Mies, joka jäi matojunan alle – Ville Sariola varttui tivolissa ja kasvattaa nyt omaa poikaansa karusellien keskellä

Ville Sariola on tivolin johtaja viidennessä polvessa. Päätös 130-vuotisen sukuperinteen jatkamisesta syntyi kauppakorkeakoulussa, kun viittä vaille valmis maisteri päätti palata kotiin.

Tivolit
Tivoli Sariola
Janne Ahjopalo / Yle

Kirkkaanvärinen tivolikieputin pyörittää innoissaan kirkuvaa nuorisolaumaa ylös ja alas. Välillä ollaan pää alaspäin, välillä kasvot taivasta kohti. Heikkohermoiselle tulee paha olo pelkästä katsomisesta.

Ville Sariola, 32, seisoo laitteen vieressä ja hymyilee leveästi. Kiljahduksista päätelleen uutuuslaitteen valinta on osunut nappiin.

– Olen testannut. Koettelee kyllä rajoja.

Sariola koeajaa kaikki uutuuslaitteet, mutta siihen ajelut sitten jäävätkin. Tivolissa kasvaneelle tivoli ei ole huvittelupaikka. Se on työpaikka, koti ja elämäntapa.

Tivolissa kaikki ovat sinun, minun ja meidän lapsia

Lapsuudessa tivoli oli Ville Sariolan leikkikenttä. Tavallisesta leikkikentästä sen erotti ympäristö, joka vaihtui parin viikon välein. Pieni Ville oli vilkas poika, joten pikkutapaturmat olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Pahimmilta kolhuilta Sariola on kuitenkin välttynyt, sillä tivolilaiset ovat aina huolehtineet paitsi omista, myös toistensa lapsista. Valvovia silmiä on enemmän kuin perusperheessä, mutta silti vikkelät kintut ehtivät joskus vilistää karkuun. Silloin saattaa vaikka jäädä matojunan alle.

– Meillä oli aikanaan matojuna, eikä siihen aikaan ollut muita turva-aitoja kuin narut laitteiden ympärillä. Karkasin lastenhoitajaltani ja halusin matojunan kyytiin. Niinhän siinä kävi, että jäin sen junan alle. Olin ehkä puolitoistavuotias.

En kasvata Oivasta tivolinjohtajaa.

Ville Sariola

Sariolan oma poika Oiva on nyt samanikäinen. Vesseli vilistää tottuneesti laitteiden välissä, mutta ei koskaan yksin. Jos isä Ville tai äiti Anna Sariola ovat kiinni töissä, Oivan kannoilla kulkee hoitaja. Tai sitten Sulo, perheen kultainennoutaja, joka ei hevillä päästä poikaa silmistään.

– Korostamme aina uusien työntekijöiden perehdytyksessä, että omat lapset ovat suurimmassa vaarassa. He ovat niin tottuneita tivoliin ja laitteisiin, etteivät osaa varoa tai pelätä mitään. Siksi heitä pitää kahta kauheammin vahtia ja komentaa.

Tivolissa kasvaneet lapset turtuvat tivoliin toisellakin tapaa. Jos karusellit ja muut kieputtimet ovat osa arkea, ne muuttuvat jännittävästä tavalliseksi. Ja tavallinen muuttuu jännittäväksi.

Jos jonkinlaiset hiihtäjät opettivat ymmärtämään

Siinä missä kaverit kadehtivat Ville Sariolan värikästä lapsuutta ja jännittävää kasvuympäristöä, Sariola itse kaipasi nuorena normaalia. Siis sitä, että lähdettäisiin yhdessä mökille eikä tehtäisi mitään. Tai sitä, että saisi aloittaa harrastuksen ja tulla siinä hyväksi.

– Olen aina ollut tosi urheilullinen ja ehkä minussa olisi ollutkin ainesta urheilijaksi. Mutta kun keväällä lähdettiin kiertueelle, harrastukset jäivät. Moni laji olisi vaatinut harjoittelua kesälläkin eikä siihen ollut mahdollisuutta.

Talvet Sariola kävi koulua niin kuin muutkin ikätoverit, mutta kesät hän kiersi Suomea tivolin mukana. Siksi kaverisuhteet katkesivat aina kesän ajaksi ja yhteiset uimareissut ja futismatsit jäivät väliin. Syksyllä piti aina vähän jännittää, jatkuuko juttu siitä, mihin se keväällä jäi.

Tivoli Sariola
Ville Sariola ja tsekkiläinen Viktor Kaiser ovat tivolissa kasvaneita. Viktor on tivolitaiteilija jo yhdeksännessä polvessa.Janne Ahjopalo / Yle

Ville Sariola sanoo olevansa perusluonteeltaan sosiaalinen, ”samanlaista säklättävää sorttia” kuin koko muu perhe. Siksi porukkaan pääseminen tai siinä pysyminen ei ole koskaan ollut hänelle vaikeaa.

– Kovin sisäänpäin kääntynyt introvertti ei pärjäisi tässä ympäristössä. Toisaalta tivolielämä on myös opettanut yhteisöllisyyttä. Täällä on ollut jos jonkinlaista hiihtäjää, joten on oppinut suvaitsemaan ja hyväksymään ihmiset juuri sellaisena kuin he ovat.

Sariola on oppinut iän myötä myös ymmärtämään paremmin lapsuutensa arvon. Sen, miten valtavan moninaiset lähtökohdat epäsäännöllinen elämä, erilaiset ihmiset ja tiivis sukuyhteisö hänelle ovat tarjonneet.

Elämään on tosin mahtunut niitäkin hetkiä, kun ajatus perheestä ja suvusta on tuntunut painona hartioilla. Silloin Ville Sariola päätti, että hänestä ei tule tivolimiestä.

Vanhemmat aavistivat poikansa intohimon

Ville Sariola on tivolinjohtaja jo viidennessä polvessa. Isän puolen suvusta lähes kaikki ovat jossain vaiheessa olleet tivolin mukana, kuka yhden kesän, kuka koko elämänsä.

– Koin aina tietynlaista painetta siitä ja vähän kauhunsekaisin tuntein ajattelin, että vitsi, pitääkö minun jatkaa tätä joskus. Mutta ei sitä minulle mitenkään tuputettu, paine tuli ehkä enemmän omasta päästä.

Sariolan vanhemmat kannustivat poikaansa etsimään omaa tietään tivolikentän ulkopuolelta. Mieti rauhassa, hanki ammatti. Ja siitä Ville Sariola on vanhemmilleen ikuisesti kiitollinen. Hän uskoo, että isä ja äiti uskalsivat antaa hänen valita, koska näkivät poikansa läpi: kyllä Villestä vielä tivolimies tulee.

– He ehkä vaistosivat tietyn ahdistuneisuuden, mitä ajatukseen tivoliuran jatkamisesta liittyi. Että ei saa liian aikaisin kysyä. Jos on 17-18 –vuotias ja kysytään, että ryhdytkö jatkamaan, niin se on aikamoinen vastuu.

Olen ymmärtänyt, ettei täydellistä tivolinjohtajaa olekaan.

Ville Sariola

Kouluun Ville Sariola suhtautui kunnianhimoisesti. Lukio oli itsestäänselvyys, samoin kaupallisen alan opinnot lukion jälkeen. Opiskellessaan johtamista Helsingin kauppakorkeakoulussa hän huomaisi, että tivoli oli kuin varkain hiipinyt mukaan opintoihin.

– Maisterivaiheessa huomasin, että kaikki, mitä teen ja opin, peilautuu jollain lailla tivoliin. Silloin tajusin, että tätä haluan tehdä. Minä valitsin tämän tien.

Sitten piti vielä kertoa valinnasta vaimolle.

Pieni perhe on osa suurta perhettä

Ville Sariola tapasi vaimonsa Annan jo 15-vuotiaana tukioppilasleirillä. Nuorista tuli hyviä kavereita, rakkaudeksi suhde kasvoi vasta vuosia myöhemmin.

Tivolimaailma oli Anna Sariolalle tuttu jo ennen romanssia, sillä hän oli työskennellyt Sariolalla kiireapulaisena. Tyttöystävä sopeutui kiertue-elämään mutkattomasti, mutta Ville Sariolalla oli vaikeampaa.

– Minulle oli aika vaikeaa tuoda tyttöystävää tivolimaailmaan, tämähän on minun reviirini. Sanoinkin Annalle alkuun, että kun lähden kiertueelle, niin sitten erotaan.

Mutta ei erottu. Anna Sariola on ollut miehensä ja tivolin mukana nyt kymmenen vuotta. Pariskunta asuu kiertueella 70 neliön matkailuvaunussa, jossa on yhdistetty keittiö ja olohuone, kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone. Ihan tavallinen koti, jossa vietetään ihan tavallista perhe-elämää. Sikäli kun puoli vuotta tien päällä nyt tavallisen määritelmään mahtuu.

Ville, Anna ja Oiva.
Ville, Oiva ja Anna Sariola.Tivoli Sariola

Työpäivät eivät ole kahdeksasta neljään, vaan neljästä kahdeksaan. Tivolin aukiolon ulkopuolelle jäävä aika ei suinkaan ole pelkkää vapaa-aikaa, sillä laitteita on huollettava, paikkoja siivottava ja varastoja täytettävä. Lisäksi on tiivis tivoliperhe, jota ei pääse pakoon.

Ville Sariola muistaa jo lapsuudesta tavan, että porttien sulkeuduttua kokoonnuttiin jonkun perheenjäsenen vaunulle iltaa viettämään. Tavasta pidetään edelleen kiinni. On kuitenkin iltoja, jolloin Sariolan suuren vaunun ovet pysyvät suljettuina.

– Kyllä me joudumme välillä sanomaan, että kukaan ei tule tänään meille. Haluamme kuitenkin olla myös omissa oloissamme ja tehdä Oivan kanssa ihan tavallisia asioita. Talvella on tietysti helpompaa, kun pystymme pitämään enemmän vapaata.

Mutta mitäs se Anna aikoinaan sanoikaan? Siis silloin, kun Ville kertoi, että haluaa ottaa Tivoli Sariolan hoidettavakseen.

– Anna sanoi minulle, että hän ei halua olla se ihminen, joka kieltää minua tekemästä sitä, mitä rakastan.

Sukupolvien ketju on rikkaus ja rasite

Ville Sariola otti ohjat tivolissa vuoden 2017 alussa. Ennen häntä vetovastuussa oli isä Tapio Sariola. Vanhempi Sariola kiertää edelleen tivolin mukana, vaikka ohjakset ovatkin jo tukevasti nuoremman Sariolan näpeissä.

– Isä on nykyään hallituksen puheenjohtaja, mutta hänen on kyllä hyvin vaikea pysytellä vain siinä roolissa. Ja sen ymmärtää, koska hän on koko elämänsä tätä tehnyt. Onhan sitä tietoa ja taitoa sen verran, että väkisinkin pitää välillä nuorempiaan neuvoa.

Ville Sariolan mukaan isä ja poika työskentelevät rinnakkain, mutta välillä otetaan yhteen niin että rytisee. Ei tosin kuulemma niin pahasti kuin Tapio Sariola ja Villen ukki Matti Sariola aikoinaan.

Sariola sanoo olevansa ylpeä sukupolvien ketjusta, mutta perinteisiin ei saa jäädä liiaksi kiinni. Siksi hän on uudistanut tivolin toimintatapoja rohkealla kädellä eikä törmäyksiä aiempien sukupolvien kanssa voi välttää. Sariola ei hyväksy minkään asian selitykseksi sitä, että asia tehdään näin, koska näin on aina tehty.

– Vaikka tivoli ei konseptina muutu ehkä koskaan, yrityksen on mentävä eteenpäin. Meillä esimerkiksi kuunnellaan työntekijöitä nykyään herkemmällä korvalla kuin ennen ja sisäinen viestintä on laitettu kuntoon. Ne ovat minulle tärkeitä asioita.

Neljä sukupolvea Sarioloita on jo onnistunut tivolin peräsimessä. Entä jos viides sukupolvi onkin se, joka sössii kaiken?

– En usko, että voin tehdä mitään niin väärin, että tämä siihen kaatuisi. Perheestä on tässäkin suhteessa hyötyä, he ampuvat aika tehokkaasti alas liian kauaskantoiset suunnitelmat. Olen myös ymmärtänyt, ettei täydellistä tivolinjohtajaa olekaan.

Tivoli Sariola kiertää parhaillaan Suomea 130 –vuotisjuhlan merkeissä. Mukana on kolme polvea Sariolan miehiä, Tapio, Ville ja Oiva. Entinen ja nykyinen johtaja ovat mukana, tulevasta ei vielä tiedä.

– En kasvata Oivasta tivolinjohtajaa. Kasvatan hänestä tivolilaisen ja sitten Oiva tekee itse päätöksen, mitä haluaa isona tehdä.