Aviciin perhe julkaisi tiedotteen: "Hän ei jaksanut enää"

Konemusiikkitähden vanhempien mukaan Avicii kamppaili elämään ja onnellisuuteen liittyvien ajatusten kanssa.

Avicii
Avicii ( Tim Bergling)
Avicii ( Tim Bergling) esiintymässä Balaton Sound- festivaalilla Unkarissa 2013.Balazs Mohai / EPA

Omanissa viime perjantaina kuolleen ruotsalaisen elektronisen tanssimusiikin supertähden Aviciin eli Tim Berglingin perhe on julkaissut avoimen kirjeen (siirryt toiseen palveluun) (SVT), jossa he kertovat Aviciin kuolemasta.

Aviciin vanhemmat Anki Lidén ja Klas Bergling kirjoittavat, että maailmankuulu muusikko ei kestänyt enempää.

– Rakas Timimme oli etsijä, hauras taiteellinen sielu, joka etsi vastauksia olemassoloon liittyviin kysymyksiin. Hän oli ylisuorittava perfektionisti, joka matkusti ja työskenteli kovassa tahdissa, mikä johti äärimmäiseen stressiin, vanhemmat kuvailevat kirjeessään.

Vanhemmat kertovat, että kun heidän poikansa lopetti keikkailun, hän halusi löytää tasapainon elämässä ollakseen onnellinen ja voidakseen tehdä sitä, mitä hän rakasti eniten eli musiikkia.

– Hän kamppaili ajatusten kanssa, jotka liittyivät tarkoitukseen, elämään ja onnellisuuteen. Hän ei jaksanut enää. Hän halusi löytää rauhan.

– Tim ei sopinut osaksi koneistoa, johon hän päätyi. Hän oli herkkä poika, joka rakasti fanejaan mutta vältteli parrasvaloissa olemista.

Lidén ja Bergling päättivät kirjeensä kertomalla, että Aviciin musiikki pitää hänen muistonsa elossa.

– Rakastamme sinua, he kirjoittivat.

Avicii oli kuollessaan 28-vuotias. Hän kärsi terveys- ja päihdeongelmista. Omanin poliisin mukaan hänen kuolemaansa ei liittynyt rikosta.

Lue myös:

Ruotsalais-DJ Avicii lopettaa keikkailun – tähti julkaisi puhelinnumeronsa faneja varten (YleX)

EDM-supertähti avautuu terveysongelmistaan: Oli pakko hiljentää vauhtia (YleX)

DJ Orkidea Aviciista: Hän vauhditti alakulttuurin murtautumista valtavirtaan