Asta Lepän kolumni: Hyvästi perjantaipullo ja lauantaisauna

Yhteisöllisyyden tarve ei katoa minnekään, vaikka yhteisöllisyyden muodot muuttuvat. Vanhat tottumukset ja tavat muuttuvat, perjantaipullojen ja lauantaisaunojen tilalle tulee jotakin muuta, kirjoittaa Asta Leppä.

suomalaisuus
Asta Leppä
Asta LeppäMikko Ahmajärvi / Yle

Vielä parin vuoden ajan suurten ikäluokkien kodeissa vietetään 70-vuotisjuhlia. Vaan poissa ovat virkamieslähetystöt kunnanviireineen ja kiikkustuolien kantajat. Nyt vetreänvirkeä sankari lähtee mieluummin sivakoimaan Lapin laduille. Siellä hän – hiihdettyään ensin 40 kilometrin Tunturikierroksen – osallistuu vielä illalla monotansseihin. Lasiinkaan hän ei sylje, vaan tilaa ravintolassa ystäväporukalle punaviinipullon.

Kymmenen vuoden kuluttua suuri ikäluokka ei ole enää niin suuri. Se on kutistunut keskikokoisen kohortin mittaan.

Miten silloin muuttuu perinteinen Suomi-kuva?

Suuren ikäluokan Suomi edustaa maatamme myyttisimmillään.

Ajatellaan vaikkapa työtä.

Työ on suomalaisille tärkeä arvo, mutta ajatus elämänmittaisesta virasta valtion leivissä – monen eilispäivän duunarin märkä unelma – tuntuu nykynuorista lähinnä ahdistavalta. Tuoreen tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) vain kolmasosa oli valmis sitoutumaan saman työnantajan palvelukseen yli viideksi vuodeksi. Palkkakaan ei ole niin tärkeä kuin työn merkityksellisyys, mikä voi suuresta ikäluokasta kuulostaa nirppanokkaiselta.

Perhe on suomalaisten arvoista yhä kaikkein keskeisin, mutta muutoksia näkyy myös siinä. Avioliiton suosio on ollut jo vuosia laskussa, ja tyllintäyteisiä kirkkohäitä viettää yhä harvempi. Lasten määrä vähenee, eikä perheen perustamista pidetä enää itsestäänselvyytenä. Niinpä suuren ikäluokan herttaiset utelut nuorelta parilta, josko pulla on jo uunissa ja koska saa alkaa virkata vauvantossuja, voivat saada asianosaiset riipivän raivon valtaan.

Suomalainen unelmien koti on perinteisesti ollut punainen tupa ja perunamaa. Asuntobarometrin mukaan (siirryt toiseen palveluun) yhä useampi nykynuori haaveksii kuitenkin keskusta-asunnosta kerrostalossa. Kaiken lisäksi saunat ovat katoamassa nykykodeista. Saunan asemesta perheet valitsevat mieluummin kodinhoito- tai vaatehuoneen. Hyvästi siis kello viiden lauantaisauna. Hyvästi sähkönkulutuspiikki Loviisan ydinvoimalassa.

Suuri ikäluokka käy marjassa ja sienessä yli kaksi kertaa useammin kuin nuorin polvi, joka ei kykkmisestä juuri perusta.

Luonto pitää myös mainita, onhan suomalaisilla presidentti Sauli Niinistönkin mukaan ”merkityksellinen luontosuhde.” Toki metsässä käydään, vaan ei enää niinkään hyötymielessä. Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan (siirryt toiseen palveluun)suuri ikäluokka käy marjassa ja sienessä yli kaksi kertaa useammin kuin nuorin polvi, joka ei kykkmisestä juuri perusta. Polkujuokseminen, swimrun ja ultramatkat ovat sen sijaan nuorten aikuisten trendiharrastuksia.

Suomesta puhutaan myös ”lukukansana”, mikä pitääkin yhä paikkansa. Mutta lukeminenkin muuttuu, sillä nuoret eivät enää rapistele paperisia sanomalehtiä- kirjojenkin lukemisen kanssa (siirryt toiseen palveluun)on niin ja näin. Yhtä vähän nuoret tölläävät perinteistä televisiota. Kun Matti Rönkä ilmestyy puoli yhdeksältä kertomaan kehräävällä baritonillaan, miten Venäjä sitä ja USA tätä, möhkösohvalla kököttää todennäköisimmin suuri ikäluokka. Ja siellä se istuu myös, kun ruutuun pärähtää Ruotsi-Suomi -yleisurheilumaaottelu tai Hiihdon Suomen Cupin osakilpailu Vantaan Hakunilassa. Nuoriso katsoo Youtubea ja Netflixiä kun huvittaa- ja silloinkin pääosin viihdettä.

Tai entäpä 70-luvun saunan jälkeinen lottoarvonta? Tuolloin koko Suomi toljotti kylpytakit päällä hypnoottisesti kieppuvia keltaisia numeropalloja. Nyt lotonkin suosio on hiipumassa (siirryt toiseen palveluun), ja sitä pelaavat lähinnä papat.

Suomalainen mielenmaisema, kaljapullosta lohjenneet etuhampaat ja lätisevä oksennus lenkkikengille, on auttamatta eilispäivää.

Lottoarvonnan jälkeen lähikalliolta alkoi noihin aikoihin myös kantautua örinä ja kilinä. Mutta niin vain tuokin traditionaalinen suomalainen mielenmaisema, kaljapullosta lohjenneet etuhampaat ja lätisevä oksennus lenkkikengille, on auttamatta eilispäivää. Nuorten ryyppääminen ja tupakointi ovat vähentyneet vuosi vuodelta.

Yhdistysten maanakin Suomi tunnetaan. Mutta missä luuraa (siirryt toiseen palveluun) työväenyhdistysten ja seurojen tanssilavoja hoitava talkooväki? Sekin tuppaa koostumaan reilu kuusikymppisistä. Nuoremmat mieluummin maksaisivat kuin osallistuisivat vapaaehtoistöihin, jotka tuntuvat pakkomokkapalalta. Talonyhtiön kokouksetkin ovat kärsineet inflaation. Ja ay-liike on yhtä uhanalainen kuin jokiraakku.

Mutta mistä tässä on lopulta kyse? Rapakon takana yhteiskuntatieteilijä Robert D. Putnam syytti jo parikymmentä vuotta sitten televisiota siitä, että pelaajat olivat kadonneet keilahalleista. Televisio eristi kansalaiset toisistaan, ja yhteisöllisyys kärsi. Nyt kaikesta voisi syyttää interwebbiä.

Se vain, että yhteisöllisyyden tarve ei katoa mihinkään, kuten dosentti Antti Kouvo Itä-Suomen yliopistosta huomauttaa.

”Uudet muodot vain korvaavat vanhat.”

Joten miten käy perinteisen suomalaisuuden? Kuoleeko se auttamatta suuren ikäluokan mukana? Jääkö myyttinen Suomi pajatsoineen ja lavatansseineen elämään enää vain Aki Kaurismäen työläistrilogiaan?

Vuonna 2035 joku kuitenkin keksii myydä retrona kaljanhajuista sienestysretkeä Kouvolaan.

Asta Leppä

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka kirjoittaa paraikaa kolmatta kirjaansa vastakkainasettelun ilmapiiristä.

Korjaus 23.4. klo 14:18: Korjattu Robert D. Putnamin nimen kirjoitusmuoto