Puolustusvoimat osallistuu jättikokoiseen kyberharjoitukseen

Harjoituksella varaudutaan esimerkiksi sähkönjakeluun ja matkapuhelinverkkoihin kohdistuviin iskuihin.

puolustusvoimat
Tietokoneen näppäimet
Henrietta Hassinen / Yle

Puolustusvoimat osallistuu maailman suurimpaan kyberpuolustusharjoitukseen ensi viikolla. Harjoituksen järjestää Naton kyberosaamiskeskus, tiedottaa Puolustusvoimat.

Harjoituksen tavoitteena on parantaa armeijan osaamista kyberhyökkäyksen havaitsemisessa ja estämisessä. Tällaiset iskut voisivat kohdistua esimerkiksi sähkönjakeluun ja matkapuhelinverkkoihin. Harjoituksen aikana on määrä arvioida kyberturvallisuuden poikkeamia ja niiden vaikutusta sekä toteuttaa vastatoimet.

Harjoitukseen osallistuvat maat ovat mukana etäyhteyksillä omista maistaan, mutta johto-organisaatio toimii Virossa. Suomella ja Ruotsilla on harjoituksessa myös yhteinen osasto.