Skandaalit ajoivat Madridin johtajan eroon – Syytöksiä 40 euron myymälävarkaudesta ja tutkintotodistuksen väärentämisestä

Espanjan hallitsevaa konservatiivipuoluetta edustava Cristina Cifuentes ehti johtaa Madridia kolme vuotta.

Madrid
Cristina Cifuentes
Cristina Cifuentes 6. huhtikuuta.Caro Cadenas / EPA-EFE

Madridin alueen johtaja Cristina Cifuentes on eronnut tehtävästään hänen mainettaan koetelleiden skandaalien vuoksi.

Konservatiivista PP-puoluetta edustava Cifuentes joutui tulilinjalle viime kuussa, kun mediassa väitettiin hänen saaneen vuosikymmenen alussa oikeustieteen tutkinnon Madridin Universidad Rey Juan Carlos -yliopistosta suorittamatta kaikkia vaadittuja opintoja. Asiasta on käynnistetty tutkinta.

Keskiviikkona kohu Cifuentesin ympärillä paisui, kun mediassa väitettiin hänen jääneen vuonna 2011 kiinni myymälävarkaudesta. OK Diario -lehti julkaisi videon, (siirryt toiseen palveluun) jossa Cifuentes tyhjentää käsilaukkuaan supermarketin turvamiehen läsnäollessa.

Väitteiden mukaan Cifuentes otti kaksi kasvorasvaa, yhteisarvoltaan 40 euroa. Hän pääsi lähtemään maksettuaan purkit.

Cifuentes on myöntänyt videon aitouden, mutta sanoo kyseessä olleen vahingon.

Videon julkaisemisen jälkeen 53-vuotias Cifuentes ilmoitti kuitenkin jättävänsä Madridin aluejohtajan tehtävän. Cifuentesin mukaan hän on tehnyt monia virheitä, ja tekee jatkossakin, mutta hänen koko elämänsä on kyseenalaistettu.

Cifuentes johti Madridia kolme vuotta. Skandaalia pidetään takaiskuna Espanjan pääministerin Mariano Rajoyn PP-puolueelle. Cifuentes nähtioin poliitikkona, jota eivät tahraa PP:tä koetelleet korruptioskandaalit. Monet arvelivat hänen voivan nousta tulevaisuudessa jopa puoluejohtajaksi.

Oppositio uhkasi Cifuentesia epäluottamusäänestyksellä. Espanjalaisen uutistoimisto Europa Pressin lähteiden mukaan Rajoy olisi vaatinut Cifuentesia eroamaan.

Lähteet: AP, AFP, Reuters