Tunnettu Ylen radiouutisten toimittaja Aimo Nikulainen on kuollut

Nikulaisen ääntä kuultiin Ylen taajuuksilla useilla vuosikymmenillä.

radiotoimittajat
Aimo Nikulainen
Aimo NikulainenDerrick Frilund / Yle

Lukuisille Ylen radiouutisten kuuntelijoille vuosikymmenten aikana tutuksi tullut Aimo Nikulainen on kuollut. Nikulainen oli yksi Ylen pitkäaikaisimpia radiouutisten ankkureita.

Myös lempinimellä Aiski tunnettu Nikulainen oli pitkän linjan radiotoimittaja. Häntä kuultiin ensimmäisiä kertoja Yleisradion kanavilla vuonna 1966 ja hän toimi lukijana radiouutisten lähetyksissä 2000-luvun alkuun saakka.

Nikulainen jäi eläkkeelle vuonna 2012. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän toimi Ylessä uutispäällikkönä. Viime kerran häntä kuultiin radiotaajuuksilla syyskuussa 2015, kun Ylen radiouutiset juhlisti 50-vuotispäiväänsä.

Kuulijoiden mieleen Nikulainen on voinut jäädä varsinkin Siilinjärvellä 1978 tapahtuneen Rissalan lento-onnettomuuden raportoinnista. Nikulainen oli ensimmäisenä toimittajana paikalla raportoimassa onnettomuudesta, jossa kuolivat kaikki lennolla olleet 15 ihmistä.

Kuuntele Aimo Nikulaisen raportti Rissalan lentoturmasta