1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pori

Vuoden Markku tutkii yhteisöllisyyden myönteisiä vaikutuksia

Neurologi, kirjailija, dosentti Markku T. Hyyppä on Vuoden Markku.

Pori
Avaruusalusta muistuttava veistos nurmikolla.
Markut saivat oman veistoksensa Noormarkkuun vuonna 2015.Markku Sandell/Yle

Markkujen yhteisö on valinnut kuluvan vuoden Markuksi neurologi, kirjailija, dosentti Markku T. Hyypän. Valinta julkistettiin perinteisesti Markku-liiton Markunpäivänjuhlassa keskiviikkona Porin Noormarkussa, Söörmarkun kylässä.

Markku T. Hyyppä tunnetaan tutkimuksista, joissa hän on selvittänyt yhteisöllisen elämäntavan ja kulttuuriharrastusten myönteistä vaikutusta terveyteen ja elinikään.

Kaiman tutkimuksista aukeaa hieno viesti Markku-liitolle: Olemme hyvinvoinnin lähde isolle porukalle.

Markku-liitto

Markku-liitto perustelee valintaa Hyypän ansiokkaalla uralla.

– Kaiman tutkimuksista aukeaa hieno viesti Markku-liitolle: Me olemme kaiken muun lisäksi myös hyvinvoinnin lähde isolle porukalle, todetaan liiton tiedotteessa.

Parin tuhannen jäsenen liitto

Markku-liitto on Pohjoismaiden suurin etunimiyhdistys lähes 1 700 jäsenellään. Ensimmäistä Markunpäivänjuhlaansa liitto vietti vuonna 1997, jolloin Vuoden Markkujen ketjun aloitti elokuvaohjaaja Markku Pölönen.

Kotipaikkaansa liitto pitää Porin Noormarkussa. Liiton perinteisiin kuuluu Vuoden Markun valinnan lisäksi uusien yhdistysten jäsenten lyöminen söörmarkuiksi.

Markku-liitto pystytti oman patsaan Markkujen kunniaksi vuonna 2015.

Lue seuraavaksi