olisipa kiva lähteä tuollaiseen reissuun, mutta eihän hän yksin voi, eikä ole kyytiäkään.

Opettaja kyseli, olisiko halukkaita muutakin ja saatuaan myöntävän vastauksen hän alkoi etsiä sponsoreita ja koota porukkaa.

Viime keväänä Perhosta koululaisia ja koulun henkilökuntaa oli tapahtumassa 121. Tänä keväänä luku on vielä parikymmentä suurempi.

Ja innostus tarttui: esimerkiksi osa vanhemmista alkoi kysellä mukaanpääsyn perään. 150-vuotisjuhlavuottaan viettävä kunta päätti lisätä vettä myllyyn, lupasi maksaa vajaat puolet kaikkien halukkaiden kuntalaisten osallistumismaksusta ja järjestää ilmaiset bussikyydit koko sakille.

Edelleen koululaiset ovat osallistujajoukon selkäranka. Yläkoululaiset ja lukiolaiset näyttävät esimerkkiä, ja lisää lähtijöitä voisi saada tulevaisuudessa alakoulun vanhimmista oppilaista, sanoo liikunnan lehtori Essi Pönni.

– Oppilaat ovat mahtavia: aina kun antaa jonkin mahdollisuuden, ne tarttuvat heti kiinni. Täällä on tosi spesiaalia porukkaa, hehkuu Pönni.

Perholaisen tunnistaa paidasta

Pääosa haluaakin Pönnin mukaan osallistua ja haastaa itsensä, mutta ei kilpailla. Ajanotto ei ole ollenkaan kaikkien toivelistalla. Yhteishenki tuntuu – ja näkyy, sillä Perhon kunta tekee tänäkin vuonna kaikille omat paidat.

– Viime vuonna tunnisti jo kaukaa keltaiset paidat: että hei, tuolla menee perholainen! Yhdessä mennään.

Sitä Pönni toivookin: koko kuntaan liikunnallista innostusta. Samaa toivoo Perhon sivistys- ja hallintojohtaja Mervi Pääkkö. Liikkuminen edistää hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja me-henkeä.

– Liikuntaa ei voi koskaan liikaa harrastaa. Ja jos saamme lisää harrastajia hyville liikuntapaikoillemme, niin sehän on aina positiivista.

Eikä sekään haittaa, että kunta saa näkyvyyttä, hän myöntää. Siihen paidatkin tähtäävät.

– Että kaikki tietävät sitten Kokkolassa, ketkä ovat Perhosta, sanoo Mervi Pääkkö.