Teknologiayritysten tilauskanta on pysynyt vahvana – Nokian alkuvuosi kuitenkin järkytti sijoittajat

Teknologiayrityksiin on palkattu tuhansia uusia työntekijöitä. Heikosta tuloksesta kertonut Nokia vakuuttaa, että loppuvuosi korjaa kaiken.

5G
Robottiauto.
5G-teknologia voi vauhdittaa muun muassa robottiautojen kehittämistä toimivammiksi ja turvallisemmiksi.Derrick Frilund / Yle

Teknologiayritysten suhdannetilanne on jatkunut hyvänä myös alkuvuonna. Viime vuonna alkanut tilausmäärien kasvu on kestänyt, ja yhtiöt ovat kertoneet tilausten pysyneen korkealla tasolla.

Teknologiateollisuuden tilauskantakyselyn mukaan yritykset arvioivat myös liikevaihtonsa pysyvän keväällä ja kesällä suurempana kuin vuotta aiemmin. Kasvun vauhti näyttäisi kuitenkin nyt hidastuvan.

Työllisyydenkin osalta kyselyn tulos on myönteinen, sillä alan yrityksissä oli töissä alkuvuonna noin 5500 henkilöä enemmän kuin viime vuonna keskimäärin. Henkilöstömäärässä puhkaistiin 300 000 työntekijän raja.

Hyvistä näkymistä huolimatta teknologiayritysten etujärjestö on huolissaan kasvun kestävyydestä.

– Investoinnit ovat avainkysymys. Mielestämme Suomen talousveropolitiikka pitää virittää sellaiseksi, että se kannustaa selkeästi yrityksiä parantamaan tuottavuutta ja kasvamaan Suomessa. Suomi tarvitsee noin kolmen prosentin talouskasvun läpi koko seuraavan vaalikauden, jotta tämä takamatka muihin euromaihin saataisiin kurottua, Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas sanoo.

Nokia on edelleen teknologiayritysten lippulaiva

Suomen teknologiayritysten monivuotinen kärkiyritys, Nokia on kipuillut jo muutaman vuoden päästäkseen uuteen iskuun puhelinliiketoiminnan myynnin jälkeen. Sijoittajat ovat odotelleet uutta nousua keväästä 2015 asti, kun Nokia ja Alcatel-Lucent fuusioituivat.

Nokia on satsannut miljardeja seuraavan sukupolven 5G-mobiiliverkkoteknologiaan, mutta teknologialoikkaa on jouduttu odottamaan. Torstaina aamulla Nokia kertoikin oikaistun alkuvuoden tuloksensa heikentyneen huomattavasti viime vuodesta. Nokian osake romahti Helsingin pörssissä useita prosentteja.

– Tässä sijoittajat nyt puntaroivat Nokian näkymää. Jos katsotaan kolme kuukautta taaksepäin, niin luvut olivat heikkoja. Mutta jos katsotaan kuusi kuukautta eteenpäin, niin näyttää paljon paremmalta. Tässä puhutaan nyt siitä, että miten lyhyt- tai pitkäjänteisesti sijoittajat katsovat Nokian osaketta. Tuntuu. että tällaisena tulospäivänä sijoittajat ovat aika kärsimättömiä, analyysiyhtiö Inderesin toimitusjohtaja Mikael Rautanen sanoo.

5G tulee vääjäämättä

Nokia on pitänyt yllä sijoittajien mielenkiintoa juuri puheilla uuden teknologian läpimurrosta. Yhtiö uskoo olevansa uusilla markkinoilla yksi vahvimmista toimijoista, ellei vahvin. Nyt näyttää kuitenkin, että Nokian arvio 5G-teknologian markkinan vauhdittumisesta osuu samaan hetkeen kuin monien ekonomistien ennustama laskukauden alku maailmantaloudessa. Rautanen ei ole tästä huolissaan.

– On hyvä muistaa, että verkkomarkkina elää hieman eri sykleissä kuin makrotalous. Verkkomarkkinan kehitystä määrittävät hyvin paljon teknologioiden väliset syklit ja suhdanteet. Nyt eletään 4G:n ja 5G:n välistä suvantovaihdetta ja tässä puhutaan enemmän teknologiasyklistä kuin makrotaloussyklistä.

Rautanen haluaa myös korostaa, että koko se teknologinen vallankumous tekoälyineen ja itsestään kulkevine autoineen on täysin nykyistä tehokkaamman tiedonsiirron varassa.

– Lisäksi kaikki se digitalisoituminen, josta nykyään puhutaan, ei voi tapahtua ilman tehokkaampia tietoliikenneyhteyksiä. Se on sellainen eteenpäin menevä juna, joka luo kysyntää Nokian tuotteille, Rautanen sanoo.

Nokian osake alkoi toipua päivään mittaan aamun pudotuksestaan. Iltapäivän lopulla osake oli silti edelleen kuutisen prosenttia eilistä halvempi.