Trump ei osallistu Barbara Bushin hautajaisiin – Melania Trump edustaa molempia

Lähes kaikki elossa olevat Yhdysvaltain entiset presidentit kokoontuvat Barbara Bushin hautajaisiin lauantaina.

Barbara Bush Senior
Valokuva Barbara Bushista, jonka edessä on useita muistokirjoja ja ympärillä kukkia. Vanhempi nainen kirjoittaa yhteen kirjaan.
Aaron M. Sprecher / EPA

Presidentti Donald Trump ei osallistu Yhdysvaltain entisen ensimmäisen naisen Barbara Bushin hautajaisiin lauantaina, kertoo uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun). Valkoista taloa hautajaisissa edustaa presidentin puoliso Melania Trump.

Trump kommentoi haluavansa välttää turvatoimien aiheuttamaa häiriötä ja osoittavansa sitä kautta kunnioitustaan Bushin perheelle.

Republikaaniset Bushit ovat suhtautuneet Donald Trumpiin kriittisesti. Bushien klaaniin kuuluva Jeb Bush hävisi republikaanien presidenttiehdokkuuden Donald Trumpille viime presidentinvaaleja ennen vuonna 2016.

Valkoiset kukkaseppeleet porteissa Houstonissa, Texsasissa, jossa Barbara Bush asui.
Aaron M. Sprecher / EPA

Hautajaisissa suurin osa entisistä presidenteistä puolisoineen

Barbara Bushin hautajaiset pidetään Houstonissa. Muistotilaisuuteen osallistuvat luonnollisesti Barbaran aviomies, entinen presidentti George Bush ja hänen poikansa, entinen presidentti George W. Bush ja hänen vaimonsa Laura Bush sekä muuta sukua. Hautajaisissa ovat myös Barack ja Michelle Obama sekä Bill ja Hillary Clinton.

Entinen presidentti Jimmy Carter ja hänen puolisonsa Rosalynn Carter eivät osallistu hautajaisiin. Jimmy Carter on ulkomaan matkalla ja Rosalynn Carter on toipumassa leikkauksesta.

Barbara Bush kuoli tiistaina (siirryt toiseen palveluun) 17. huhtikuuta 92-vuotiaana. Barbara Pierce syntyi New Yorkissa 8. kesäkuuta vuonna 1925.

Barbara oli presidentin vaimo, toisen presidentin äiti ja Yhdysvaltain 14. presidentin, Franklin Piercen etäinen sukulainen. Hän oli naimisissa George Bushin kanssa kaikkiaan 73 vuotta. Heillä on kuusi lasta.

Lue myös:

Barbara Bush pysytteli erossa julkisesta poliittisesta keskustelusta – Kuvat kertovat perheelleen lojaalista vaimosta, äidistä ja isoäidistä

Barbara Bush on kuollut