Fortum takoi vankan tulosparannuksen

Fortumin Lundmarkin mukaan käynnissä olevan muutoksen myötä Fortumilla on hyvä asema energia-alalla.

Fortum
Fortumin pääkonttori Espoossa.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Käynnissä olevan muutoksen myötä Fortumilla on nyt hyvä asema energia-alalla, arvioi Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark yhtiön osavuosikatsauksessa.

Lundmarkin mukaan viime vuoden hyvän tuloksen jälkeen myönteinen kehitys jatkui tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Energiayhtiö Fortum takoi alkuvuonna tuntuvan tulosparannuksen vuodentakaiseen verrattuna.

Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi tammi-maaliskuussa 405 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 313 miljoonasta eurosta. Fortumissa on viime aikoina riittänyt säpinää. Sähköverkkokauppojen jäljiltä tanakan kassan päällä istuvalta Fortumilta on odotettu isoa liikettä ja Uniper-ostoksessa sellainen tuli.

Fortumin Uniperin osakkeista tekemän ostotarjouksen hyväksymisjakso päättyi helmikuussa, ja lopullinen hyväksymisaste oli reilut 47 prosenttia. Sen myötä Fortumista tulee Uniperin selvästi suurin osakkeenomistaja.

Ostotarjouksen loppuun saattaminen edellyttää vielä viranomaislupien saamista Venäjällä ja EU:ssa. Uniper on iso toimija Euroopassa ja Venäjällä.

Kohinaa Venäjällä riittänyt

Fortum on tehnyt itsekin Venäjälle miljardi-investoinnit.

Fortumin Venäjän liiketoiminnan ympärillä on Venäjällä riittänyt viime aikoina voimakasta kohinaa. Vääriä tietoja aiemmin julkaissut venäläislehti kehui muutamia päiviä sitten Fortumia vuolaasti. Fortumin antia Venäjän energiasektorille kehuttiin vuolaasti Rossijskaja Gazeta -lehden verkkosivulla.

– Fortum on yksi parhaista energia-alan yrityksistä, ja olemme iloisia, että Venäjän energiasektorilla on tällainen sijoittaja, Venäjän energiaministeriä Alexander Novakia siteerattiin pitkässä jutussa.

Aiemmin huhtikuussa sama lehti julkaisi mielipidekirjoituksen, jossa oli runsaasti virheellisiä tietoja Fortumista. Kirjoituksessa esimerkiksi väitettiin, että Suomen puolustusministeri olisi Fortumin hallituksen puheenjohtaja. Juttu sai Suomessa paljon huomiota.