Homopareja vihkinyt kohupappi Sadinmaa valitti rangaistuksestaan – oikeudella edessä tiukka paikka

Mikäli hallinto-oikeus ei suostu tutkimaan Kai Sadinmaan valitusta, voi vakavasta moitteesta tulla tuomiokapituleille keino ruoskia pappeja kirkon omassa piirissä, sanoo siviilioikeuden professori Urpo Kangas.

Samaa sukupuolta olevien vihkiminen avioliittoon
Kai Sadinmaa
Mikko Koski / Yle

Pastori Kai Sadinmaa on valittanut Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta saamastaan vakavasta moitteesta Helsingin hallinto-oikeuteen. Tuomiokapituli antoi Sadinmaalle vakavan moitteen viime syksynä, koska Sadinmaa oli vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Sadinmaa haki tuomiokapitulilta ensin oikaisua päätökseen, sillä hän pitää vakavaa moitetta rangaistuksen luontoisena seuraamuksena, joka ei perustu lakiin.

Tuomiokapituli päätti kuitenkin maaliskuussa pitää moitteen voimassa. Jäsenten enemmistö piti vakavaa moitetta Sadinmaan toiminnan ohjauksena ja katsoi, että oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä ei voi valittaa.

Vakava moite on hyvin rangaistuksen luontoinen.

Urpo Kangas

Sadinmaa toteaa hallinto-oikeuteen jättämässään valituksessa, että viranomaisen päätöksestä on valitusoikeus, eikä viranomainen voi itse määrittää sitä, voiko sen päätöksistä valittaa. Sadinmaa vetoaa myös perustuslakiin, jotta saisi rangaistuksensa tutkittavaksi.

Sadinmaa katsoo, että koska hän ei samaa sukupuolta olevia pareja vihkiessään rikkonut lakia, ei hän siksi ole rikkonut pappislupaustakaan. Kirkon virallisen avioliittokäsityksen mukaan avioliittoon voidaan vihkiä vain nainen ja mies.

Professori Kangas: Perustuslaki antaa mahdollisuuden valittaa

Helsingin yliopiston siviilioikeuden emeritusprofessori Urpo Kangas sanoo, että tilanne on oikeudellisesti kiinnostava.

– Tämä vakava moite on hyvin rangaistuksen luontoinen. Vaikka siinä ei käytetä sanaa varoitus, niin se on silti varoitusta vastaavalla, samalla intensiteettitasolla oleva reaktio oman pappisvirkamiehen toimintaan.

Kangas katsookin, että perustuslain säännökset avaavat valitusmahdollisuuden myös tässä tapauksessa.

Uhkakuva on, että tuomiokapitulit onnistuvat kehittämään itselleen ikioman rangaistustyyppinsä.

Urpo Kangas

Mitä tapahtuu, jos Helsingin hallinto-oikeus päättää toisin?

– Sellainen uhkakuva tietysti on, että tuomiokapitulit onnistuvat kehittämään itselleen aivan ikioman rangaistustyyppinsä, jota ne voivat vapaasti käyttää. Ja sillä niinkuin Jumalan ruoskan asemasta ruoskia pappeja ja pitää asian talon sisällä. Silloin tuloksena voi olla, että kaikki tuomiokapitulit antaisivat vain vakavia moitteita.

Kangas arvioi, että Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli kokeili kepillä jäätä.

–Yritetään löytää sellainen toimintatila, jossa kirkollinen ja maallinen tuomiovalta eivät kohtaisi. Mutta minä epäilen, että sellaista kenttää ei Suomessa ole.

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli päätti ensimmäisenä Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vihkineen papin rankaisemisesta.

Myös muissa hiippakunnissa tuomiokapitulit ovat rankaisseet samaa sukupuolta olevia pareja vihkineitä pappeja. Kolme pappia on valittanut saamistaan kirkkolakiin perustuvista varoituksista hallinto-oikeuksiin.

Lue aiemmat jutut:

Homopareja vihkineen kohupappi Sadinmaan rangaistusta ei peruta

Kohupappi Sadinmaa hakee muutosta tuomiokapitulilta saamaansa vakavaan moitteeseen

Mölsä: Piispojen päätä särkee, kapinapapit jatkavat homoparien vihkimistä

Professori kritisoi voimakkaasti homopareja vihkineen papin rangaistusta: "Uskonasia on puettu oikeudelliseen kaapuun"

Homoparien vihkimisestä vakavan moitteen saanut pappi – "Olen ihan helpottunut siitä"

Homopareja vihkinyt pappi sai tuomiokapitulilta vakavan moitteen