1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuori nainen sai ehdollisen tuomion Kalajoen ja Kannuksen ryöstöistä

Toinen ryöstäjistä määrättiin mielentilatutkimukseen, ja varsinainen tuomio annetaan hänen osaltaan vasta sen jälkeen.

Kalajoki
Kalajoen ST1 huoltamo huoltoasema aseellinen ryöstö Kalajoki
Kalajoen ST1-huoltamo joutui naiskaksikon ryöstön kohteeksi helmikuussa.Noora Haapaniemi / Yle

Nuori nainen on tuomittu Kalajoen ja Kannuksen kahdesta ryöstöstä vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Toinen ryöstäjistä määrättiin mielentilatutkimukseen.

Parikymppiset naiset ryöstivät viime helmikuussa Kannuksen R-kioskin revolverimallisella ilmapistoolilla uhaten. Vähän myöhemmin samana iltana puukolla varustautuneet naiset ryöstivät Kalajoella ST1-huoltamon. Naiset saivat molemmista kohteista saaliikseen olutta, tupakkaa ja vähän rahaa.

Syyttäjä vaati kaksikolle vähintään kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistusta kahdesta törkeästä ryöstöstä. Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus ei pitänyt tekoja kuitenkaan törkeinä. Se otti ratkaisussaan huomioon sen, että saalis oli varsin pieni eikä ryöstössä ollut käytetty väkivaltaa tai suullista uhkailua. Tekijöillä oli puukko mukanaan, mutta se oli ollut koko ajan tupessa. Ryöstössä käytetty revolverimallinen ilmapistooli ei ollut ihmiselle vaarallinen.

Oikeus totesi myös toisen ryöstäjän syyllistyneen rangastavaan tekoon. Hänelle tuomio annetaan kuitenkin vasta mielentilatutkimuksen jälkeen. Tekoaikaan 18-vuotias nainen pyysi itse mielentilatutkimusta.

Lue seuraavaksi