Imatralle nousee Suomen suurin puukoulu – suunnittelussa haetaan terveellisyyttä ja monikäyttöisyyttä

Hyvinvointi- ja koulutuspalveluiden vuosikustannukset eivät tule jättihankkeesta huolimatta nousemaan.

Imatra
koulu
YIT

Imatran kaupunginvaltuusto poistui kokoussalista myöhään maanantai-iltana silminnähden huojentuneena. Syynä on vihdoin saatu selvyys Mansikkalaan nousevasta uudesta monitoimikeskuksesta.

– Nyt saamme nykyaikaiset tilat samoilla vuosikustannuksilla kuin vanhat. Tämä on aidosti merkittävä laadullinen hyppy ilman hintaloikkaa, sanoo kaupungin hyvinvointijohtaja Hanna-Kaisa Ellonen.

Monitoimikeskuksen hintalappu on 45 miljoonaa euroa ja kokonaisneliömäärä lähes 11 000. Silti hyvinvointi- ja koulutuspalveluiden vuosikustannukset eivät kohoa. Tämä selittyy rahoitusjohtaja Kai Roslakan mukaan uuden koulukeskuksen tehokkuudella verrattuna vanhoihin tiloihin.

Vanhojen käytöstä poistuvien koulutilojen kohtalosta ei Roslakan mukaan vielä ole tietoa.

Valoisa ja monikäyttöinen

Uusi koulukeskus tulee olemaan puurakenteinen, ja erityisesti tilojen terveellisyys on ollut tavoitteena. Tiloja tulevat käyttämään myös neuvola, varhaiskasvatus, lukio, työväenopisto, nuorisopalvelut, oppilashuolto sekä yhdistykset.

– Nyt valittu suunnitelma vastaa parhaiten toiminnallisia tavoitteita ja on sitä paitsi tilatehokas muunneltavuutensa osalta, sanoo kouluhankkeiden ohjausryhmän ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen.

Kouluhankkeelle otettiin maaliskuussa kuukauden aikalisä, kun hankkeesta erotettiin omaksi projektikseen purkutyöt ja elinkaarimallin kustannuksia tarkistettiin. Helminen puolustaa otettua aikalisää.

– Aikalisällä ei ole vaikutusta aikatauluihin, ja lisäksi saimme sillä useiden miljoonien eurojen hyödyn, Helminen sanoo.

Tarjoukset kaupunki sai tarjoukset neljältä yritykseltä.

Mansikkalan uusi koulukeskus on määrä ottaa käyttöön vuonna 2020. Sen tieltä väistyvät Linnala ja Tainionkoski. Vanhan Mansikkalan koulun purkutyöt alkavat jo tänä keväänä.