Henna Haarala halvaantui niskasta alaspäin, eivätkä lääkärit uskoneet parantumiseen – nyt hän haaveilee puolimaratonista

Bloggari Henna Haarala halvaantui leikkauksessa niskasta alaspäin. Lääkärit eivät uskoneet hänen enää kävelevän, mutta nuori nainen oli asiasta eri mieltä.

parantuminen
Bloggari Henna Haarala.
Riina Mäentausta / Yle

Jyväskyläläinen Henna Haarala sipaisee hiuskiehkuran sivuun kasvoiltaan ja kaataa kivennäisvettä lasiin. Suurimmalle osalle meistä näissä asioissa ei ole mitään ihmeellistä – mutta hänelle on.

Vielä pari vuotta sitten 22-vuotias Haarala oli tilanteessa, jossa hän ei kyennyt edes viemään vesilasia huulilleen. Lisäksi näytti siltä, ettei hän pystyisi tekemään sitä enää koskaan.

Haarala, opiskelija ja suositun Rakkaudella Henna -blogin (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaja, kääntää katseensa ikkunasta ulos ja alkaa muistella marraskuuta 2015. Silloin hän halvaantui ensimmäisen kerran aikuisiässä.

Haarala oli kävelemässä kotiinsa ja jutteli samaan aikaan äitinsä kanssa puhelimessa, kun puhe alkoi puuroutua.

Ensimmäinen tavoitteeni oli, että pystyn nostamaan kättäni, jotta voin harjata hiukseni ja laittamaan lusikan suuhuni.

Nuori nainen ei jäänyt toimettomaksi. Hän soitti itse itselleen ambulanssin, pääsi lopulta sairaalaan ja tutkimuksiin. Halvauksen syyksi paljastui niskassa sijainnut kasvain, joka oli vuotanut selkäytimeen.

Alkuvuodesta 2016 Haaralan vointi romahti. Helmikuun ensimmäisenä päivänä hän joutui kiirelliseen leikkaukseen, jossa hän halvaantui niskasta alaspäin. Haarala oli tuolloin 19-vuotias. Lääkärit katsoivat, ettei hän kävelisi enää koskaan. Nuori nainen oli itse kuitenkin toista mieltä.

– Lääkärit sanoivat, että et sinä tästä nouse. Sanoin, että kyllä minä vielä kävelen, nainen kertoo ja siemaisee kivennäisvettä.

Lapsuus halvausten varjossa

Ensimmäisen halvauksensa Henna Haarala sai 10-vuotissyntymäpäivänään. Hän oli ulkoiluttamassa perheen koiraa äitinsä kanssa, kun jalat menivät alta. Äiti joutui soittamaan perheen isälle, joka tuli hakemaan heidät kotiin autolla. Siitä alkoivat pitkät tutkimukset.

Haaralan kehosta löydettiin useita kasvaimia. Ajoittain joku niistä aiheutti halvaantumisia, jotka kuitenkin menivät ohi. Ikätovereita Haaralan äkilliset halvaantumiset hämmensivät.

– Kaverit saattoivat kysyä, että "Hei, eilenhän sä vielä kävelit. Miten sä et muka nyt voi kävellä", hän hymähtää.

Kun sanot toiselle, että "kyllä tämä tästä", niin silloin alat lopulta itsekin uskoa siihen.

Vanhemmat ja muut aikuiset Haaralan ympärillä olivat tytöstä luonnollisestikin huolissaan. Välillä nuori tyttö joutui itse lohduttajan rooliin. Yksittäisiä tapauksia Haarala ei muista, mutta sen kyllä, että aika ajoin hänen piti valaa uskoa muihin ja siihen, että hän toipuu. Pitkäaikaissairaalle ja etenkin lapselle muiden lohduttaminen voi olla raskasta, mutta Haarala näkee asiassa kuitenkin myös toisen puolen.

– Kun sanot toiselle, että "kyllä tämä tästä", niin silloin alkaa lopulta itsekin uskoa siihen, hän hymähtää.

Vaikeuksien yli kamppaillessaan ajatusta on työstetty paljon. Nyt hän lähestyykin asiaa toisesta suunnasta.

– Usko ensin itseesi ja vakuuta sen jälkeen muut. Jos et itse usko itseesi, niin kuka sitten? hän kysyy.

Hädän kohdatessa Haarala neuvoo hakemaan apua. Oli tilanne mikä tahansa, siitä pitää kertoa jollekin.

– Sen jälkeen tilannetta pitää alkaa käydä läpi omassa päässä, että mitä on tapahtunut ja miten siihen voi reagoida, hän analysoi.

Kaikkien tunteiden pitää Haaralan mukaan antaa tulla. Samalla pitää koettaa löytää oma voima käydä asiaa läpi.

Vakavasta sairastumisesta Haarala sai elämänfilosofian, jonka mukaan kaikki on mahdollista.

– Enää en ajattele, että en pysty johonkin tai että lykkäisin asioita myöhemmäksi. Nyt ajattelen, että miksi en yrittäisi. Selvisin halvaantumisista ja minulla on takana monenlaisia vastoinkäymisiä. Ei voi tapahtua enää mitään kamalampaa, kaikki kamala on jo koettu, hän pohtii.

Kun kädet ja varpaat alkavat liikkua

Leikkauksen jälkeen vuonna 2016 lääkärit arvioivat Henna Haaralan halvaantumisen pysyväksi. Nainen makasi sairaalan sängyssä ja katseli katon pieniä reikiä. Häneltä meni jonkin aikaa, ennen kuin tajusi, ettei pysty liikkumaan. Haarala myöntää, että hetkeksi häneen iski myös epätoivo.

– En pystynyt itse kääntämään edes kylkeä, että olisin voinut katsoa ikkunasta ulos.

Sairaalassa maatessaan hän keksi, että selviää, kun ottaa itselleen pieniä tavoitteita.

– Ensimmäinen tavoitteeni oli, että pystyn nostamaan kättäni, jotta voin harjata hiukseni ja laittamaan lusikan suuhuni.

Henna Haarala
Henna Haarala sairaalassa vuonna 2016.Jussi Lindroos / Yle

Kului kaksi viikkoa. Haarala makasi sairaalan sängyssä ja huomasi, että pystyi liikuttamaan käsiään. Seuraavaksi onnistui varpaiden heiluttaminen. Toipuminen alkoi edetä nopeasti, vaikka potilaasta aika tuntui matelevan. Lääkärit ja hoitajat olivat ällikällä lyötyjä.

– He olivat ihmeissään ja kysyivät huoneeseeni tullessaan, että "Mitäs uutta tänään, mitä olet nyt oppinut?" Haarala muistelee.

Kun fysioterapeutit ehdottivat Haaralalle lepopäivää harjoittelusta, nainen sanoi, ettei jouda lepäämään. Hän muistaa ikuisesti hetken, kun hän käveli ensimmäistä kertaa omilla jaloillaan halvauksen jälkeen.

– Muistan, että otin kännykällä siitä videon. Pidin sitä kännykkää edessäni, kun astelin. Kun rupesin siinä vähän horjumaan, niin muistan, kuinka kummitätini kommentoi, että "Jaa, sä rupesit heti tanssiksi pistään", Haarala naurahtaa.

– Se oli aivan uskomaton tunne. Sen jälkeen tuntui, kuin miljoonat ovet olisivat taas avautuneet.

Haarala kertoi toipumisestaan sosiaalisessa mediassa. Sairaalassa hän joutui olemaan kuusi viikkoa. Joulukuussa 2016 tuli päivä, jolloin Haarala palautti pyörätuolin ja muut apuvälineet keskussairaalaan.

Hän käveli omin jaloin.

Kävelykyky palautui, tuntoaisti ei

Toipuminen on pakottanut Haaralan aloittamaan monessa asiassa alusta. Kesällä 2017 hän opetteli uudestaan ajamaan polkupyörällä. Tänä keväänä Haarala juoksi ensimmäisen kerraan halvauksen jälkeen. Matka oli vain 500 metriä, mutta se ei vähennä teon ihmeellisyyttä. Juoksemisenkin näet piti olla lääkärien diagnoosien mukaan mahdotonta.

Jälkiä jättämättä nainen ei sairastumisesta silti selvinnyt. Halvauksesta jäi hänelle sydänvika, joka vaatii lääkehoitoa. Myös tuntoaisti puuttuu isosta osaa kehoa. Haarala pystyy esimerkiksi uimaan, mutta ei tunne vettä tai sen lämpötilaa ihollaan.

Henna Haaralan mustavalkoiset lapaset
Riina Mäentausta / Yle

Henna Haaralaa katsoessa silmä ei näe yhtään ulkoista merkkiä siitä, että nainen olisi ollut joskus halvaantunut niskasta alaspäin. Suoraan sanoen, hänen toipumisensa tuntuu ihmeeltä. Mikä selittää sen, että Haarala parantui, vastoin lääkäreiden ennusteita?

Kysymys saa Haaralan pyörittämään nauraen päätään.

– Sitä ei tiedetä. Lääkäritkään eivät ole löytäneet sille selitystä.

Oma näkemys Haaralalla on.

– Uskon, että kaikki on ennalta määrättyä. Ja oma sisukkuus, silläkin on vaikutusta.

Jyväskyläläinen Henna Haarala toipui halvaantumisesta
Henna Haarala kehottaa meitä kaikkia uskomaan ensin itseemme. Sen jälkeen voimme vakuuttaa muut.Riina Mäentausta / Yle

Moni ihminen kokee elämässään vakavan sairauden. Esimerkiksi syöpä saattaa levitä, uusiutua ja kroonistua. Ihmisen omalla asenteella voi vaikuttaa omaan elämänlaatuun, mutta jos sairaudesta voisi parantua pelkällä tahdonvoimalla, lääkäreitä ei tarvittaisi. Kuinka paljon elämässä on lopulta ihmisen omissa käsissä?

Haarala on hetken hiljaa.

– Uskon, että hyvin vähän, hän sanoo hitaasti ja lisää:

– Tietysti sillä on vaikutusta, että jos päättää olla yrittämättä, niin ei silloin mitään tapahdukaan.

Haarala ei pidä elämää oikeudenmukaisena. Hän kuitenkin uskoo, että jos tapahtuu pahaa, tapahtuu sen jälkeen myös jotain hyvää.

– Minä halvaannuin, mutta uskon, että se oli polku siihen, mitä olen nyt.

Halvauksesta toipuminen on harvinaista, muttei tavatonta

Henna Haaralan toipuminen lopulliseksi arvioidusta halvauksesta tekee mietteliääksi. Kuinka yleistä halvauksesta toipuminen on? Keski-Suomen keskussairaalan kuntoutusosastolta vahvistetaan, että neliraajahalvauksesta toipuminen on harvinaista, joskaan ei tavatonta.

Kuntoutusosaston ylilääkäri Mauri Kallinen ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, mutta toteaa toipumisen olevan mahdollista.

– Olen nähnyt tapauksia, joissa tilanne on näyttänyt ensin lohduttomalta, mutta sitten potilas on alkanut kuntoutua ihan kävelemiseen asti, hän kertoo.

Kallinen työskenteli aiemmin Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa, jossa on yksi Suomen selkäydinvammakeskuksista. Silloin hän näki suuren joukon selkäydinvammoja. Hän tähdentääkin, että halvaukset – samoin kuin syyt niiden taustalla – ovat keskenään hyvin erilaisia.

Esimerkiksi selkäydinvamman aiheuttama halvaus on aivan toisenlainen kuin aivohalvaus tai synnynnäinen CP-vamma. Näin ollen myös halvauksesta kuntoutuminen on erilaista.

– Esimerkiksi kaularankatasolla syntynyt selkäydinvamma voi aiheuttaa yleensä ensin spinaalisen shokin eli hermoston shokkitilan, joka korjaantuu jollakin aikavälillä, Kallinen sanoo.

Paljon riippuu esimerkiksi siitä, mistä syystä selkäydinvamma on syntynyt tai millainen se on. Toipumisennusteen kannalta on tärkeää, että palautumista tapahtuu varsin nopeasti halvaantumisen jälkeen.

Yhtenä aikarajana voidaan pitää kahta kuukautta vamman syntymisestä, minkä jälkeen toipumisennuste on huonompi, jos toiminnan palautumista ei ilmene.

– Toisaalta toipumista osittaisissa vammoissa havaitaan joskus vielä vuoden, jopa puolentoistakin jälkeen, Kallinen huomauttaa.

Haaveena oma yritys ja puolimaraton

Nuoren naisen viimeistelty ulkonäkö viestii, että hänellä on kosolti unelmia ja tavoitteita. Tällä hetkellä Henna Haarala opiskelee tietojenkäsittelyä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän kirjoittaa blogia ja tekee muun muassa pr-tehtäviä.

Haarala haluaakin perustaa oman yrityksen. Sen kautta hän haluaa toimia someasiantuntijana, tehdä graafista suunnittelua ja valokuvausta.

– Oma yritys on asia, jota kohti menen tällä hetkellä. Sen jälkeen tulevat perhe, työt ja kaikki muu. Haluan sen tasaisen arjen, jota moni elää, mutta minulle se ei ole vielä mahdollista, hän kertoo.

Oma blogi on avannut Haaralalle uusi ovia työelämässä ja uralla. Se oli muun muassa ehdolla parhaaksi blogiksi Inspirational Blog Awards -kisassa vuoden tulokas -sarjassa huhtikuussa 2018. Palkintoa ei tällä kertaa tullut, mutta blogi ylsi viiden parhaan joukkoon.

Blogin kirjoittaminen on ollut Haaralalle kuitenkin palkitsevaa. Blogia seuraa kuukausittain noin 8 000 lukijaa. Haaralan blogin kautta moni on kokenut saavansa vertaistukea.

– Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat ne, kun joku tulee sanomaan, että uskoo selviytyvänsä, koska minäkin selvisin. Se on syy, miksi lähdin kirjoittamaan blogia, hän sanoo.

Ennen halvaantumistaan aikuisiällä Haarala treenasi ja juoksi. Tänä keväänä otettu juoksupyrähdys muistutti häntä sairaalavuoteella tekemästään päätöksestä. Jonain päivänä hän aikoo juosta puolimaratonin.

Haaralan suunnitelmat saavat kuuntelijan haukkomaan henkeään. Kahvi on vähällä läikkyä rinnuksille. Eikö toipumisessa ole ollut hänellä urakkaa jo kylliksi? Miksi ihmeessä hän hinkuu vielä puolimaratonille?

Haaralaa kysyjän kauhistelu vain naurattaa.

– Päätin silloin, kun jalkani liikkui ensimmäisen kerran, että otan puolimataronin tavoitteeksi. Kyllä minä sen vielä joskus juoksen.