Mitä yhteistä on Marilyn Monroella, David Lynchillä ja vaarallisella seksuaalisuudella? Anna Erikssonin uudessa elokuvassa näillä kaikilla on oma merkityksensä

Laulajana tunnettu Anna Eriksson on tehnyt kokeellisen kokoillan elokuvan, joka purkaa Marilyn Monroe -myyttiä.

Anna Eriksson
M-projektin kuvitusta.
Matti Pyykkö

Lähikuva ihosta. Niin tiivis, että yksittäisten ihohuokosten pikkuruiset, salmiakinmuotoiset kraaterit näkyvät selvästi. Vieressä on skalpelli, joka on leikannut kalpeasta ihosta irti siistin, tarkkareunaisen palasen. Ihon alta paljastuva liha hehkuu kirkkaanpunaisena ja kosteana.

Pinsetit tuovat jostakin sysimustan yöperhosen, jonka hauraat siivet ovat kuin kiiltävää hiiltä. Sitten yöperhonen upotetaan irtonaisen ihon alle. Taustalta kuuluu etäinen humina, joka tuntuu painostavalta ja lopulliselta – kuin aika olisi pysähtynyt.

Tällaisia visioita tarjoaa M, joka on Anna Erikssonin ensimmäinen pitkä taide-elokuva. Eriksson vietti salaperäistä hiljaiseloa useamman vuoden ajan, ja syynä oli nimenomaan kokonaisvaltainen projekti, joka paisui videotaideteoksesta puolitoistatuntiseksi kokoillan kokeelliseksi elokuvaksi.

– Tätä elokuvaa ajoi eteenpäin tekemisen pakko, Eriksson kiteyttää.

Anna Eriksson
Anna Eriksson huhtikuussa 2018.Jussi Mankkinen / Yle

Iskelmä jäi kauas taakse

Uudessakaupungissa asuvan Erikssonin ja hänen perheensä tilava ja valoisa asunto kertoo taiteellisuudesta ja hyvästä mausta. Lattiaa peittävät itämaiset matot, kaappien päällä lojuu aasialaisia naamioita ja koristeelliset kiinalaiset kaapit ja pöydät tarjoavat aikamatkan menneisyyteen.

Vaaleine, pitkine hiuksineen ja ruskeine silmineen Eriksson näyttää suurin piirtein samalta kuin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hänestä muovautui ripeässä tahdissa kotimaisen iskelmätaivaan kirkas ja menestyvä tähti. Erikssonin levyt myivät kymmeniä tuhansia kappaleita, hän teki pitkiä kiertueita eikä rahasta tai julkisuudesta ollut pulaa.

Sitten mannerlaatat alkoivat värähdellä ja liikehtiä hitaasti toiseen suuntaan. Ensin Eriksson julkaisi englanninkielisen albumin, ja sitä seurasi vuonna 2012 ilmestynyt Mana. Iskelmätähden imago jäi kauas horisonttiin: Manalla Eriksson esitti tummasävyistä ja dramaattista taidepoppia, jonka hän oli säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut itse.

Samana vuonna Eriksson ryhtyi Turun Sanomien kolumnistiksi, ja hänen kirjoituksensa olivat usein kärkeviä ja yhteiskuntakriittisiä. Vähän myöhemmin hän antoi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle haastattelun, josta on sittemmin muodostunut pieni klassikko. Eriksson kuvailee haastattelussa iskelmämenneisyyttään sanoilla "täysin paska maailma".

– Olen edelleen samaa mieltä kuin silloinkin. Tietenkin jutun kirjoittanut toimittaja halusi tehdä sen tietystä näkökulmasta – ehkä hän muunteli jonkin verran tarkoitusperiäni, mikä oli hieman harmillista. Mutta onhan minulla oikeus puhua suoraan omasta elämästäni, Eriksson pohtii.

Anna Eriksson
Anna Eriksson huhtikuussa 2018.Jussi Mankkinen / Yle

Eriksson heitettiin musiikkibisneksen pyörteisiin alle parikymppisenä, kokemattomana nuorena naisena.

– Monikaan ei ymmärrä, kuinka paljon asiat ovat noista ajoista muuttuneet. Musiikkimaailma oli tuolloin villiä länttä, eikä kukaan katsonut perääni. Julkisuus pahensi tilannetta: oli mahdollista, että omista kriiseistä tai huonoista hetkistä kirjoitetaan lehtiin, mikä ei ollut erityisen miellyttävä tunne. Toisaalta tällä alalla on paljon ihmisiä, jotka nimenomaan nauttivat julkisuudesta. Ehkä olisin pärjännyt paremmin, jos olisin suhtautunut kaikkeen vähemmän vakavasti.

Tällä hetkellä Eriksson haluaa itsestään käytettävän titteliä taiteilija. Uran hurjia vuosia hän ei ikävöi millään tavalla.

– Herran jumala, en todellakaan! En vaihtaisi mistään hinnasta pois sitä, kuinka voin tällä hetkellä elää. Saan esiintyä, mutta voin tehdä myös omia projektejani. Aiempi elämäntapani jatkuvine keikkailuineen oli valtavan kuluttavaa. Jossakin vaiheessa saatoin huomata, että takki tyhjenee aivan totaalisesti. Siksi olen tehnyt näinkin rohkeita linjanvetoja urani aikana.

M-elokuvaa
M-elokuvaaMatti Pyykkö

Twin Peaksin tunnelmissa

Anna Erikssonin tähänastisen uran rohkein linjanveto on meneillään juuri nyt. M-elokuva vaati neljän vuoden työn, ja se on Erikssonin ohjaama, käsikirjoittama ja leikkaama. Lisäksi hän näyttelee ja on tehnyt elokuvan äänimaailman ja musiikin. Helppoa se ei ollut.

– Oikeastaan tässä oli haasteellista kaikki, Eriksson hymähtää pieni hymynkare kasvoillaan.

– Teknisten asioiden, kuten leikkaamisen opettelu ei oikeastaan ollut vaikeaa, mutta tällaisessa projektissa joku kuuden tunnin leikkaussessio tuntui vitsiltä, koska leikkaaminen vei kokonaisuudessaan niin paljon aikaa. Äänimaailman tekeminen oli ehkä kaikkein helpoin osio.

Kokonaisuudessa Eriksson on pyrkinyt epäelokuvamaisuuteen: varsinaista alkua, loppua tai keskikohtaa ei ole. Unen- tai oikeastaan painajaisenomaisesta ja surrealistisesta tunnelmasta tulevat ensimmäisenä mieleen David Lynchin teokset. Tämä ei ole kaukaa haettua, koska Eriksson on hyödyntänyt konserteissaan Twin Peaks -sarjasta tuttua musiikkia.

– Pidän David Lynchistä, koska hän kuvaa sitä Amerikkaa, jota ei ole olemassakaan. Lynchillä tosin on romanttisempi lähestymistapa kuin minulla. No joo, onhan hän minulle eräänlainen esikuva.

David Lynchillä ja kaikkien aikojen hunajaisella seksisymbolilla Marilyn Monroella ei ehkä heti arvaisi olevan mitään yhteistä, mutta M-elokuvassa he tavallaan kohtaavat.

– Kuinka ilmentää Marilynia, se oli hirvittävän vaikeaa. Ja se taas tapahtui onnistumisten ja epäonnistumisten kautta, Eriksson huokaa.

M-projektin kuvitusta.
Kuva elokuvasta M.Matti Pyykkö

Rinnakkaistodellisuuksien Marilyn

M-elokuvassa Eriksson sekä näyttelee Marilyn Monroeta, kuiskailee hänen äänellään että sukeltaa Monroen fragmentoituneeseen, pirstaleiseen mieleen. M kertoo tarinan Marilynista, joka on joutunut limboon, outoon välitilaan, jossa hän ei ole sen paremmin elävä kuin kuollutkaan. Marilyn haluaisi kuolla, mutta sitä hänen ei anneta tehdä.

Limbo eli limbus kuuluu katolisen kirkon teologisiin käsitteisiin ja tavallaan myös ongelmanratkaisuihin. Helvetin puhdistavia liekkejä pidettiin kastamattomina kuolleille lapsille liian julmana paikkana, joten heille kehitettiin neutraali välitila. Siellä sopi sitten olla ja odottaa ikuisuuksien mittaisia aikoja. Nyt tuosta välitilasta on tullut Marilyn Monroen majapaikka ja rinnakkaistodellisuus.

– Koko Marilyn-myytti kietoutuu kuoleman ympärille. Siihen kuuluvat oleellisena osana se, kuinka hän kuoli ja se, että hän kuoli nuorena. Jos Marilyn olisi elänyt vanhaksi, myytti olisi hyvin erilainen. Marilynin seksuaalisuudessa taas oli tietynlaisia vaaran ja tuhon aspekteja –etenkin häntä itseään kohtaan, Eriksson kertoo.

Anna Eriksson kiinnostui Marilynista vuosikymmen sitten, jolloin hänen käteensä osui sattumalta kirjallisuusprofessori ja feministi Sarah Churchwellin The Many Lives of Marilyn Monroe -teos, joka on tavallaan yhteenveto kaikista Monroesta tehdyistä elämäkerroista.

– Kirja herätti minussa paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Sittemmin luin Monroesta kaiken mahdollisen, katsoin hänen elokuvansa ja hänestä tehdyt dokumentit. Marilynista tuli minulle jonkinlainen pakkomielle, vaikken vielä tuossa vaiheessa tiennytkään miksi.

Eriksson ryhtyi pohtimaan, miksi naiset edelleenkin samastuvat Monroeen ja miksi ajan hammas ei hänen lumovoimaansa ole päässyt puraisemaan.

– Marilynissa nähdään edelleen feminiinisen seksuaalisuuden alue, jota me kaikki naiset tavallaan kannamme. Kyse on roolista, maskista ja kuoresta. Ja kun tuon kuoren riisuu, siellä alla saattaa olla edelleen nuori nainen, jonka seksuaalisuus ei edes ole vielä kunnolla muotoutunut.

– Marilyn aiheuttaa minulle henkilönä haikeutta sellaisesta feminiinisyydestä, joka on pehmeätä, herkkää ja hellää. Tällaista feminiinisyyttä nainen ei oikeastaan enää kovin usein voi tai uskalla nyky-yhteiskunnassa näyttää, koska se on helposti haavoitettavissa tai lyötävissä alas.

M-projektin kuvitusta.
Kuva elokuvasta M.Matti Pyykkö

Miehisen katseen katveessa

M-elokuvassa nähdään varsin paljon alastomuutta, jossa feminiininen seksuaalisuus yhdistyy kuolemaan. Kyse ei siis ole alastomuudesta, joka välttämättä olisi kaunista ja herttaista – tai eroottista.

– Halusin näyttää alastomuutta siten, ettei sen lähtökohtaisena tarkoituksena ole kiihottaa miestä. Että se jäisi ikään kuin miehisen katseen ulkopuolelle. Että se olisi lihallista ja voimakasta. Tämän takia Marilyn on tässä yhteydessä niin hyvä esimerkki: jos ajatellaan Hollywood-elokuvia, nainen on niissä pikemminkin peili miespäähenkilölle – jatke, jota ei ole olemassa omana itsenään tai itsenäisenä olentona.

M-elokuvan hätkähdyttävimmissä kohtauksissa nähdään lähikuvia verisestä vaginasta, ja kun toimittaja paljastaa hieman järkyttyneensä, Eriksson esittää muutamia vastakysymyksiä.

– Ovatko ne kuvat sitten niin shokeeraavia? Ne ovat osa kokonaisuutta, josta halusin tämän elokuvan kertovan. Näen myös Marilynin tarinassa makaabereja piirteitä ja väkivaltaa. Minusta tuntuu, että Marilyn koki olonsa jatkuvasti puolustuskyvyttömäksi, ja että hän ei pystynyt piiloutumaan tai pakenemaan.

Eriksson ottaa myös puheeksi tappamiset ja silpomiset, joita elokuva- ja pelimaailma on täynnä.

– Jos joutuisimme katsomaan enemmän vaikkapa veristä vaginaa, maailma olisi ehkä toisenlainen paikka ja feminiiniseen seksuaalisuuteenkin suhtauduttaisiin eri tavalla. Ehkä se toisi puheeksi tärkeitä ja merkittäviä asioita. Jos puhutaan naisen seksuaalisuudesta, siihen liittyy verinen vagina. Se on todellisuutta – miksi sitä on pahempaa katsoa kuin vaikkapa sitä, että toisen ihmisen pää ammutaan palasiksi?

Anna Eriksson
Anna Eriksson huhtikuussa 2018.Jussi Mankkinen / Yle

Tähän päättyi minun matkani

M saa ensi-iltansa Helsingissä syyskuussa, ja koska se on tehty kokonaan englanniksi, se on tarkoitettu nähtäväksi myös Suomen rajojen ulkopuolella.

– En oikein voinut kuvitella Marilynia puhumassa suomea. Asiat kannattaisi aina tehdä niin, että niissä on kansainvälinen näkökulma. Markkinat on ehkä turhan suureellinen sana tämän elokuvan kohdalla, mutta kyllähän tämä voisi aihepiirinsä takia kiinnostaa joillakin ulkomaalaisilla festivaaleilla.

Kesällä Anna Eriksson palaa myös keikkalavoille. Tuolloin kuullaan läpileikkaus hänen urastaan, ja ehkä myös Mana-levyn musiikkia, jota ei ole paljon livenä kuultu.

Anna Erikssonin kohdalla moni ovi on nyt avoinna, mutta lopuksi käväisemme vielä osoitteessa 12305 Fifth Helena Drive, koska se on tavallaan myös avain koko M-elokuvaan.

Valkoiseksi kalkitun siirtomaatyylisen talon nimi on Brentwood Hacienda, ja sen edustalla on pieni uima-allas. Smaragdinvihreän nurmikon kupeessa kasvaa ihmeköynnöksiä, joiden kukat loistavat kirkkaissa technicolor-väreissä. Talon kynnyksessä, vaaleiden tiilien keskellä on ohuin taivaansinisin viivoin piirretty vaakuna, jonka alapuolella lukee latinankielinen teksti Cursum Perficio, minun matkani päättyy tänne.

Brentwood Hacienda oli Marilyn Monroen viimeinen asuinpaikka, jossa hän kuoli viides elokuuta vuonna 1962. Päätyikö hän sen jälkeen limboon, sitä me emme tiedä. Vai muuttuiko hän kenties kuolemansa jälkeen perhoseksi, kuten hän itse toivoi.