Helsingin korkeakoulut: Kärryillä ollaan, vilppiä turha yrittää pääsykokeissa

Taideyliopiston pääsykokeissa ei vain voi huijata, Helsingin yliopistossa se on vaikeaa, Aalto-yliopistossa se on ainakin vielä mahdollista.

pääsykokeet
mies opiskelee
Helsingin seudun korkeakouluista kerrotaan, että huijaaminen pääsykokeissa on harvinaista.AOP

Kerroimme Ruotsissa paljastuneesta laajasta huijaustapauksesta, jossa kolmen ihmisen porukan epäillään myyneen pääsykokeiden oikeita vastauksia useiden vuosien ajan ja tienanneen huomattavan summan rahaa bisneksellään.

Tapaus on huomattu myös Helsingin seudun korkeakouluissa. Aalto-yliopiston mukaan opinahjo seuraa muualla tapahtuvia huijauksia ja pyrkii ottamaan niistä opiksi jo etukäteen. Helsingin yliopistossa ollaan enemmän huolissaan moraalisesta rappiosta kuin siitä, että joku huijaisi kokeissa.

Opetus- ja opiskelupalveluiden kehitysjohtaja Susanna Niinistö-Sivurannan mukaan Helsingin yliopiston valintakokeissa on hankala huijata, koska pohjautuvat soveltaan tietoon.

– Usein ei ole edes olemassa yhtä ainoaa ja oikeaa vastausta, sillä kokeessa hakijan täytyy soveltaa omaa tietoaan.

Niinistö-Sivuranta on työskennellyt Helsingin yliopistossa parin vuoden ajan, eikä ole törmännyt vilppitapauksiin.

Helsingin yliopisto miettii parhaillaan ohjeistusta esimerkiksi valintakokeen valvojille, jotta he tunnistaisivat mahdolliset vilppiyritykset.

– Uskon että jo tietoisuus siitä, että vilppitapauksia on tunnistettu, ehkäisee huijausyrityksiä, Niinistö-Sivuranta sanoo.

Ruotsin tapauksen kaltaiseen huijaukseen Helsingin yliopistossa Niinistö-Sivuranta ei usko.

– Esimerkiksi tenttikokeet ovat vain harvojen ihmisten hallussa, eikä niitä pysty luovuttamaan ulkopuolelle missään vaiheessa.

Jos sitten kuitenkin vastaavanlainen tapaus sattuisi, kyse olisi Niinistö-Sivurannan mukaan vakavasta petoksesta.

Teknologia tuo uusia mahdollisuuksia huijata

Helsingin yliopistossa tunnistetaan, että kehittyvä teknologia tuo uusia haasteita. Teknologia on muuttamassa myös pääsykokeita ja samalla mahdollisuudet vilppiin kasvavat.

– Eettinen ja moraalinen koodisto on edelleen tärkeä, hän huomauttaa.

Toisaalta, kiinnijäämisen riskikin kasvaa. Esimerkiksi plagioinnista jää yhä herkemmin kiinni. Yliopisto valmistautuu pääsykokeissa tapahtuvaan vilppiin uusilla ohjeistuksilla.

Niinistö-Sivurannan mukaan esimerkiksi pääsykoevalvojat voidaan ohjeistaa tarkkailemaan pääsykokeissa hakijoita ja tunnistamaan epäilyttävät tapaukset.

– Tällöin valvoja voi kysyä hakijalta mistä on kysymys, Niinistö-Sivuranta kuvailee.

– Meillä on muutama viikko aikaa tehdä niin selkeät ohjeet, että valintakokeiden valvojat pystyy näihin tapauksiin tarttumaan.

Niinistö-Sivurannan mielestä huolestuttavaa on se, jos joutuu näkemään paljon vaivaa ja rahaa selvitäkseen valintakokeesta vilpillisesti.

– Moraalinen rappio huolestuttaa enemmän kuin se, että joku huijaisi, Niinistö-Sivuranta sanoo.

Opiskelija Anna lukemassa.
Pekka Koli / Yle

Aalto-yliopisto muuttaa pääsykokeitaan

Aalto-yliopistossa vilppi pääsykokeissa on todella harvinaista, sanoo koulutuspalveluiden päällikkö Eija Zitting.

– Nopeasti ei tule mieleen kuin yksittäisiä tapauksia, Zitting kertoo.

Mahdollista vilppi on kuitenkin niin kauan kun tenttimuotoisia pääsykokeita pidetään.

– Tietenkin, kun pääsykoe perustuu tällä hetkellä lukioperusteiseen tietoon.

– Siirtyminen siihen, että osa valinnoista tehdään todistusarvosanojen pohjalta vähentää vilppimahdollisuuksia, Zitting sanoo.

Zittingin noin viiden vuoden työuraan Aalto-yliopistossa ei mahdu yhtään isompaa selvitystä vaativaa tapausta.

– Seuraamme kaikkia tapauksia mitä tapahtuu ja opimme jo etukäteen.

Taideyliopistossa huijaaminen mahdotonta

Taideyliopiston opetuksesta vastaava vararehtori Paula Tuovinen sanoo, että hänen tietääkseen Taideyliopistossa ei ole koskaan tullut vastaan huijausyrityksiä. Syynä on hänen mukaansa tiedeyliopistosta poikkeavat pääsykokeet.

Taideyliopistoon haetaan lähes aina useiden vaiheiden kautta, joissa hakija on henkilökohtaisesti läsnä. Pääsykokeissa hakijaa arvioidaan koulutettavuuden ja taitotason kautta.

– Pääsykokeissa on monta vaihetta, joista sitten karsitaan, Tuovinen sanoo.

Taideyliopistossa on tarkka pääsykoeprosessi, joka tekee Tuovisen mukaan huijaamisen mahdottomaksi.

Helsingin Sanomat selvitti ammattikorkeakoulujen pääsykoehuijauksia (siirryt toiseen palveluun). Lehden mukaan ammattikorkeakouluun hakevat taktikoivat esivalintakokeessa, jotta pääsisivät osoittamaan soveltuvuutensa alalle.

Lue lisää:

Laaja pääsykoehuijaus Ruotsissa näkyy myös meillä: Helsingin yliopisto miettii, pitääkö käytäntöjä tiukentaa