Tenon lupamyynti takkusi jälleen – huomenaamulla alkaa kilpajuoksu rantakalastusluvista

Torstaiaamuna alkaa rantakalastuslupien myynti Tenolle ensi kesäksi. Tenolla yli 25 vuotta kulkenut kalastaja on valmistautunut hyvin ja on jo laittanut kellon soimaan aamuksi ennen kuutta.

Tenojoki
Janne Rautanen
Janne Rautanen on kalastanut Tenolla jo yli 25 vuotta.Eemeli Rautanen

Tenon lupamyynti alkoi eilen tiistaina aamu kuudelta, mutta se jouduttiin keskeyttämään heti samana päivänä maksujärjestelmässä ilmenneiden ongelmien vuoksi. Ely-keskuksen mukaan ongelma on nyt korjattu ja lupamyynti on avattu tänään keskiviikkona uudestaan klo 13. Ely-keskuksen kalatalousasiantuntija Kare Koiviston mukaan lupia tavoittelevat kalastajat ovat olleet ymmärtäväisiä eikä vihaista palautetta ole nimeksikään saatu.

– Suurin osa asiakkaista tietenkin ymmärtää, että inhimillisiä virheitä näissä asioissa voi aina tapahtua, ja kun tuolla netissä asioita hoidetaan, niin kaikki on mahdollista. Kyllähän tässä on tullut asiakkaille vähän pahaa mieltä, mutta suurin osa on kuitenkin suhtautunut ihan positiivisesti. Osahan näistä asioista, mitä ihmiset kritisoi, johtuu näistä kalastussäännöistä. Ei siitä että miten näitä lupia myydään tai miten niitä on saatavissa, sanoo Koivisto.

Lapin Ely-keskuksen kalastusasiantuntija Kare Koivisto
Ely -keskuksen kalatalousasiantuntija Kare Koivisto.Jarmo Siivikko / Yle

Ely: "Järjestelmä kestää"

Tenojoen lupamyynnillä oli myös viime vuonna ongelmia. Lupamyynnin nettisivut kärsivät teknisistä ongelmista suurten kävijämäärien takia. Huomenna nettisivut voivatkin taas ruuhkautua, sillä rantakalastuslupien myynti alkaa torstaina klo 6. Ely-keskuksen kalatalousasiantuntija Kare Koivisto uskaltaa jo luvata, että lupasivut pysyvät pystyssä.

– Huomenna tulee varmaan samanlainen määrä kävijöitä lupakauppaan kuin oli tiistaiaamunakin. Meidän järjestelmä kyllä kestää nämä käyttäjä määrät, vaikka 5 000 asiakasta kerrallaan tai vaikka tuplasti, siihen se ei kaadu. Eiköhän se huomisaamuna kaikki toimi alusta loppuun asti niin kuin pitääkin, sanoo Koivisto.

"Arpapelillä mennään, ketkä saavat luvat ja ketkä eivät"

Janne Rautanen on Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön kalatalousasiantuntija ja on kalastanut Tenolla jo yli 25 vuotta. Rautasen mielestä nettimyynti on erinomainen tapa myydä kalastuslupia, jos järjestelmä vain toimii.

– Nyt on kuitenkin ollut suuria puutteita ja haasteita järjestelmän käyttöönotossa ja käynnistämisessä. Palaute on aika musertavaa, jota tulee ystäväpiiristä niiltä, jotka ovat lupia koettaneet ostaa, kertoo Rautanen.

Tänä vuonna netin lupamyyntiin on kuitenkin tullut parannuksia.

– Nyt voi ostaa myös kaverille lupia, viime vuonna se oli mahdotonta. Lapsellekin piti tehdä oma profiili järjestelmään ja koettaa sieltä haalia lupia. Tämä nykyinen järjestelmä varmaan aiheuttaa sen, että koska myytäviä lupia on niin vähän käytössä, niin ne myydään loppuun saman tien. Arpapelillä mennään, että ketkä saavat luvat ja ketkä eivät, harmittelee Rautanen.

Janne Rautanen ovttas su bárdniin Eemeli Rautaneniin.
Janne Rautanen yhdessä poikansa Eemli Rautasen kanssa.Priváhta.

Yhteensä Suomen puoleiselle Tenolle on lupia myynnissä 11 000; 5 500 venelupaa ja 5 500 rantakalastuslupaa. Rautanen itse tykkää kalastaa rannassa ja huomenna hänen onkin herättävä aikaisin, jotta pääsee kesällä Tenolle kalaan.

– Olen jo laittanut kellon soittamaan kymmentä vaille kuusi aamulla. Kirjaudun kauppaan ja sen jälkeen lähdetään kilpajuoksuun, saanko pojalle ja itselleni luvat vai en, sanoo Rautanen.

Päivitetty 25.4.2018 klo 15.52: lisätty juttuun alaotsikko