Kirjailija ei malta jäädä eläkkeelle: "Jos en kirjoita, ainakin mielessä koko ajan pyörii uusi suunnitelma"

Joni Skiftesvik on kurinalainen kirjailija. Ihmisten arkipäivä muuttuu tarinoiksi, joissa yksityiskohtien on oltava kohdallaan. Tahtia ei hidasta edes lähestyvä 70-vuotispäivä. Hänellä on muutenkin monta syytä juhlaan.

Joni Skiftesvik
Kirjailija Joni Skiftesvi katsoo esikoisteostaan Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja kirjahyllyn ääressä.
Joni Skiftescikin esikoisteos Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja ilmestyi 35 vuotta sitten.Tiina-Leena Kurki / Yle

HaukipudasKevätaurinko häikäisee, kun katselee olohuoneen laajoista ikkunoista aukeavaa maisemaa. Mäntyjen lomassa koivut odottavat hetkeä, jolloin lehtisilmut voivat puhjeta. Puiden siimeksessä tepastelee metsäkauriita. Metsän takana on meri.

Kiikarit ovat valmiina olohuoneen pitkällä pöydällä. Niillä näkee metsän eläinten puuhat tarkasti. Pöydän toisessa päässä on avattu kirjekuori.

– Tämä on historiallinen hetki, kirjailija Joni Skiftesvik toteaa ja selailee uusimman kirjansa oikovedosta.

Posti on tuonut sen hetkeä aiemmin.

Uusi aihe putkahtaa hyvin usein arkipäivän tilanteista. Se ei välttämättä liity kirjailijan omiin tekemisiin, vaan se voi olla joku hänen kuulemansa tarinan pätkä tai asia, joka jää mieleen raksuttamaan. Ajatus lähtee siitä laajenemaan.

Kesäkuussa ilmestyvässä uudessa kirjassaan hän valottaa esimerkkejä oman elämänsä tapahtumista, iloista ja suruista.

– Valoa ja varjoja on jokaisen elämässä. Ei niiltä kukaan välty.

Toimittajavuosiani kiitän siitä, että pidän itseäni aika nopeana kirjoittajana.

Joni Skiftesvik

Uuden kirjan käsikirjoitus ehti lähteä kustantajalle ja tuotantoaikataulukin oli jo sovittu, kun lapsuuden aikainen koulukaveri soitti Englannista. Tämä tiedusteli, muistaako Joni erästä tapahtumaa heidän lapsuudestaan. Ihan heti se ei avautunut.

– Se alkoi palautua mieleeni, kun hän kertoi sen. Seuraavana aamuna soitin kustantajalleni ja sanoin, ettei kirja olekaan vielä aivan valmis, kirjoitan siihen vielä kaksi lukua lisää.

Menestyskirja muuttokuormassa

Tummatukkainen mies istui Oulu-lehden toimituksessa 1980-luvun alussa. Kun hänen työpaikkansa vaihtui Kainuun Sanomista Kajaanista kaupunkilehteen Ouluun, mukaan oli pakattu hieman keskeneräinen käsikirjoitus. Pitkän uurastuksen tulos, novellikokoelma oli kotona valmiina lähdössä kustantajalle. Esikoisteos Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja sai J.H. Erkon palkinnon.

Joni Skiftesvik kertoo säilyttäneensä kirjailijana toimittajan työskentelytapansa. Hän rakentaa romaanin, novellin tai näytelmän mielessään mahdollisimman valmiiksi ennen varsinaisen kirjoitusprosessin alkua. Tiivistelmän hän laatii joka kerta.

– Muutamien kirjojeni kohdalla olen kirjoittanut alun ja samaan syssyyn myös lopun valmiiksi, jotta konkreettisesti tietäisin mihin olen menossa.

Tekstiversio on sitten saattanut muuttua useaan kertaan. Hän kertoo, että ajatuksiin saattaa tulla henkilöitä ja asioita, jotka vaativat kirjaan pääsyä. Joitakin hän voi karsia tarpeettomina.

Karheus on karissut

Toimittaja, toimitussihteeri, uutis- ja toimituspäällikkö sekä päätoimittaja. Joni Skiftesvik on uransa aikana toiminut monenlaisissa tehtävissä, mutta toimitussihteerin työn hän sanoo olleen hyvä koulu kirjailijan ammatin kannalta.

– Käsittelin paljon toisten kirjoituksia. Ehkäpä siksi olen aina ollut kriittinen myös omia tekstejäni kohtaan. Iän myötä se on vain lisääntynyt.

Toimittajan työskentelytapa oli ennen erilainen. Juttu piti olla jokseenkin valmiina mielessä ennen kuin toimittaja alkoi naputella sitä paperille mekaanisella kirjoituskoneella.

Tekstejä ei ollut helppo korjata moneen kertaan. Saksia ja liimaa oli tietysti mahdollista käyttää, mutta sitä keinoa teki mieli vältellä. Jos saksimiseen turvautui, se oli kuin tunnustus omasta osaamattomuudesta.

– Toimittajavuosiani kiitän siitä, että pidän itseäni aika nopeana kirjoittajana ja kirjoitan suhteellisen valmista tekstiä kerralla.

Kirjojen ja näytelmien tekstejä hän kertoo hiovansa moneen kertaan, vaikka sisältö ei juurikaan muutu.

Jos minulle on annettu kirjoittamisen lahja, niin taatusti myöhemmin olisin harmitellut, jos en olisi käyttänyt sitä hyväkseni.

Joni Skiftesvik

Kun tietokoneet syrjäyttivät kirjoituskoneet, Joni Skiftesvik kertoo innostuneensa uudesta tekniikasta. Hän ajatteli sen lyhentävän varsinaista kirjoitusprosessia, mutta niin ei hänen mielestään kuitenkaan ole käynyt.

– Nyt tekstinkäsittelylaitteet suorastaan houkuttelevat vatvomaan jo valmistakin tekstiä. Ehkä joistakin kirjoistani on lähtenyt uuden tekniikan myötä pois karheutta, mitä oli nähtävissä ensimmäisissä teoksissani. Samaa olen näkevinäni monen muunkin kirjailijan kohdalla. Hiotaan jo liikaa.

Alan vaihto vahvistui kahvipöydässä

Tänä vuonna kirjailijalla on syytä juhlia monella tavalla. Esikoisteos ilmestyi 35 vuotta sitten. Hänen kolmesta novellistaan tehty Katsastus-elokuva sai ensi-iltansa 30 vuotta sitten ja hän jäi samoihin aikoihin vapaaksi kirjailijaksi.

Vuonna 1987 Skiftesvik otti virkavapaata lehtityöstä saatuaan lyhytaikaisen apurahan. Hän pääsi kokeilemaan kokopäiväisenä kirjailijana oloa.

– Huomasin, ettei varsinkaan novellin kirjoittaminen ollut kovinkaan erilaista kuin ison reportaasin tekeminen. Juttua piti vain laajentaa, tehdä syvällisemmäksi ja yrittää tuoda siihen jujua, yllätyksiä ja juonta.

Kirjailija Joni Skiftesvik istuu olohuoneen nojatuolissa.
Kirjailija Kalle Päätalo antoi Joni Skiftesvikille rohkaisua ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi.Tiina-Leena Kurki / Yle

Apurahakauden aikana tuli eteen tarjouksia, joihin oli vaikea sanoa ei. Hän oli sopinut uuden kirjan kirjoittamisesta, näytelmästä Kokkolan kaupunginteatteriin ja ohjaaja Rauni Mollbergin kanssa elokuvakäsikirjoituksesta.

– Kirjoittamista kertyi äkkiä sellainen määrä, etten pystynyt hoitamaan sitä työn ohella. Oli tehtävä valinta, Joni Skiftesvik muistelee.

Virkavapaansa jälkeen hän palasi oululaisen Kolmio-Kirjan julkaisujohtajaksi ja lähti työmatkalle Tampereelle. Hän soitti kaupungissa asuvalle kirjailija Kalle Päätalolle, joka on lähtöisin Taivalkoskelta. Miehet olivat tutustuneet jo aiemmin. Kalle Päätalo kutsui tulevan kirjailijan käymään.

– Sanoin Kallelle, että nyt tarvitsen vanhemman kollegan hyviä neuvoja. Kerroin pohtivani vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistä. Kalle rohkaisi minua kovasti. Voi sanoa, että päätös syntyi siellä kahvipöydässä.

Jos ei tule hyvää tekstiä, aina tulee sellaista, jota voi korjata seuraavana päivänä.

Joni Skiftesvik

Pari päivää myöhemmin Joni Skiftesvik sanoi itsensä irti julkaisujohtajan työstä ja lehtimaailmasta.

– Tietysti heittäytyminen vapaaksi kirjailijaksi arvelutti, Joni Skiftesvik myöntää.

Hänellä oli vakituinen työpaikka, uusi talo, asuntolainaa ja pienet lapset. Hänen Hilkka-vaimonsa ja äitinsä kannustivat.

– Ehkä alkuaikoina kävi mielessä joskus ajatus, että helpommalla olisin päässyt vieraan työssä, mutta ne ajatukset haihtuivat pian.

Hän kertoo aina pitäneensä kirjoittamisesta, johon hänellä nyt oli vapaus.

– Jos minulle on annettu kirjoittamisen lahja, niin taatusti myöhemmin olisin harmitellut, jos en olisi käyttänyt sitä hyväkseni.

Inspiraatiota ei voi odottaa

Ammattikirjailijan on oltava kurinalainen ja tehtävä työtä säännöllisesti.

Hänellä oli aiemmin parikymmentä vuotta työhuoneena pieni kaksio kodin lähellä. Aamuisin hän lähti töihin yhtä aikaa vaimonsa kanssa.

– Tytärteni tullessa koulusta kotiin menin sinne, ettei heidän tarvinnut olla yksinään. Ruokaakin laitoin. Kun Hilkka tuli kotiin, lähdin takaisin työhuoneelleni.

Nyt Joni Skiftesvikillä on kaksi työhuonetta. Entiseen kotitaloonsa Oulun kaupunkiin liitetyn Haukiputaan Martinniemeen hän menee, kun haluaa olla rauhassa ja keskittyä isompiin kirjoitustöihin. Vanha kotikylä rantoineen on hyvä innoituksen lähde. Toinen työhuone on Oulun kodissa.

– Inspiraatiota ei voi jäädä odottelemaan. Jos ei tule hyvää tekstiä, aina tulee sellaista, jota voi korjata seuraavana päivänä.

Kirjailija Joni Skiftesvik istuu tuolilla ja takana on kaksi taulua.
Skiftesvik ei malta jäädä eläkkeelle vielä 70-vuotiaanakaan.Tiina-Leena Kurki / Yle

Joinakin päivinä hän kirjoittaa liuskan, toisinaan jopa viisi. Hänen mielestään on tärkeää, että työrytmi ei katkea. Säännöllisyys on pidettävä myös sen takia, että on sovittuja aikatauluja. Hän on tehnyt paljon töitä teattereille. Niillä on oma koneistonsa aikataulutettuna valmiiksi. Teatterit luottavat siihen, että käsikirjoitus tulee ajallaan. Deadlinen eli tekstin valmistumisen takarajan tärkeyden hän oppi lehtityössä.

– Kun olin valtakunnallisessa Iltaset-iltapäivälehdessä toimitussihteerinä, lehden piti olla valmis viimeistään aamulla kello 9.15. Jos ei ollut, koko Etelä-Suomen painos myöhästyi, ja sehän oli hirveä katastrofi.

Kirjaa pitää voida hypistellä käsissä, hyväillä ja vaikka suudella.

Joni Skiftesvik

Kirjailija Skiftesvikin työviikko on maanantaista perjantaihin. Työpäivä ei ole pelkkää tietokoneen naputtelua. Aikaa kuluu myös lukemiseen, materiaalien seulomiseen sekä arkistoissa ja kirjastoissa työskentelyyn.

– Vaikka tarina on fiktiivinen, sillä pitää olla uskottavat kehykset, minkä sisään se rakennetaan. Pyrin tekemään pohjatyöt mahdollisimman tarkasti pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Vanhat sanomalehdet ovat hänen mukaansa erinomaista materiaalia. Niistä löytää hyviä yksityiskohtia ja voi aistia ajan hengen.

Puu, saha ja paperi

Kirjastohuoneessa on teoksia kahdella seinällä kattoon asti, ja osa kirjoista on sijoitettu peräkkäin toistensa taakse. Kirjoilla on ollut hänen elämässään aina suuri merkitys, etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa.

– Kirjat olivat henkireikä satamakylän pikkumökistä suurempaan maailmaan.

Kirjailija myöntää, ettei ole löytänyt henkilökohtaisesti e-kirjoja, vaikka tunnustaa niiden olevan kirjojen elämään kuuluvia suuria muutoksia. Myös Joni Skiftesvikin kaikki kirjat ilmestyvät nykyisin ääni- ja e-kirjoina.

– Ajattelen varmasti loppuikäni, että kirja on paperinen laitos, ison prosessin tulos. Sitä pitää voida hypistellä käsissä, hyväillä ja vaikka suudella.

Kirjailija Joni Skiftesvi lukee arkistomateriaalia.
Joni Skiftesvik etsii teoksiinsa tietoa muun muassa arkistoista.Tiina-Leena Kurki / Yle

Joni Skiftesvik oli nuoruudessaan muiden saha- ja satamakylän poikien tavoin kesätöissä Rauma Repolan tehtailla Martinniemessä. Kylä eli merenkulusta ja puusta, josta tehdään paperia, joka on merkittävää kirjailijan tuotannolle. Martinniemi oli tuolloin vilkas kansainvälinen teollisuustaajama, jossa sattui ja tapahtui. Hän kertoo saaneensa kotikylästään paljon aineksia kirjoihinsa.

– Jos olisin asunut toisenlaisessa ympäristössä, kirjoittaisin ehkä hyvinkin erilaisia kirjoja.

Hänen mukaansa ratkaisevaa kirjailijaksi kehittymiselle oli hänen kiinnostuksensa kirjoihin ja lukemiseen. Kirjat veivät minut mukanaan. Lukemisen myötä hänelle syttyi halu kirjoittaa itsekin, sepitellä tarinoita.

Sydämet sykkivät eri paikoissa

Skiftesvikin omaelämäkerrallinen romaani Valkoinen Toyota vei vaimoni kertoo hänen omasta sydänsairaudestaan ja hänen vaimonsa sydämensiirrosta. Hän kävi vaimonsa kanssa syvällisen keskustelun aiheesta ennen kirjoittamiseen ryhtymistä. Toimittajasydän alkoi tässä vaiheessa sykkiä, sillä Suomessa ei ollut kirjoitettu aiemmin kaunokirjallista teosta sydämensiirrosta.

– Ajattelimme Hilkan kanssa, että kirjasta voisi olla apua jollekin vertaistukea tarvitsevalle, kuten siitä on sitten ollutkin. Kiitoksia on tullut niin lääkäreiltä kuin potilailta.

Hilkka Skiftesvik odotti uutta sydäntä lähes kaksi vuotta. Hänen tilansa heikkeni koko ajan. Tilanne oli vaikea koko perheelle. Hänen voimansa olivat jo lähes lopussa, kun viimein löytyi sopiva sydän siirrettäväksi.

– Ehkä Hilkan tilanne heijastui minunkin terveyteeni. Sydämeni alkoi oirehtimaan keväällä 2011.

Jokainen päivä, jolloin en kirjoita, tuntuu menevän hukkaan.

Joni Skiftesvik

Joni Skiftesvikille tehtiin sydämeen kaksi pallolaajennusta ja samassa yhteydessä hänen aorttansa vioittui. Hilkka-vaimo makasi Helsingissä Meilahden sairaalan teho-osastolla ja Joni Oulun yliopistollisen sairaalan teholla.

Kummankaan selviytymisestä ei ollut varmuutta. Hoitotoimet kuitenkin tepsivät. Nykyisen he kokevat olevansa kohtuullisen hyvässä kunnossa.

Kirjailijan kynä pysyy terävänä

Kirjailijaliittoon kuuluu tällä hetkellä reilut 750 jäsentä. Liitto ei ole kirjannut sitä, kuinka moni heistä on toimittajia. Eläkkeellä olevia kirjailijoita ei myöskään ole tilastoitu. Joni Skiftesvik täyttää heinäkuussa 70 vuotta. Hän sanoo ikänsä puolesta olevansa eläkeläinen.

– En ole kuitenkaan viettänyt yhtään eläkepäivää. Jokainen päivä, jona en kirjoita, tuntuu menevän hukkaan. Jos en kirjoita, niin ainakin mielessä koko ajan pyörii uusi kirjasuunnitelma.

Metsäkauriit tepastelevat yhä metsän reunassa. Uuden kirjan oikovedos on pöydällä. Kirjailija istahtaa olohuoneen isoon nojatuoliin ja ryhtyy lukemaan oikovedosta.

– Palaan uudessa kirjassani joihinkin asioihin, joita käsittelen myös Valkoinen Toyota vei vaimoni –teoksessa. Syvennän siinä esimerkiksi suhdettani isäpuoleeni.

Joni Skiftesvikin uusin teos Finlandia City ilmestyy kesäkuussa. Työhuoneen kirjoituspöydällä on arkistosta haettuja papereita. Seuraavan teoksen taustamateriaalia?

Lue lisää:

Runeberg-palkittu Joni Skiftesvik on tuottelias ammattimies