Toronton yliajajalle syytteet kymmenestä murhasta ja useista murhan yrityksistä

25-vuotias mies kaahasi lukuisten ihmisten yli Torontossa maanantaina. Kymmenen ihmistä kuoli ja 15 loukkaantui.

Toronto
Toronton yliajajan käyttämä pakettiauto.
Toronton yliajajan käyttämä pakettiauto, jonka keulassa vaurioita törmäyksistä.Warren Toda / EPA

Torontossa ihmisten yli ajanutta miestä syytetään kymmenestä murhasta. Kanadan suurimmassa kaupungissa maanantaina kaahannut mies määrättiin tiistaina oikeudessa vangittavaksi. Uutistoimistojen mukaan valkoiseen vankilahaalariin puettu mies esiintyi oikeudessa eleettömästi.

25-vuotiasta miestä syytetään lisäksi 13:sta murhan yrityksestä. Yliajossa on kerrottu loukkaantuneen 15 ihmistä.

Kuolleiden joukossa on kaksi eteläkorealaista, myös yksi loukkaantuneista on Etelä-Korean ulkoministeriön mukaan maan kansalainen. Muiden uhrien kansalaisuuksista ei ole kerrottu.

Tekijän motiivista ei vielä tietoa

Kanadan yleisen turvallisuuden ministeri Ralph Goodale kertoi aiemmin tiistaina, että yliajaja ei ollut tiedustelu- ja turvallisuusviranomaisten seurannassa. Goodalen mukaan mikään ei viitannut siihen, että tapauksella olisi yhteyttä kansalliseen turvallisuuteen.

Myöskään Kanadan pääministerin Justin Trudeaun mukaan maan turvallisuustilanne ei ole muuttunut Toronton yliajon takia. Trudeau piti puheen kanadalaisille parlamenttitalon edustalla pääkaupunki Ottawassa hieman ennen oikeuden istuntoa. Kanadan lippu parlamenttitalon edustalla oli laskettu tiistaina puolitankoon.

– Kanadalaiset kautta maan ovat järkyttyneitä ja surullisia. Emme voi alkaa elää arkeamme pelossa ja epävarmuudessa. Meidän täytyy keskittyä siihen, mitä voimme tehdä pitääksemme kanadalaiset turvassa, Trudeau sanoi.

Uutista on korjattu klo 20.07: Aiemmin uutisessa kerrottiin yliajon tapahtuneen Toronton keskustassa. Tapahtumapaikka oli North Yorkin alueella parikymmentä kilometriä Toronton ydinkeskustasta.

Aiemmin aiheesta:

Yksin liikkunut poliisi taltutti kymmenen ihmistä surmanneen Toronton yliajajan ilman laukaustakaan – "hän on sankari"

Toronton yliajo ja pidätys tapahtuivat tuhansien kauhistuneiden silmäparien edessä – "Hän meni tosi lujaa"

Torontossa vakava joukkoyliajo – kymmenen kuoli ja 15 loukkaantui

Lähteet: AP, AFP, Reuters