Nordea ennustaa vauhdikasta talouskasvua, mutta parin vuoden kuluttua hyytyy

Ansiot nousevat tuottavuutta nopeammin, mikä heikentää kilpailukykyä, Nordea valittelee.

talouskasvu
Ihmisiä liukuportaissa.
Henrietta Hassinen / Yle

Finanssikonserni Nordea pitää tämän vuoden talouskasvuennusteensa 3 prosentissa ja ensi vuoden ennusteen 2,5 prosentissa. Pankki varoittaa (siirryt toiseen palveluun) kuitenkin, että sen jälkeen kasvu hyytyy.

Syynä on se, että viime vuosina kohentunut kilpailukyky voi kääntyä jopa heikkenevälle uralle.

Ansiot nousevat tänä ja ensi vuonna kaksi prosenttia, mikä on Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan enemmän kuin palkanmaksuvaraa kuvastava tuottavuuden nousu.

– Suhdannesyklin aikana Suomen tuottavuuskasvu käväisi nopeana, mutta on nyt työllisyyden paranemisen myötä jälleen hiipunut. On vaikea ajatella, että tuottavuuskasvu nopeutuisi lähivuosina parhaimmassakaan tapauksessa paljoa yli prosenttiin, Kangasharju arvioi.

Hänen mukaansa työmarkkinoiden pullonkaulat hidastavat talouskasvua koko ajan enemmän.

– Helposti työllistyvien määrä on jo pieni, joten vaikean rakennetyöttömyyden vähentämisellä on kiire. Täsmäkoulutusta on lisättävä, muuttamista helpotettava ja kannustinloukkuja purettava, Kangasharju sanoo.

Painopiste kotimaiseen kulutukseen

Nordea ennustaa, että talouskasvun painopiste siirtyy investoinneista ja ulkomaankaupasta kotimaiseen kulutukseen, mikä hidastaa tuottavuutta mutta lisää työn kysyntää.

Investointien on vaikea kasvaa nykyiseltä korkealta tasoltaan. Ansiotason nousu puolestaan johtaa tuonnin lisääntymiseen. Ennusteen mukaan inflaatio pysyy alhaisena.