1 500 poliisia iski ihmiskauppaa vastaan Saksassa – kymmeniä bordelleja tutkittiin, yli sata ihmistä pidätettiin

Ratsia on tähän asti suurin Saksan liittotasavallan poliisin tekemä, kertoo muun muassa Tagesspiehgel-lehti.

ihmiskauppa
Epäilty istuu poliisiautossa. Poliisi seisoo pakettiauton takaovella.
Poliisi pidättämässä epäiltyä Siegenissä varhain keskiviikkoaamuna.Stringer / EPA-EFE

Saksassa poliisi on tehnyt suurratsian bordelleihin eri puolilla maata. Ratsiassa iskettiin ihmiskauppaan, thaimaalaisten pakkoprostituutioon ja paritukseen syyllistyvää järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, saksalaismedia kertoo.

Noin 1 500 poliisia osallistui ratsiaan, jonka kohteena oli 62 bordellia. Ratsiassa otettiin kiinni yli sata ihmistä ja pidätettiin seitsemän, kertovat muun muassa Tagesspiegel (siirryt toiseen palveluun), Deutsche Welle (siirryt toiseen palveluun) ja Frankfurter Allgemeine (siirryt toiseen palveluun).

Poliisi paljasti thaimaalais-saksalaisen pakkoprostituutiorenkaan, jonka epäillään tuoneen satoja naisia ja transsukupuolisia Saksaan väärennetyillä viisumeilla, pakottaneen heidät prostituutioon ja pitäneen tulot itsellään.

Thaimaalais-saksalaisen rikollisrenkaan johtajiksi epäillään 59-vuotiasta Siegenissä asuvaa thaimaalaisnaista.

Thaimaalaisuhreja pidettiin bordelleissa sekä Siegenissä että muualla Saksassa.

Ratsia tehtiin 12:ssa Saksan 16:sta osavaltiosta.