"Heräsin siihen, että olin vetämässä tyttöystävääni turpaan" – katso videolta, miten rauhanturvaajan rajut kokemukset voivat sekoittua arkeen Suomessa

Tutkimusten mukaan rauhanturvaajaksi lähdetään seikkailun, uran tai maailmanparantamisen takia. Arkeen palatessa monella on haasteita jopa pyykinpesussa ja ruuanlaitossa.

rauhanturvaaminen
Sotien uudet veteraanit
Henry Lämsä / Yle
Rauhanturvaajilla on erilaisia motivaatioita lähteä mukaan operaatioihin. Tutkimuksissa pääsyitä on eritelty kolme: seikkailu, maailmanparantaminen ja oma ura.

Se oli haju. Palaneen ruumiin haju. Sitten silmät rekisteröivät näkemänsä ja kertoivat siitä aivoille – karrelle palanut ruumis, joka oli pysähtynyt ryömivään asentoon.

Vasta viimeisenä tuli paikallisten kertoma tarina. Teinityttö oli hakannut vanhan miehen vasaralla henkihieveriin, peitellyt oljilla ja sytyttänyt palamaan.

– Tuollaista vihaa esiintyy. Sitä olisi tapahtunut enemmän, jos emme olisi olleet siellä, huokaisee entinen rauhanturvaaja Antti.

Palaneen ruumiin hajun takia Antti ei syönyt kiuasmakkaraa vuosiin. Haju oli liian samanlainen.

Tuollaista vihaa esiintyy. Sitä olisi tapahtunut enemmän, jos emme olisi olleet siellä.

Antti

Nuoren miehen palo seikkailuun

Antti on entinen rauhanturvaaja. Hän ei esiinny omalla nimellään, eikä halua eritellä tarkasti, missä kaikkialla hän on ollut mukana rauhanturvaoperaatiossa. Mies vastaa kysymystä kiertäen, sotilaalle tyypillisesti. Kohteliaasti. Lyhyesti. Ei liian tarkasti. Yksityisyys on hänelle äärimmäisen tärkeää. Hän ei halua antaa kasvojaan sille, millainen rauhanturvaajan tulisi olla.

– Olen ollut Balkanilla ja Afganistanissa.

Antin ura rauhanturvaajana alkoi 1990-luvun lopulla ja kesti taukoineen lähes kymmenen vuotta. Hän oli vain pari vuotta päälle parikymppinen ensimmäisellä reissullaan.

– Oli mahdollisuus lähteä ja sopivasti nuoren miehen seikkailumieltä. Olin nähnyt ennen ensimmäistä reissua maailmaa sen verran, että olin käynyt Ruotsin-laivalla.

Olin nähnyt ennen ensimmäistä reissua maailmaa sen verran, että olin käynyt Ruotsin-laivalla.

Antti

Antti suhtautuu äärimmäisen vakavasti siihen, mitä on kokenut ja nähnyt. Hän ei anna haastattelua nimettömänä vain oman mukavuutensa tähden.

– Kun on kohdannut paikallisia sotalordeja ja nähnyt, miten pahoja ihmisiä he voivat olla, ei tule mieleenkään kertoa tieten tahtoen nimeään julkisesti. Se ei ole vain oman itseni suojelua, vaan myös perheeni suojelua.

Koulutusta kulttuuriin ja uhkiin

Tällä hetkellä suomalaisia rauhanturvaajia on eri kohteissa noin 500. Määrällisesti eniten suomalaisia sotilaita on Libanonissa, missä heitä on reilut 300. Lisäksi heitä on Kosovossa, Malissa, Somaliassa, Irakissa ja Afganistanissa.

Kriisinhallintatehtäviin hakee noin 1 500 reserviläistä vuosittain. Noin tuhat heistä on rauhanturvaoperaatioihin kelvollisia. Esteitä lähtemiselle voivat olla muun muassa erilaiset terveydelliset syyt ja epäselvyydet tai keskeneräiset asiat poliisin tai velkojien kanssa.

Kiinnostus kriisinhallintatehtäviin on siis varsin suurta. Onko nuorilla realistinen kuva siitä, mikä heitä tehtävissä odottaa? Porin prikaatin kriisinhallintakeskuksen johtaja Pasi Autio uskoo, että on.

– Hakijoiden kanssa keskustellaan rekrytointivaiheessa. Heille kerrotaan, mitkä operaatiot ovat käynnissä ja millaisia tehtäviä niissä on auki. Hakijat myös itse seuraavat mediasta, mitä missäkin on meneillään. Kylmiltään operaatioihin ei siis lähdetä, Autio kertoo.

Säkylässä sijaitseva kriisinhallintakeskus tulee kaikille suomalaisille rauhanturvaajille tutuksi. Jokainen kriisinhallintaoperaatioon lähtevä sotilas käy noin kuukauden mittaisen koulutuksen Säkylässä ennen lähtöään.

– Sotilaille on kulttuurikoulutusta, käydään läpi uhkaavia tilanteita ja varmistetaan, että operaatiossa jaksetaan henkisesti ja fyysisesti. Lisäksi lähtevälle joukolle koostetaan tietopaketti kohteesta, Autio sanoo.

Albaanirikolliset tulivat uniin

Koulutus ei pääty lähtökoulutukseen. Nykypäivänä yhtä suuressa roolissa on kotiinpaluun jälkeen purkutilaisuus, joka on jokaiselle operaatiossa olleelle pakollinen.

Siviilin näkökulmasta on itsestäänselvää, että sotilaille järjestetään jonkinlainen keskustelutilaisuus vaarallisen ja stressaavan matkan jälkeen. Purkutilaisuuksien järjestäminen on kuitenkin alkanut alle kymmenen vuotta sitten, vuonna 2009.

– Afganistanissa tilanne oli tuolloin paikoittain erittäin hektinen. Sen jälkeen tunnistettiin tarve purkujen järjestämiselle, selventää Pasi Autio.

Afganistanissa tilanne oli paikoittain erittäin hektinen. Sen jälkeen tunnistettiin tarve purkujen järjestämiselle.

Pasi Autio

Antti on ollut purkutilaisuudessa vain kerran. Ennen vuotta 2009 sellaisista ei edes puhuttu.

– Ensimmäisen reissun jälkeen Helsinki–Vantaalla morjestettiin kavereiden kanssa ja jatkettiin matkaa.

Antilla olisi ollut ensimmäistä kertaa mahdollisuus mennä purkutilaisuuteen vuonna 2009. Hän ei mennyt.

– Se tuntui jotenkin lapselliselta. Oltiin jo sovittu jätkien kanssa, että nähdään seuraavana kesänä.

Ensimmäisen reissun jälkeen Antti nukkui omassa sängyssään ja näki unta albaanirikollisista. Seuraavaksi hän heräsi siihen, että oli käymässä silloisen tyttöystävän kimppuun, joka oli nukkunut vieressä.

– Kyllähän jotkut asiat tulivat uniin. En silti koe, että olisin tarvinnut varsinaista mielenterveysapua.

Omaa elämää ei voi paeta

Tavallisen ihmisen korvaan Antin kokemukset kuulostavat rankoilta, mutta hänen suhtautumisensa niihin on yllättävän seesteinen.

Johtuuko se siitä, että hän on sotilas, vai onko asioiden pois työntäminen ja jopa vähättely yksinkertaisesti ihmisen tapa selviytyä hankalista asioista?

Kysytään sitä apulaisylilääkäri Anna Eskolalta Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) psykiatriselta konsultaatiopoliklinikalta. Kriisinhallintatehtävissä olleet sotilaat voivat ottaa poliklinikalle yhteyttä palveluksen jälkeen, jos kokevat tarvitsevansa apua.

– Ei ole harvinaista, että ärsyke nykyhetkessä laukaisee vanhan trauman, Eskola sanoo.

Sotilailla saattaa olla ongelmia jopa pyykinpesussa ja ruuanlaitossa. Ja jos on lähtenyt reissuun paetakseen oman elämän ongelmia, ovat ne siellä usein palaajaa odottamassa.

Anna Eskola

Posttraumaattiseen stressioireyhtymään kuuluvat traumaattiseen tapahtumaan liittyvät painajaiset, takaumat, tunnekyvyn latistuminen, eristäytyminen, ylivireystila, säpsähtely, masennus ja ahdistus sekä myös mahdolliset itsemurhayritykset. Yleensä oireyhtymä alkaa muutaman kuukauden sisään tapahtumasta ja häviää ajan myötä.

– Yhdellä potilaalla vuosia sitten alkanut stressioireyhtymä rupesi oireilemaan uudestaan nykypäivän terroritekojen aallon takia. Hän muisteli omia kokemuksiaan, mutta koki myös turvattomuutta nykyhetkessä, Eskola selventää.

Posttraumaattinen stressioireyhtymä ei siis esiinny vain yhdellä tavalla. Anna Eskola kertoo, että varsinaista posttraumaattista stressioireyhtymää tavallisempia ovat lievemmät soputumisvaikeudet siviilielämään. Oirekuvassa voi olla esimerkiksi masennusta, ahdistuneisuutta, unettomuutta ja päihteiden liikakäyttöä.

– Sotilailla saattaa olla ongelmia jopa pyykinpesussa ja ruuanlaitossa. Ja jos on lähtenyt reissuun paetakseen oman elämän ongelmia, ovat ne siellä usein palaajaa odottamassa.

Post-traumaattinen stressioireyhtymä näkyy eri ihmisillä eri tavoin. Sitäkin tavallisempaa rauhanturvaoperaatiosta palaavalla sotilaalla on pyristely arkeen paluussa. Jopa ruuanlaitto ja pyykinpesu saattavat tuottaa vaikeuksia.

Ärsytyskynnys madaltuu

Pasi Aution mukaan tutkimuksissa on eritelty kolme motivaatiota lähteä rauhanturvaajaksi: seikkailu, omalla uralla eteneminen ja maailmanparantaminen, eli päämotiivina halu auttaa kriisialueilla olevia ihmisiä. Kolmella tyypillä ei ole suuria eroja siinä, kokeeko joku asiat raskaammin kuin toinen.

On myös havaittu motivaation vaihtumista, kun huomataan, ettei ongelma ratkeakaan operaatiossa olon aikana. Sitten pyritäänkin löytämään operaatiosta esimerkiksi ammatillista hyötyä.

– Ehkä näillä niin sanotuilla maailmanparantajilla on hivenen hankalampaa palata arkeen, kun oman operaation aikana ei maailma parannukaan, sanoo Pasi Autio.

Antti tunnistaa rauhanturvaajatyypit. Hän uskoo, että motivaatio lähdölle muuttuu jokaisen operaation jälkeen.

– Aluksi ei välttämättä ymmärrä omaa rooliaan oikein koko operaatiolle. Yksittäinen tylsähkö puoli vuotta saattaa olla kokonaisuudelle todella tärkeä.

Aluksi ei välttämättä ymmärrä omaa rooliaan oikein koko operaatiolle. Yksittäinen tylsähkö puoli vuotta saattaa olla operaatiolle todella tärkeä.

Antti

Vaikka motivaatiot rauhanturvaajaksi lähtemiselle ovat erilaisia, sotilaita kuitenkin yhdistää yksi hyvin vahva tekijä, muistuttaa Porin prikaatin kenttärovasti Risto Katila.

– Meidät viedään normaalista epänormaaliin. Se kuormittaa ja rasittaa. Ärsytyskynnys voi esimerkiksi olla matalampi, Katila selittää.

Katila on itse ollut kerran mukana rauhanturvaajana, Libanonissa. Suomessa hän toimii kouluttajana purkutilaisuuksissa, jotka järjestetään kotiinpaluun jälkeen.

Miesten synkkä mökkireissu

Kosovossa ollessaan Antti tapasi pienen, noin 7-vuotiaan tytön. Hän luuli ensin, että tyttö oli sokea.

– Ne silmät olivat niin sellaiset... kylmät. Sisällä ei ollut mitään. Juttelin tytön vanhempien kanssa ja tyttö oli nähnyt enemmänkin sotaa. Jos olemassaolollaan pystyy vastaavanlaisen estämään, niin kyllä koen sen mielekkääksi.

Antti ei ole koskaan hakenut apua kokemiinsa traumoihin. Miten hän elää kaiken näkemänsä kanssa?

– Hyvin. Olisi vaikeampaa, jos en olisi nähnyt asioita. Silloin ne askarruttaisivat enemmän, hän pohtii.

Olisi vaikeampaa, jos en olisi nähnyt asioita. Silloin ne askarruttavaisit enemmän.

Antti

Luuleeko hän, että olisi joskus tarvinnut apua ammattilaisilta?

– Ei, en sinänsä. Ei operaatioiden takia.

Antti pysähtyy miettimään.

– Tai tavallaan kyllä. Kyllä jotkut asiat ovat jääneet vaivaamaan, hän sanoo hiljaa.

Miksei hän sitten ole hakenut apua?

– Voihan se olla, että kallonkutistaja on alansa ammattilainen, mutta tuosta maailmasta hän ei tiedä mitään. Se, että pystyy juttelemaan samanlaisen reissun käyneen kaverin kanssa, on tärkeää. Kaveri tietää heti, mistä on kyse.

Entisten reissukavereiden kanssa Antti kokoontuu yhä lähes vuosittain. Hän kuvailee tapaamisia "miesten synkiksi mökkireissuiksi".

– Siellä puhutaan asioista, mitkä vaivaavat. Tai vain muistellaan jotain reissua. Jos tulitaistelussa olleella on tarve avautua, häntä kuunnellaan, mutta ei sellaisia asioita nosteta esille.

Voiko kuolemaan tottua?

– Ei siihen totu koskaan. Eikä pidäkään tottua.

Rauhanturvaoperaatiot eivät ole sotaa, mutta niitä kutsutaan sodan kaltaisiksi olosuhteiksi. Sodassa ihmisiä kuolee ja loukkaantuu. Antin aikana vain yksi suomalainen sotilas on kuollut, loukkaantuneita on liuta. Hän itse ei ole koskaan loukkaantunut.

– Muutaman kerran minua kohti on ammuttu niin, että ilmavalli rikkoutuu yläpuolella.

Antti on silminnähden rennompi kuin haastattelun aluksi. Hän vastailee kysymyksiin suoraan, vaikka asetteleekin sanojaan tarkasti. Yksi kysymys saa hänet kuitenkin sulkeutumaan täysin.

Oletko koskaan tappanut ketään?

Antti kurottaa kohti vieressä raksuttavaa nauhuria ja painaa stop-nappulaa.

– En tiedä varmasti, hän sanoo, kun nauhuri on pois päältä.

Käytännössä Antin vastaus tarkoittaa sitä, että hän on ollut tilanteessa, jossa on ammuttu vihollista, ja hänen luotinsa on saattanut olla se ratkaiseva luoti. Sillä, kenen luoti oikeasti osuu, ei ole merkitystä.

Kotona ei odottanut kukaan

Taistelustressiksi kutsutaan ilmiötä, jossa ihminen on jännityksen jälkeen ylivalppaassa tilassa, josta on vaikea päästä eroon. Se ilmenee kireytenä, niskurointina, syrjäänvetäytymisenä ja yleisenä pahana olona.

Muutaman kerran Antti vietti operaatioiden välillä Suomessa liian vähän aikaa. Silloin stressi kasaantui. Hän oli lyhytpinnainen, ärtyi nopeasti ja vältteli väentungoksia.

– Kauppakeskukset olivat pahimpia. En voinut mennä esimerkiksi Prismaan, se oli aivan helvetistä.

Sitten tuli operaatio, missä oikea elämä sekoittui elämään hiekkalaatikolla. Antin parisuhde päättyi.

– Jos jossain kannattaa erota, niin operaatiossa. Mutta sieltä ei kannata tulla takaisin. Yhtäkkiä ympärillä ei olekaan kollegoita, sitä suojaverkkoa. Elämä ei tunnukaan kauhean mielekkäältä.

Jos jossain kannattaa erota, niin operaatiossa. Mutta sieltä ei kannata tulla takaisin.

Antti

Suomessa kaveriporukka tuntui jakautuneen eron takia. Kotona ei odottanut kukaan. Tuttavapiirille joutui yhtäkkiä juurta jaksain perustelemaan, miksi Afganistanissa on käynnissä rauhanturvaoperaatio tai miksi juuri Antti on siellä.

– En minäkään kysy, miksi joku on mainostoimistossa töissä tekemässä mainoksia, Antti puuskahtaa.

Jos kotona odottaa vain kolmen kuukauden postit ja legioonallinen pölykoiria, miksi tulla takaisin?

Kun takertuu menneeseen

Kotiuttamiskoulutus järjestetään yleensä kahden tai kolmen kuukauden päästä operaatiosta paluun jälkeen. Vaihtoehtoja palveluksessa olleille ei anneta – jokaisen on pakko osallistua.

– Nykyään kotiuttamiskoulutuksiin suhtaudutaan myönteisemmin kuin ennen. Ennen kulttuuri on ollut machoilevampaa. Nykypäivänä on ymmärretty, että asioita voi käsitellä muutenkin kuin hampaat irvessä, Risto Katila kertoo.

Ennen kulttuuri on ollut machoilevampaa, nykypäivänä on ymmärretty, että asioita voi käsitellä muutenkin kuin hampaat irvessä.

Risto Katila

Rauhanturvaoperaatiossa mukana oleminen on monelle hyvin vaikuttava kokemus. Vaikka itse operaatiossa ei tapahtuisi mitään erityisen dramaattista tai vaarallista, mieli saattaa takertua kiinni siihen ympäristöön ja niihin ihmisiin, joiden kanssa operaatiossa vietetyt kuukaudet kuluvat.

– Kotiuttamiskoulutuksessa ollaan siviilivaatteet päällä ja joillain jo parta kasvaa. Se on symbolisesti valtavan tärkeä tapahtuma, Katila kertoo.

Koulutus koostuu ryhmä- ja yksilökeskusteluista. Lähtökohtana ei ole se, että jokaisella on ongelmia, mutta jos sellaisia havaitaan, niihin reagoidaan.

Mielenterveysongelmista puhutaan nykyään enemmän kuin ennen myös puolustusvoimissa. Rauhanturvaajalle osallistuminen operaatioon tuntuu mielekkäältä, jos omalla osallistumisellaan voi estää paikallisten ihmisten kärsimystä.

Katkennut mieli

Ovatko mielenterveysongelmat puolustusvoimille tabu?

– Eivät ne tabu ole, mutta niihin suhtaudutaan eri tavoin. Jos jollain on jalka katki, kipsiin kirjoitetaan hauskoja terveisiä ja potilasta taputellaan selkään. Jos mieli menee katki, harva tulee sanomaan että hitto sä olet kova jätkä, kuvailee kenttärovasti Katila.

Jos mieli menee katki, harva tulee sanomaan että hitto sä olet kova jätkä.

Risto Katila

Antti on eri mieltä.

– Kyllä ne ovat jollain tavalla tabu. Ei niistä puhuta.

Sekä Antti että Risto Katila huomauttavat, että kyse ei ole vain puolustusvoimista. Mielenterveysongelmiin suhtaudutaan yhteiskunnassa yhä kuiskutellen ja niitä sairastavia leimaa häpeä.

– Yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut vuosien aikana parempaan suuntaan, mutta keskustelua pitäisi saada entistäkin avoimemmaksi. Niin mielenterveysongelmiin voitaisiin suhtautua kuin mihin tahansa terveysongelmaan.

Siviilissäkin sotilas

Ura sotilaana ei vaikuta Antin jokapäiväiseen elämään, hän vakuuttaa. Paitsi että vaikuttaa.

Elokuussa 2017 Antti oli perheineen lähdössä Turkuun, kun hän kuuli puukottajan riehuvan kaupungissa. Siviili olisi todennäköisesti mennyt lukemaan uutisia ja sosiaalista mediaa päivittääkseen tilannetta. Antti soitti Turkuun kriisinhallintaoperaatiosta tutuille kollegoille saadakseen luotettavaa tietoa nopeasti.

Hän käyttäytyi kuin sotilas, eikä itse edes huomannut sitä. Antti nyökyttelee.

– Sotilastausta mahdollistaa ehkä sen, että tietää kenelle soittaa ja miten reagoida, Antti pohtii.

Oma perhe on pääsyy sille, miksei Antti ole tällä hetkellä lähdössä uusiin operaatioihin. Se kuitenkin kutkuttaa mieltä.

– Kyllä varmasti jossain vaiheessa lähden vielä.

Mies on haistanut palaneen ruumiin, nähnyt väkivaltaa kaikkialla ympärillään ja väistänyt luoteja vain millimetreillä. Miksi hän haluaa kokea tuon maailman uudelleen?

– Se on vain se... merkityksellisyys. Se porukka, yhteenkuuluvuus. Tieto siitä, että olen tekemässä jotain oikein.

Suomalaiset rauhanturvaoperaatioissa
Antti Hämäläinen / Yle

Juttua muokattu 26.7.2018 kello 10.30. Grafiikkaan lisätty Suomen osallistuminen Libanonin kriisinhallintaoperaatioon 2006-2007.

Juttua muokattu 26.7.2018 kello 14:55. Grafiikkaan lisätty Suomen osallistuminen kriisinhallintatehtäviin Bosnia ja Hertsegovinassa 2004-2018 sekä Irakissa vuodesta 2015 eteenpäin.

Lue lisää:

Sotien uudet veteraanit -dokumentin pitkä versio (siirryt toiseen palveluun)

Suomi jatkaa kriisinhallintaan Irakissa ja Afganistanissa

YK:n rauhanturvaaja kuoli voimakkaassa hyökkäyksessä Malissa

Asepalveluksessa vammautuneet haluavat parempaa hoitoa – 20 vuotta sitten kalliolta pudonnut mies kärsii yhä päivittäin kovista kivuista

Suomen rauhanturvaajat vetäytyivät lopullisesti Bosniasta lähes 26 vuoden jälkeen – Suomen lippu laskettiin Sarajevossa viimeistä kertaa

Varusmies ei saa kertoa Facebookissa, missä on – Puolustusvoimia ei huoleta lenkkeilijöiden sijaintia seuraava urheilusovellus