Etelä-Saimaa: Lemillä teknisen henkilökunnan ulosmarssi perjantaina– vastustavat uuden teknisen johtajan valintatapaa

Tekninen henkilökunta katsoo, että sitä ei kuunneltu uutta teknistä johtajaa valittaessa.

Lemi
Lemin kunnanjohtaja Jussi Stoor
Lemin kunnanjohtaja Jussi Stoor jätti eriävän mielipteensä teknisen johtajan valinnassa.Kare Lehtonen/Yle

Lemin kunnan tekninen henkilöstö osoittaa perjantaina mieltään ulosmarssilla, kertoo Etelä-Saimaa-sanomalehti. (siirryt toiseen palveluun)

Ulosmarssin syy on tapa, jolla kunnan uusi tekninen johtaja valittiin. Henkilöstön mielestä sitä ei ole kuultu valinnassa.

Lemin kunnanhallitus valitsi maanantaina Lemin teknisen toimen virkaan tekniikan kandidaatin Julia Virkkalan. Lemin kunnanjohtaja jätti eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan valinnassa.

Henkilöstö korostaa, että mielenosoitus ei ole suunnattu valittua henkilöä eli Virkkalaa vaan valintatapaa kohtaan.

Kahden tunnin ulosmarssi tapahtuu perjantaiaamulla.