Ulkomaalaisia suljetaan säilöön aiempaa halvemmalla – syynä säilöönottokeskusten täyttyminen

Vuonna 2016 ulkomaalaisen sulkeminen säilöön maksoi 235 euroa vuorokaudessa. Kuluvana vuonna vastaava hinta on ollut 170 euroa vuorokaudessa. Maahanmuuttoviraston mukaan syy on aiempaa korkeampi täyttöaste.

maasta käännyttäminen
Sisäpihan piikkilanka-aitaa.
Kalevi Rytkölä / Yle

Suomen säilöönottokeskuksissa viruvien ihmisten määrä on lähtenyt kasvuun. Kun sekä vuonna 2015 että 2016 säilöönottokeskuksissa vietettiin lähes tasan 19 000 vuorokautta, viime vuonna luku oli 23 816.

Syy säilöönottojen määrän kasvuun on yksinkertainen. Vuonna 2015 Suomeen tuli ennätyksellisen suuri määrä turvapaikanhakijoita, joista suuri osa sai kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Kotimaahansa palautettava ulkomaalainen saatetaan ennen palautusta sulkea säilöönottokeskukseen, mikäli poliisilla on syytä epäillä, että henkilö yrittää välttää maastapoistoa. Ulkomaalaisia on suljettu säilöön myös tilanteissa, joissa he eivät ole piilotelleet poliisia. Joka tapauksessa säilöön suljettavien määrä on alkanut kasvaa.

säilöönoton kustannukset vuorokausina 2015-2017
Yle

Samaan aikaan majoitusvuorokauden, eli yhden säilössä olevan päiväkohtainen kustannus, on pienentynyt. Vielä 2015–2016 yhden majoitusvuorokauden hinta oli noin 235 euroa. Viime vuonna hinta laski 215,2 euroon. Kuluvan vuoden maaliskuun loppuun mennessä majoitusvuorokauden hinta on ollut 170 euroa.

Ihmisiä pidetään siis säilössä aiempaa halvemmalla. Maahanmuuttoviraston mukaan syy tähän on säilöönottokeskusten käyttöasteen kasvu. Säilöönottotoiminnan kulut koostuvat pääosin tilojen ylläpidosta ja henkilökunnan palkoista. Kun säilöt ovat aiempaa enemmän täynnä, kustannus yhtä majoitettavaa henkilöä kohden laskee.

– Infra on sama, oli asiakkaita tai ei. Jos käyttöaste on lähelle sataa prosenttia, se laskee hintaa, sanoo Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.

sailoonotto,hinta.png
Yle

Ihmisten pitäminen suljetussa laitoksessa on kallista, Nuutinen muistuttaa. Yksi vanki suljetussa laitoksessa maksaa keskimäärin 215 euroa päivässä, mikä on täsmälleen yhtä paljon, kuin mitä ulkomaalaisen pitäminen säilössä maksoi viime vuonna.

– Kun on suljettu yksikkö, niin kyllähän sille hintaa tulee. Se on ympärivuorokautista toimintaa. Henkilömitoitukset ovat ihan eri luokkaa kuin esimerkiksi vastaanottokeskuksissa, Nuutinen sanoo.

Kulut henkeä kohden ovat laskeneet, vaikka majoituspaikkojen määrää on nostettu. Joutsenon säilöönottokeskuksen kapasiteetti on vuoden sisällä nostettu 30 paikasta 69:een. Siitä huolimatta säilöt ovat olleet aiempaa täydempiä. Kun paikoista on aiempina vuosina ollut käytössä keskimäärin 70 prosenttia, viime vuonna käyttöaste oli 89 prosenttia.

Toistaiseksi lisäkapasiteetin rakentamisesta ei kuitenkaan ole tietoa.

Kokonaisuudessaan säilöönoton euromääräiset kustannukset ovat luonnollisesti nousseet. Vuonna 2016 Suomen säilöönoton kustannukset olivat noin 4,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 summa oli noin 5,1 miljoonaa.

sailoonotto kokonaiskustannus.png
Yle

Lue lisää teemasta:

Saako säilöönottoyksikössä käyttää puhelinta? – 11 kysymystä säilöönottoyksiköstä ja sen toiminnasta

Poliisin arvio: Saatettujen palautusten määrä kaksinkertaistuu tänä vuonna