Tällainen jättibussi suhaa nyt Helsingin seudulla – suurin osa seisomapaikkoja, kyytiin mahtuu melkein 130 matkustajaa

Nivelbussi on käytössä ainakin toukokuun ajan.

joukkoliikenne
Nivelbussi
Kokeilukäytössä oleva nivelbussi.Petri Saari

Helsingin seudulla voi nähdä häivähdyksen tulevaisuuden bussiliikenteestä jo nyt.

Helsingin seudun liikenteen HSL:n kalustoinsinööri Petri Saari kertoo, että kokeilussa on suurikokoinen nivelbussi, johon mahtuu jopa lähes 130 matkustajaa. Tällä hetkellä suurimmat HSL:n käytössä olevat bussit kuljettavat enimmillään noin 90 ihmistä.

Kokeilubussissa on myös tavallista enemmän seisomapaikkoja: kaikista paikoista yli puolet.

Nivelbussi on liki 19 metriä pitkä eli kuusi metriä pidempi kuin nyt liikenteessä olevat bussit.

"Bussia on lähdetty rakentamaan hieman kuin raitiovaunua"

Saari kuvailee nivelbussia osin raitiovaunun kaltaiseksi.

– Sitä on lähdetty rakentamaan hieman kuin raitiovaunua. Se on tarkoitettu lyhyemmille matkustusmatkoille.

– Tulevaisuudessa tulee sähköisiä nivelbusseja. Nyt valmistaudutaan siihen, mitä se vaatii katuverkolta, ja haetaan myös matkustuskokemusta, Saari sanoo.

Raitiovaunusta muistuttaa myös se, että ohjaamo sijaitsee keskellä keulaa, ei sen vasemmassa laidassa.

– Sitä ajetaan samalla tavalla kuin raitiovaunua. Ohjaamo on eristetty kokonaan matkustamosta.

Se tarkoittaa, että kuljettajalta ei pysty ostamaan matkalippua, Saari kertoo.

– Tulevaisuuden nivelbusseissa tämä on järjestetty eri tavalla, hän uskoo.

HSL: Nivelbussi on ketterä keskustaliikenteessä

Saaren mukaan nivelbusseja on ollut Helsingissä paljonkin parikymmentä vuotta sitten.

– Kyllä ne vaan ovat tulossa takaisin. Se on ketterämpi keskustaliikenteessä kuin ne bussit, joita meillä nyt on.

Kokeilubusseja on Helsingin seudulla yksi. Sen kyytiin on voinut päästä torstaina ja perjantaina linjalla 550.

Bussi on käytössä ainakin toukokuun ajan, ja sen tunnistaa muun muassa vihreästä väristä.

Vappuna bussi liikennöi noin puolen tunnin vuorovälillä ja matkustajat voivat nousta sen kyytiin Elielinaukion purkulaiturilta, ravintola Vltavan edestä. Auto jättää matkustajat Kaivopuiston pysäkillä.

Saaren mukaan vappuajelu nivelbussilla on ilmainen.

Hän lisää, että bussin oviaukot ovat tavallista isommat ja tämä lyhentää myös pysäkkiaikaa.