Älypuhelinlapsi ei ehkä ole koskaan kuullut elävää musiikkia, ja siksi Tuubakimalainenkin on tehnyt jo yli 1 000 konserttia

musiikki
Harri Lidsle ja Matti Hussi vievät musiikkia lapsille muun muassa pinkin pasuunan, serpentin ja pianon avulla.
Harri Lidsle ja Matti Hussi vievät musiikkia lapsille muun muassa pinkin pasuunan, serpentin ja pianon avulla.Petra Haavisto / Yle

Pitkäperjantai 15 vuotta sitten. Tuubisti ja pianisti on tilattu Sallan musiikkipäiville esiintymään. Kyseessä on lastenkonsertti, mutta järjestäjä pitää nimeä tylsänä. Kaksikon tullessa paikalle seinällä komeilee lappu: Tänään täällä Tuubakimalainen.

– Ajateltiin, että tuo on varmaan me. Ja mentiin ja soitettiin, sanoo Harri Lidsle nyt, yli 1000 vastaavaa konserttia myöhemmin.

Kokkolalaislähtöisen Lidslen ja kaikkiaan neljän pianistin Tuubakimalainen on lastenmusiikkiyhtye, joka konsertoi vuosittain ympäri maan. Viime vuonna kilometrejä kertyi 65 000.

Monelle musiikki tulee vai älypuhelimesta. Silloin musiikin inhimillinen kosketus ja valtava voima voi jäädä toteutumatta.

Konserttikeskus ry:n toiminnanjohtaja Kari Vase

Yli 50 vuotta toiminut Konserttikeskus ry järjesti viime vuonna 1700 konserttia ja työpajaa, ja on volyymilla mitattuna maan merkittävin koulu- ja päiväkotikonserttien järjestäjä. Konserttikeskus järjestää veikkausvoittovaroin tuettuna lastenkonsertteja: siis musiikkia paketoituna lapsille ja nuorille sopivaa muotoon.

Tärkeintä on antaa lapsille mahdollisuus kokea elävän musiikin kosketus ja innostua siitä.

– Se voi jäädä ikuisesti mieleen ja jopa innostaa soittamaan tai ainakin kuuntelemaan musiikkia, sanoo Konserttikeskuksen toiminnanjohtaja Kari Vase.

Keskuksen työ on myös aluepoliittista: hinnat ovat samat Kilpisjärveltä Helsinkiin järjestäjän kustannuksista riippumatta. Iso osa toteutetaan Konsertti joka kouluun -mallilla, jossa kunnan kaikki peruskoululaiset saavat ainakin yhden konsertin vuodessa. Yhteistyökuntia on yli 60.

Musiikin kuuleminen livenä ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys. Joskus kyse on paikkakunnasta ja perheestä, mutta aina tarjontakaan ei takaa tutustumista.

– Elävä musiikki voi olla vierasta, kun monelle musiikki tulee vain älypuhelimesta tai muusta härpäkkeestä. Silloin musiikin inhimillinen kosketus ja valtava voima voi jäädä toteutumatta, sanoo Kari Vase.

Etelästä joutaa hyvin Sevettijärvelle

Lapissa Tuubakimalainen tunnetaan Lidslen mukaan maitokaupassakin: konsertteja tai työpajoja oli alueella viime vuonna 140, ja esimerkiksi Sevettijärvellä kimalainen käy usein.

– Sieltä on niin pitkä matka kaikkialle, että me joudetaan hyvin käydä siellä, perustelee Lidsle.

Harri Lidsle ja Matti Hussi esittelevät Nikolai Rimsky-Korsakovin Kimalaisen lennon nuotteja koululaiskonsertissa Kokkolassa.
Harri Lidsle ja Matti Hussi esittelevät Nikolai Rimsky-Korsakovin Kimalaisen lennon nuotteja koululaiskonsertissa Kokkolassa.Petra Haavisto / Yle

Tuubakimalaisen taustalta löytyykin monia syitä: projekti alkoi vaskisoittimien tutuksi tekemisestä ja uusien soittajien houkuttelustakin, mutta laajeni nopeasti siihen, että kaikki saisivat kokemuksen elävästä musiikista.

– Voi olla viidesluokkalaisia, jotka eivät ole koskaan päässeet kuulemaan elävää musiikkia. Toisilla paikkakunnilla ajatus on saada viekkaudella ja vääryydellä lapset hetkeksi pois Pleikkarin äärestä.

Tuubakimalainen on ollut kohta kahden kolmivuotiskauden ajan Konserttikeskuksen listoilla. Osan keikoista Tuubakimalainen tekee omana tuotantonaan, ja saa siihen tukea Taiteen edistämiskeskukselta ja Suomen Kulttuurirahastolta.

Hassut jutut ja äänet tekevät vaikutuksen

Harri Lidsle oli tokaluokkalainen aloittaessaan soiton. Tällä viikolla Tuubakimalainen surisi myös hänen omassa alakoulussa Hollihaassa Kokkolassa. Päivän viimeisen konsertin tokaluokkalaisiin konsertti tekee vaikutuksen.

– Se oli tosi kiva, tosi hyvä! Siinä nauratti moni asia.

Ilo toistuu yleisön kommenteissa: jutut olivat hassuja, laulut hauskoja, soittimet kivoja, ja niistä tulevat äänet hassuja. Osalle soittimet olivat entuudestaan tuttuja – paitsi serpentti, jossa 2,5 metriä puuta on väännetty käärmeen malliin.

Tuuba, serpentti ja pasuuna.
Tuubakimalainen soittaa myös harvinaisempia soittimia, kuten käärmeenmallista serpenttiä.Petra Haavisto / Yle

Tuubakimalaisen päivä voi alkaa päiväkodilta, sitten vuorossa ovat koululaiset nuoremmista lukiolaisiin, lopulta ehkä vanhainkoti ja kirjastossa illalla yleinen konsertti.

Usein kiertueella yhteistyökumppanina on myös paikallinen musiikkioppilaitos. Lidsle on päässyt käyttämään myös käännyttäjän taitojaan, kun paikkakunnalle on tarvittu uusia soittajia. Ennätys on toistaiseksi Haapavedeltä, missä 140 oppilaasta 16 aloitti soiton visiitin jälkeen.

Joskus tilaus on selkeä: Lohjalla soittajia odotti kymmenen tuliterää pasuunaa. Niihin tarvittiin enää soittajat – jotka myös löytyivät.

– Päivän aikana konserteissa oli 900–1000 lasta, eihän tuo 10 ole siitä kuin prosentti, veistelee Lidsle.

Esitykset testataan oikealla yleisöllä

Alkuaikoina Konserttikeskuksen tarjonta oli vielä pitkälti klassista, sitten mukaan ovat tulleet niin kansanmusiikki, jazz kuin rytmimusiikkikin. Keskuksen listoilla on vajaat 40 ryhmää tai sooloesiintyjää, ja joka vuosi noin kolmannes uusiutuu. Hakijoita on moninkertaisesti.

Haasteita on myös esiintyjillä, sillä pelkkä korkeatasoinen musiikki ei riitä. Vaativan lapsiyleisön kohtaamisessa ja lavakarismassa Suomessa onkin Vasen mielestä vielä tekemistä, jottei soitettaisi kuin kaverien kesken.

– Me suomalaiset olemme aika pidättyväisiä, ja esiintymiskoulutusta on alan oppilaitoksissa ollut aika vähän. Luonteva esiintyminen vaatii kouluttautumista.

Konserttikeskuksen ohjelmistoon valitut uudet ohjelmat testataan kohdeyleisön edessä, ja niitä myös kehitetään taiteellisen tuottajan johdolla ennen kuin kiertueet alkavat.

Tuubakimalaisen Harri Lidslen mielestä parasta konserteissa on palautteen välittömyys. Lapsista näkee heti, jos on vähänkään tylsää. Alakoululaisia ei pelota mikään, yläkoulussa osallistuminen voi olla jo vähän nihkeämpää. Ihanin ja välittömin yleisö on Lidslen mukaan toimintakeskuksissa.

Vaikka konsertti on myös vuorovaikutusta ja hassutteluakin, se vaatii suunnittelua ja ohjelmisto harjoittelua. Kun konsertteja on jopa 80 kuukaudessa, niitä pitää uudistaa, ettei musisoinnista mene maku. Toki uusiutuminen se tapahtua lennostakin:

– Kerran pikkutyttö kysyi, onko meillä mitään Pienestä merenneidosta. Keikkaan oli vielä 20 minuuttia, joten pianisti kirjoitti stemmat, minä roudasin ja sitten soitettiin Merenneitoa.

Kimalaisen lennossa outo "ongelma"

Lidsle on ollut Tuubakimalaisen tuubisti yhtyeen koko 15-vuotisen taipaleen ajan. Pianisteja on ollut neljä: Outi Nissi, Miikka Kallio, Matti Hussi ja Marko Hilpo. Työtä jaksaa, kun vaikutuksen näkee heti.

– Viime viikolla ajoin 3 000 kilometriä. Eihän sitä jaksaisi, jos ei olisi niin, että lapset nauravat ja niillä on kivaa. Se riittää, sanoo Lidsle.

Entä se Kimalainen? Soiko joka konsertissa klassikko, Nikolai Rimsky-Korsakovin Kimalaisen lento, jonka Lidsle opetteli jo nuorena tuuballa ja jonka nopein esitys kestää vain reilun minuutin?

Ei suinkaan, sillä Tuubakimalaisella on teoksen kanssa ongelma:

– Tänäänkin siihen meni vain 41 sekuntia, vaikka lapset lauloivat väliin Tuiki tuiki tähtöstä. Sovittiin, että ensi kerralla lukevat väliin Kalevalaa, että saadaan minuutti täyteen, selittää Lidsle pokerinaamalla.

Koska parasta on hauskanpito.