"Kyllä meille riittää tämä yksi hukkuminen" – Eripura on viivästyttänyt Kittilän tulvasuojelua

Ounasjoen suurtulva kasteli Kittilän taloja vuonna 2005. Siitä lähtien kunnassa on yritetty päästä sopuun tulvapenkereen rakentamisesta.

tulvien ehkäisy
Kittilä kevättulva 2016
Arkistokuva.Bikka Puoskari / Yle

– Kyllä meille riittää tämä yksi hukkuminen silloin 2005, että emme halua toista samanlaista, kittiläläinen Matti Karusaari sanoo napakasti.

Karu tosiasia on, että Kittilässä ei vieläkään ole päästy rakentamaan suojavalleja Ounasjoen tulvaa vastaan.

Vuoden 2005 suurtulva aiheutti Kittilässä noin viiden miljoonan euron vahingot. Siitä lähtien kunnassa on puuhattu tulvapengertä, siinä onnistumatta.

Vallia ei ole voitu rakentaa, koska osa maanomistajista ei ole antanut siihen lupaa.

"Ettei tulisi toista tulvaa meidän eläessä"

Kittiläläisten Ulla-Maija ja Matti Karusaaren koti kirkonkylän keskusraitin varrella joutui veden valtaan suurtulvassa, ja he ovat jo pitkään odottaneet tulvasuojaa.

– Me olemme vanhoja ihmisiä ja toivomme, ettei tulisi toista tulvaa meidän eläessä, Ulla-Maija Karusaari sanoo.

Hänen mukaansa tulvasuojelusta ei ole pystytty päättämään vuosien valmistelusta huolimatta, koska kaikki maanomistajat eivät halua pengertä mailleen ja yhteistä näkemystä ei löydy.

– Koska täällähän ihmiset vain riitelevät. Ei asiat tällä tavalla tapahdu. Ei kerta kaikkiaan.

Kittilän kevättulva 2016
Kittilän kevättulva 7.5.2016.Bikka Puoskari / Yle

S-Market rakensi oman vallin

Matti Karusaaresta tuntuu, ettei 13 vuotta sitten tulvavahingoista kärsivien tilanne paina päätöksenteossa.

– Tämmöistä pikkuriitelyä näillä viisailla omistajilla se on, että me jotka todella kärsimme ja saamme vahinkoja, niin meillä ei ole mitään puhumista, Matti Karusaari sanoo.

Hän kertoo vitsailevansa nykyään, että rakennetaan itse suojavalli ja kysellään lupia vasta sen jälkeen. Karusaarten talon naapurissa oleva S-Market onkin rakentanut suojavallin joen puolelle, ja Karusaaret ovat jatkaneet sitä jonkin verran oman pihansa suojaksi, mutta se ei vielä riitä.

Saadaanko penger asemakaavan muutoksella?

Nyt pattitilanne aiotaan ratkaista sillä, että tulvapenger sisällytetään asemakaavanmuutokseen. Siinäkin kestää aikaa.

Kunta on viime kuussa valinnut Rambollin selvityksen pohjalta yhden pengervaihtoehdon, joka maksaisi neljä miljoonaa euroa.

Ensimmäisessä vaihteessa rakennettaisiin parin kilometrin mittainen penger välille terveyskeskus-S-Market. Seuraavaksi pengerrystä jatkettaisiin Törilänrantaan, ja suojattaisiin Levi-instituutti sekä Pääskylänniemi. Viimeiseksi penger rakennettaisiin Pakatin, Ala-Kittilän ja Kaukosen suojaksi.