180 astetta: Hjallis ei ole ainoa politiikkaan turhautunut – "Demokratia tarvitsee kipeästi kokeiluja, muuten sen elinvoima hiipuu"

Suomalainen kalkkeutunut puoluejärjestelmä kaipaa pikaista päivitystä, sanoo demokratian tulevaisuutta tutkiva Julia Jousilahti.

demokratia
Julia Jousilahti
Yle Uutisgrafiikka

Harry "Hjallis" Harkimon päätöstä erota kokoomuksesta on parissa päivässä ruodittu palstatolkulla. Syitä on haettu muun muassa vallan puutteeseen turhautuneen julkkisliikemiehen egosta (siirryt toiseen palveluun) ja suomalaisen henkilövetoisen vaalijärjestelmän (siirryt toiseen palveluun) ongelmista.

Harkimon ero on kuitenkin myös osoitus länsimaisen demokratian syvemmistä ongelmista, sanoo demokratian tulevaisuutta turkiva Julia Jousilahti.

– Se on merkki siitä, että puolueet eivät ole onnistuneet uudistumaan.

Vastaavia esimerkkejä löytyy muualta Euroopasta, Jousilahti sanoo. Harkimoa onkin verrattu Emmanuel Macroniin, joka pari vuotta sitten erosi valtiovarainministerin pestistään ja lähti perustamansa En Marche! -liikkeen ehdokkaana Ranskan presidentinvaaleihin.

Onko nykydemokratia sitten rikki, kuten yleisesti hoetaan?

– Se on helppo heitto. Itse sanoisin mieluummin, että demokratian elinvoima on hiipunut, Jousilahti vastaa.

Elinvoiman palauttamiseksi edustuksellisen demokratian päätyökalut, eli puolueet, tulisi päivittää, Jousilahti sanoo.

Puolueet ovat aktiivisia uudistamaan valtion ja kuntien rakenteita, mutta omiin seiniinsä ne eivät koske. Sen sijaan puolueiden rakenne ja toimintatapa piirihallituksineen ja puoluekokouksineen on edelleen se sama joka hyväksyttiin SDP:n Oulun puoluekokouksessa vuonna 1906.

– Alun perin puolueiden tehtävänä oli kerätä joukkovoimaa erilaisten intressien ääreen. Tuoda yhteen samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, edistää heidän asioitaan, välittää tietoa ja kouluttaa ihmisiä näissä asioissa, Jousilahti kuvailee.

Vilkaisu nykymaailmaan osoittaa, että näihin asioihin ei enää tarvita puoluetta. Nykyisin kansalainen voi olla suoraan yhteydessä päättäjään vaikka twitterissä, tai masinoida hetkessä kansanliikkeen, mikäli ajatus herättää muissa vastakaikua.

Puolueen merkitys siis hämärtyy nykyäänestäjälle. Se ei ole demokratian etu, Jousilahti sanoo.

– Jos nykyjärjestelmän tarjoamat vaihtoehdot eivät houkuttele, se vaikuttaa esimerkiksi äänestysaktiivisuuteen. Vanhemmat polvet ovat ehkä tottuneet siihen, että äänestäminen on velvollisuus. Nuori polvi ei ajattele niin.

Demokratiassa tarvitaan kipeästi lisää kokeiluja suoran demokratian tavoista osallistua, Jousilahti sanoo. Esimerkkinä hän esittää Viiden tähden liikkeen, joka nousi Italian parlamentin suurimmaksi puolueeksi alle kymmenessä vuodessa. Puolue on kerännyt äänestäjiä oikealta ja vasemmalta, ja etenkin nuorista.

Jousilahden mukaan yksi syy suosioon on liikkeen digitaalinen alusta Rousseau (siirryt toiseen palveluun), jonka kautta puolueen jäsenet voivat keskustella yhteisistä asioista ja äänestää puolueen linjasta. Viiden tähden liike on siis korvannut suuren osan vanhanaikaista puolueorganisaatiota internetillä.

– Liikkeen ideana on tehdä entistä joukkoistetummin päätöksiä. Nykyisin on enemmän edellytyksiä siihen, ettei tarvita nykypuolueen kaltaista välittävää rakennetta.

Tämä vetoaa etenkin nuoriin, joita perinteisten puolueiden hierarkkisuus ja byrokraattisuus karkottaa. Kansalainen voi olla hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, ja samaan aikaan kokea puolueet luotaantyöntävinä. Jousilahti havainnollistaa asiaa gradunsa aiheella, helsinkiläisellä Kallio-liikkeellä.

– Yksi haastateltavistani sanoi, ettei ikinä olisi mukana järjestötoiminnassa, koska "muodollisuudet kiinnostaa nolla prosenttia".

Moniportaisten rakenteidensa purkamisen ja demokraattisten kokeilujen lisäksi puolueiden tulisi irtautua historiastaan. Suomalaisten valtapuolueiden jalat ovat edelleen vanhassa maailmassa, jossa poliittisia jakolinjoja vedettiin esimerkiksi porvariston ja työläisten, tai maaseudun ja kaupunkilaisten välille.

– Nykyisin kansalaisten identiteetit ovat monimutkaisempia. Ei ole enää yhtä varmasti, että demariperheen lapsi äänestää itsekin demareita.

Puolueiden tulisi siis löytää uudestaan itsensä, ja osata kertoa selkeästi miten ne erottuvat muista. Esimerkiksi länsimaisen oikeistopopulismin nousua ovat avittaneet lupaukset "vanhojen hyvien aikojen palauttamisesta". Viesti on vedonnut väestönosaan, joka kokee jääneensä paitsi yhteiskunnan nopean kehityksen tuomista eduista.

– Vanhat valtapuolueet eivät ole pystyneet tarjoamaan visiota siitä mihin suuntaan yhteiskunnan pitäisi mennä. Yksi siipi on pystynyt tekemään pesäeroa suureen massaan.

Tulevaisuudessa menestyvät puolueet kykenevät nopeasti mukautumaan kansan suurten huolenaiheiden mukaan, Jousilahti uskoo. Nopeasti syntyvien kansanliikkeiden äärelle voi syntyä myös aivan uusia puolueita.

– Voisin kuvitella, että tulevaisuudessa syntyisi enemmän tällaisia ad hoc -asiakysymysten ympärille kerääntyneitä puolueita.