Lepomäki tuoreessa kirjassaan: Kokoomuksella on kolme ongelmaa – johtajuus, johtajuus ja johtajuus

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kritisoi kovin sanoin tänään myyntiin tulleessa kirjassaan omaa puoluettaan.

Elina Lepomäki
Elina Lepomäki
Elina LepomäkiAntti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Kokoomuksen Elina Lepomäki järkytti hallituksen ja opposition rivejä helmikuussa, kun hän ilmoitti vastustavansa hallituksen sote-esitystä. Lepomäen mukaan sote-uudistuksella ei päästä sille asetettuihin tavoitteisiin.

Siitä lähtien politiikan harrastajat ovat tehneet laskelmia, joilla on pyritty ennakoimaan, saako hallitus eduskunnan enemmistöä esityksensä taakse. Tilanne näyttää täpärältä, varsinkin kun kansanedustaja Harry Harkimo ilmoitti viime viikolla eroavansa puolueesta.

Elina Lepomäeltä on julkaistu tänään Vapauden voitto -kirja, jossa hän jatkaa oman puolueensa kritisoimista. Yle keräsi kritiikistä kuuden kohdan listan.

1) Valtaa käyttää tilataksiin mahtuva miesporukka

Elina Lepomäki kirjoittaa useassa kohdassa, että kokoomuksessa valtaa käyttävät miehet, jotka pyrkivät pitämään vallan itsellään.

Yksi näistä esimerkeistä sijoittuu kevääseen 2016. Tuolloin Lepomäki ilmoitti silloiselle puolueen puheenjohtajalle Alexander Stubbille, että hän harkitsee ehdokkuutta vaaleissa.

– Hän vain totesi, ettei minulla ole sen jälkeen tulevaisuutta puolueessa. Ja kuinka oikeassa hän olikaan.

Lepomäki ei tarkenna, mitä hän tarkoittaa sillä, että Stubb oli oikeassa. Ilmoituksesta alkoi Lepomäen mukaan puolueessa mielipidemuokkaus, jossa häntä syytettiin ”yhteistyökyvyttömäksi”.

– Valtaa käyttää tilataksiin mahtuva miesporukka, jonka jäsenet ovat pitkälti erityisavustajia. Mielipiteenmuokkaus aloitetaan varhain, ja yllättävän monet toimittajat ovat siinä mielellään mukana.

Toinen esimerkki miesten vallasta liittyy hänen ensimmäiseen eduskuntavaaliehdokkuuteen.

– Siinä missä viittä kieltä puhuva, nuori ja kansainvälisissä vallan kabineteissa työskennellyt Alexander Stubb hurrattiin puolueen eurovaaliehdokkaaksi vuonna 2004, yritettiin tämä viittä kieltä puhuva, nuori ja kansainvälisillä areenoilla lähes kymmenen vuotta työskennellyt nainen pudottaa kaksi kertaa eduskuntavaalien ehdokaslistalta vuonna 2011.

2) Orpo vastuussa kokoomuksen epäonnistumisista

– Puheenjohtajakamppailun aikana ihmettelin, miten Orpo saattoi syyttää Stubbia epäonnistumisesta kokoomuslaisten tavoitteiden läpiviemisestä, kun hän oli itse vastannut keskeisenä neuvottelevana ministerinä sote- ja työllisyyspolitiikan kysymyksistä.

Lepomäen mukaan Orpolla oli vastuuministerinä kaikki valta näiden tavoitteiden toteuttamisessa. Erityisen pahoillaan Lepomäki on siitä, ettei hallitus vienyt itsenäisesti eteenpäin paikallista sopimista.

3) Kokoomus ei ole toteuttanut tavoitteitaan

Elina Lepomäki kirjoittaa, ettei kokoomus ole toteuttanut ”omaa isoa kuvaansa”.

–Jos jotain hyvää on tapahtunut, se on pikemminkin tapahtunut kokoomuksesta huolimatta kuin sen ansiosta. Alkoholiprosentin nostamista 0,8 prosenttiyksiköllä kaupassa myytävissä juomissa ei voi vielä pitää strategisena onnistumisena.

Lepomäki ihmettelee, miksi kokoomuksen ainoa tavoite budjettiriihessä oli perhevapaauudistus, jonka ”työllisyysmerkitys oli pieni ja joka todennäköisesti menisi sukkana läpi missä muussa tahansa hallituskokoonpanossa”.

– Miksi tuhlata poliittisia paukkuja siihen? Yritystukiin ei kajottu, työmarkkinoihin ei uskallettu koskea, ansiosidonnaista ei uudistettu, vaan lisättiin byrokratiaa aktiivimallin muodossa, solidaarisuusvero säilytettiin, veroja kiristettiin ja otettiin taas kolmella miljardilla eurolla velkaa.

4) Hallitusratkaisusta olisi voinut saada enemmän irti

Perussuomalaiset valitsivat Jussi Halla-ahon puheenjohtajakseen Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa 2017. Pian tämän jälkeen puolue hajosi kahteen osaan ja hallitus jatkoi perussuomalaisista irronneen Uuden vaihtoehdon eli nykyisen Sinisen tulevaisuuden kanssa.

Lepomäen mukaan kokoomus olisi voinut saada enemmän asioita läpi, jos varsinaiset hallitusneuvottelut olisi järjestetty. Vanhan hallituspohjan jatkamista perusteltiin muun muassa vanhalla hallitusohjelmalla ja entistä yhtenäisemmällä Sinisellä tulevaisuudella.

– Minulle oli epäselvää, miten yksi homogeeninen ryhmä olisi helpompi neuvottelukumppani kuin esimerkiksi kaksi pientä, joilla on monessa asiakysymyksessä keskenään eriävät mielipiteet. Jos pelkästään neuvottelutaktiikkaa ajattelee, heitä olisi voinut pelata helposti toisiaan vastaan.

Lepomäki ei tukenut kokoomuksen eduskuntaryhmän päätöstä, jonka mukaan siniset otettiin hallitukseen. Lepomäki ihmettelee, miksi siniset sai pitää ministerisalkkunsa.

– Meille perusteltiin, että toisten puolueiden vaatimuslistat olivat huimat. No entäpä sitten? Heille päin Sipilä olisi voinut pelata pelin ihan toisella tavalla ja todeta: ”Meillä on käynnissä useita neuvotteluja, ja teidän kanssa jatkamme, jos salkkumäärää puolitetaan.” Mitä Uusi vaihtoehto [Sininen tulevaisuus, toimituksen lisäys] olisi siihen sanonut? Etteivätkö suostuisi? Kissanviikset.

5) ”Saimme valinnanvapauden”

– Jos tällä hallituskaudella ei ole muuten mitään kokoomuslaista saavutettu kuin se, mitä Sipilän johdolla tehtiin, niin kaikki voidaan kuitata sillä, että saimme valinnanvapauden.

Lepomäen mukaan hallituksen merkittävimmät päätökset ovat peräisin Juha Sipilän (kesk.) eikä kokoomuksen tavoitteista. Näihin hän lukee muun muassa kilpailukykysopimuksen ja taksiliikenteen muutokset.

– En vastusta potilaiden valinnanvapautta terveyspalveluiden tuottajien suhteen. Vastustan sitä, että vähintään täysin ilmassa olevaa asiaa yritetään markkinoida voittona. Se on tässä yhteydessä tyhjä käsite, josta on maksettu järkyttävän suuri hinta.

Sote- ja maakuntauudistuksesta löytyy Lepomäen mukaan useita isoja ongelmia. Kustannuksia ei välttämättä saada hillittyä, terveysmarkkinat saattavat keskittyä harvoille suuryrityksille ja uudistuksella on ongelmia EU-oikeuden kanssa.

6) Kokoomuksen kolme ongelmaa

Elina Lepomäen mukaan kokoomus ei ole hyödyntänyt viime vuosien vaalimenestystään. Varsinkin kun vasemmistopuolueet ovat kompastelleet viimeisissä eduskuntavaaleissa.

– Kokoomuksesta on tullut 30 perättäisen hallitusvuoden aikana – neljä vuotta poisluettuna – pikemminkin urheilu- ja kannatusseura kuin poliittinen liike. Siinä missä urheilu- ja kannatusseura keskittyy kisan voittamiseen ja hyvän tunnelman luomiseen pitäisi poliittisen liikkeen keskittyä asioiden aikaansaamiseen.

– Pienetkin asiat juuttuvat järjestelmän rattaisiin, jos niitä ei määrätietoisesti viedä eteenpäin. Kokoomuksen kolme suurinta ongelmaa ovat johtaminen, johtaminen ja johtaminen.

Lepomäki kieltää, että tämä olisi epäluottamuslause Petteri Orpolle. Kyse on hänen mukaansa pidempiaikaisesta puoluekulttuurista, jossa ollaan enemmän huolissaan vaalimenestyksestä kuin politiikan asiakysymyksistä.

Puolueen pitäisi Lepomäen mukaan julkaista visio seuraaville kymmenelle vuodelle ja miettiä, miten tavoitteet saavutetaan.

Lue lisää: Yle selvitti, ketkä kuuluvat Petteri Orpon vallan sisäpiiriin