Joka kolmas sairastuu johonkin syöpään – Lohtuna on se, että saamme maailman parasta ja yhä parempaa hoitoa

Suomessa todetaan vuosittain noin 30 000 syöpätapausta. Vielä parikymmentä vuotta sitten määrä oli puolet pienempi.

syövät
Syövän yleistyminen
Syövän yleistyminen

Ikääntyminen, elämäntavat, ympäristö ja yhä parempi diagnostiikka. Siinä syitä, miksi syöpätapauksia todetaan selvästi aiempaa enemmän.

– Syöpä on seniorikansalaisten sairaus. Ihmiset elävät paljon pidempään, joten he ehtivät jossakin elämänvaiheessa sairastua, kertoo syöpätautien professori Sirpa Leppä Helsingin yliopistollisen sairaalan, HYKSin syöpäkeskuksesta.

Ylen aamu-tv:ssä vieraana olleen professori Lepän mukaan myös elintavat ovat edelleen iso tekijä syöpiin sairastumisen taustalla.

– Merkittävin tekijä on tupakointi. Kun se on vähentynyt, niin esimerkiksi miesten keuhkosyövän ilmaantuvuus on laskenut ihan merkittävästi.

Toisena tekijänä professori mainitsee ravinnon. Esimerkiksi suolistosyövissä tiedetään, että punainen liha on riskitekijä. Globaalitasolla eron näkee siinä, että suolistosyövät ovat selvästi yleisempiä länsimaissa kuin muualla.

– Enemmän kasvipainotteinen ravinto olisi parempi, ja jopa suojaava tekijä, professori huomauttaa.

Ylidiagnostiikka luo turhia murheita

Parantunut tautien tunnistaminen ja löytämien taas on johtanut joistain tapauksissa ylidiagnostiikkaan. Professorin mukaan se saattaa lisätä jopa aivan turhaan huolta, murhetta ja pelkoa. Varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa taudilla ei ole mitään merkitystä ihmisen kokonaiseliniän kannalta.

– Jos sillä [taudilla] ei ole elämän kannalta käytännön merkitystä, niin se tuo aina painetta ja huolta. Ja jos sillä ei ole mitään merkitystä henkilön kokonaiselinajan kannalta niin olisi ehkä ollut parempi, ettei olisi tiennyt siitä.

Esimerkiksi miesten eturauhassyöpien seulonta ei välttämättä johtaisi mihinkään.

Tilastojen mukaan luvut siis osoittavat että joka kolmas suomalainen ehtii jossain vaiheessa elämäänsä saada jonkun syövän. Määrä ovat jopa tuplaantuneet parissakymmenessä vuodessa.

Lohtuna syöpätapausten lisääntymiselle professori muistuttaa, että jo nyt kaduilla liikkuu koko ajan monia satoja, tuhansia ihmisiä, jotka elävät syöpänsä kanssa tai ovat sen sairastaneet ja siitä toipuneet.

– Sen kanssa voi elää, usein jopa aivan hyvää elämää.

– Myös hoitotulokset paranevat koko ajan. Suomessa voi sairastaa syöpää niin turvallisesti kuin vaan voi. Sitä hoidetaan hyvin joka paikassa. Toivoisinkin, että syöpäpotilaat voisivat ajatella, että he ovat turvallisissa käsissä.

Lisäksi hoito Suomessa ei ole kiinni siitä, onko vakuutus tai taloudellinen tilanne mikä tahansa.

Lue myös:

Näissä maakunnissa ja ammateissa sairastutaan eniten syöpään – "Pienin riski on köyhällä viljelijällä, jolla on paljon lapsia"