Myrkkykäärmeellä ensihoitajia ja poliisia uhkaillut mies sai lemmikkinsä takaisin

Heinolassa ensihoitajat joutuivat eriskunmallisen uhkauksen kohteeksi, kun asuntoonsa linnoittautunut mies aikoi heittää käärmeen heidän päälleen.

myrkkykäärmeet
Kalkkarokäärme
Kuvan kalkkarokäärme ei liity Heinolan uhkailutapaukseenLoren Elliott / AFP

Poliisi on palauttanut takavarikoimansa myrkkykäärmeet viranomaisia uhkailleelle heinolalaismiehelle.

Mies oli linnoittautunut asuntoonsa ja uhannut heittää myrkkykäärmeen paikalle tulleiden ensihoitajien päälle. Myöhemmin hän uhkasi käärmeellä myös poliisia. Tapaus sattui huhtikuun puolivälissä Heinolassa.

Poliisi takavarikoi asunnosta kalkkarokäärmeen, kobran ja kolme kyylajeihin kuuluvaa käärmettä ja ne viettivät reilun viikon sijoitettuina Helsinkiin. Tällä viikolla käärmeet palautettiin omistajalle, sillä poliisi arvioi ettei miehestä tai käärmeistä aiheudu vaaraa muille.

Käärmemies epäiltynä laittomasta uhkauksesta

Poliisi kertoo, että tapauksen tutkinta alkaa olla muutoin valmis, mutta uhkailun kohteeksi joutuneita ensihoitajia ei ole vielä kuultu.

Käärmemiestä epäillään laittomasta uhkauksesta. Alun perin epäilynä oli myös virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, mutta tämä rikosnimike karsiutui tutkinnassa pois.

Poliisi ei kerro, miksi ensihoitoyksikkö oli hälytetty miehen asunnolle tai kuka hälytyksen oli tehnyt. Poliisi paljastaa ainoastaan, että kyse oli terveyteen kohdistuvasta vaarasta.