"Saaristoon pitää päästä ilman että on mikään James Bond", sanoo Helsingin uusi, meriasioihin keskittyvä virkamies

Helsinkiläiset toivovat, että saarissa voisi uida, saunoa, paistaa makkaraa ja juoda kaljaa tulilla. Saaristossa pitää olla myös toimiva jätehuolto.

Saaristo ja saaret
Ihmisiä ottamassa aurinko kallioilla.
Helsinkiläiset haluavat pääkaupungin edustan saaristoon toimivia reittiyhteyksiä ja hyvää jätehuoltoa.Jarno Kuusinen / AOP

Hei, nyt lähdetään johonkin saareen! Vihdoinkin joku kokoaa yhteen paikkaan tiedon, miten ja mihin Helsingin saariin pääsee ja mitä siellä voi tehdä.

Myös Helsingin uusi meriasioista vastaava virkamies, projektipäällikkö Minttu Perttula on innoissaan. Hän aloitti maanantaina Helsingin virkamiehenä työnään toteuttaa Merellinen Helsinki -strategiaa (siirryt toiseen palveluun) käytännössä.

– Saaristo on yhteinen resurssimme. Nyt kun rakennetaan näitä rannan isompia asuinalueita, saaristo muodostaa niiden lähiluonnon, ja yksi tämän hankkeen tavoite on, että jokaisessa uudessa rannan kaupunginosassa olisi oma kaupunginosalaituri, josta pääsisi liikennöimään merelle, Minttu Perttula linjaa.

Perttula haluaa saaret avoimiksi kaikille kävijöille. Hänellä on tästä jo kokemusta, sillä hän toimi Metsähallituksen luontopalveluissa Vallisaaren kehittämishankkeen päällikkönä, kun Vallisaari avattiin yleisölle vuonna 2016.

– Luontokohteiden pitää olla merelläkin niin avoimia ja julkisia, ettei tarvitse olla mikään James Bond, että onnistuu löytämään sinne.

Projektipäällikkö Minttu Perttula Helsingin merellinen strategia Helsinki meri
Helsingin merellinen strategia ei ole enää pelkkää sanahelinää valtuuston hyväksymässä nelivuotisessa strategiaohjelmassa, sillä sitä alkoi toteuttaa tällä viikolla uusi virkamies, projektipäällikkö Minttu Perttula.Helsingin kaupunki / Pertti Nisonen

Kauppatorin opasteisiin selkeyttä

Perttula sanoo, että ensi kesä tulee niin äkkiä, ettei parissa kuukaudessa ehdi vielä tehdä mullistavaa, mutta jotakin.

– Kauppatorin opasteisiin tulee lisää selkeyttä ja lisäksi yritetään saada nettisivut sellaiseen kuntoon, että saaristossa jo olevat palvelut löytyisivät helpommin.

Lisäksi uusi merivirkamies kokoaa saaristossa jo toimivat yrittäjät yhteen.

– Yrittäjäverkosto tietää tästä lähtien, että kaupungin isossa organisaatiossa on yksi luukku eli minä, josta saa vastauksen. Ilman yrittäjiä tämä merellinen Helsinki ja saaristoon pääsy eivät toteudu, tarvitaan yhteistyön tiivistämistä.

Perttulan mukaan tietoa erilaisista, hyvin suunniteltuista hankkeista, jotka ovat käynnistyneet tai käynnistymässä, on jo kerätty valmistelevana työnä kasaan yhteen paikkaan.

Helsingin Kauppatori.
Helsingin Kauppatori.Henrietta Hassinen / Yle

Juomavesi ja viemäröinti ovat isoja hankkeita

Koska Perttula aloitti vasta tämän viikon maanantaina, hän ei vielä uskalla luvata, koska esimerkiksi Vartiosaareen pääsee säännöllisesti Kauppatorilta. Hakaniemestä alkaa liikennöinti toukokuussa (siirryt toiseen palveluun) perjantaista sunnuntaihin ja kesäkuussa päivittäin.

– Isompia asioita jatkossa ovat esimerkiksi myös kaavoitus sekä juomavesi ja viemäröinti.

Perttula kertoo esimerkkinä, että Vallisaaren kuivakäymälät kestävät nyt ne noin 100 000 kävijää, jotka vierailivat siellä kahtena viime kesänä, mutta jos Vallisaari vetää jatkossa 300 000 matkailijaa kuten on uumoiltu, kuivakäymälät eivät enää riitä, vaan viemäröintiä pitää pohtia.

Isona asiana Perttula muistuttaa nykytaiteen biennaalista (siirryt toiseen palveluun), joka levittäytyy Helsingin rannoille ja saariin ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Vallisaaren edustaa Helsingissä
Vallisaari.Jarno Kuusinen / AOP

Kansa haluaa uida ja saunoa saarissa

Helsinki kysyi maaliskuussa netissä kaupunkilaisilta ideoita, miten merellistä pääkaupunkia pitäisi kehittää ja sai 500 ehdotusta.

Helsinkiläiset toivoivat esimerkiksi muovitonta merta eli tehokasta jätehuoltoa ja toimivaa reittiliikennettä eri saariin.

Suurta hulabaloota ei haluttu.

– Toivotut asiat olivat kauniilla tavalla arkisia: että saaristossa pääsisi uimaan ja saunomaan, että saisi paistaa makkaraa ja juoda kaljaa tulilla, että kajakeille ja veneille olisi merkitty kiinnittäytymispaikkoja, että saaristo olisi esteetön eli niidenkin käytettävissä, jotka liikkuvat pyörätuolilla, Perttula kertoo toiveista.

Töölönlahden suppailuyrittäjien kohtalo oli näkyvästi esillä ideoiden keräämisaikaan ja peräti 100 vastausta käsitteli suppailua.

–Tästä nousi myös huoli, että tulevatko kaikki yrittäjät ja ideat kuulluksi ilman some-kampanjaa, Perttula pohtii.

Sup-lautojen vuokraus saa jatkua Töölönlahdella tulevanakin kesänä kaupungin kielteisen kannan ja siitä nousseen julkisen metelin jälkeen, uutisoi Helsingin Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)

Helsinki nähtynä mereltä.
Helsingin keskusta mereltä nähtynä.Esko Jämsä / AOP

Lue myös:

Synkän menneisyyden Vallisaari on nyt tyhjä ja tuulinen, mutta tulevaisuudessa siellä voi kenties yöpyä hotellissa (12.12.2017)

Suljettu sotilassaari avautuu yleisölle – Isosaaren hiekkarannalta näkyy koko Helsinki (9.5.2017)

Isosaari on täynnä ainutlaatuisia ja mystisiä paikkoja – tutustu suljetun saaren salaisuuksiin etukäteen Ylen 360-videolla (28.5.2017)