Tommi Kinnusen kolumni: Kyllä koulu hoitaa

Jos jostain löytyy ongelma, ratkaisu tuntuu olevan se että koulussa pitäisi puuttua asiaan. Oikeasti koulussa pitäisi opettaa lapsille kouluaineita, kirjoittaa Tommi Kinnunen.

koulu
Tommi Kinnunen
Tommi KinnunenKalle Mäkelä / Yle

Istun koulun salissa muiden opettajien kanssa kuulemassa luentoa, jossa meille kerrotaan, että opettajien täytyy tosissaan ryhtyä lisäämään liikkumista nuorten päivään. Suomalaislasten paino on noussut huolestuttavasti ja asialle täytyy viimein tehdä jotakin.

Kouluttajamme selitti, millä tavoin luokkahuoneisiin voisi ujuttaa aktiivisuutta, ja pyysi meitä kaikkia nousemaan ylös. “Ketä väsyttää juuri nyt? Ne jotka ovat virkeitä, hyppäävät vastaukseksi haarahypyn. Jos alkaa uuvuttaa, vastaa tekemällä jalkakyykky.” Kaikki opettajat kyykkäsivät, olihan takana kokonainen työpäivä, monen pitäisi hakea lapsi tarhasta, käydä kaupassa ja ehtiä kotiinkin ennen Pikku kakkosen alkua.

Siinä, kesken niin syvän jalkakyykyn, josta en varmasti pääsisi omin avuin ylös, koin itseni hölmöksi.

Saisihan tällä keinoin oppilaat nousemaan ajoittain pulpetistaan, saisi aktivoitua niitä, joille paikallaan istuminen on vaikeaa. Ymmärrän ylipainon vaikutukset kansantalouteen, ymmärrän sairauskulut, diabeteksen uhan ja muut. Mielestäni liikunnan lisääminen oppimisen motivoimiseksi on hyvä idea, varsinkin alakoulussa.

Se, mitä en ymmärrä, on että koulun pitäisi hoitaa kuntoon kaikki ne ongelmat, mitkä Suomea uhkaavat.

Kun yhteiskunnassa huomataan valuvika, tutkijat kisaavat siitä, kuka ensimmäisenä ehtii ehdottamaan sitä peruskoulun ratkaistavaksi.

Kansanterveyttä ja kuntoa varten on jo perustettu Liikkuva koulu -kampanja (siirryt toiseen palveluun), mutta huomiota pitäisi kouluissa seuraavaksi kiinnittää myös tulevaisuuslukutaitoon, demokratiaan ja vaikuttamiseen (siirryt toiseen palveluun), tunne- ja vuorovaikutustaitoihin (siirryt toiseen palveluun), sekä multimodaalisiin tekstilajitaitoihin (siirryt toiseen palveluun).

Koulupäivätkin lienevät rikki, sillä niitä pitäisi eheyttää (siirryt toiseen palveluun) ja järjestää kaikille oppilaille harrastusmahdollisuuksia oppituntien lomaan. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (siirryt toiseen palveluun) tahtoo tuoda vanhemmuutta tulevaa toimintaa kouluihin. Sen ympärillä käydyssä keskustelussa on ehdotettu mm. että opettaja kyselisi huoltajien alkoholinkäytöstä (siirryt toiseen palveluun), jotta tarvittaessa heille voidaan ohjata apua.

Vaikka kuinka kurssittaisin itseäni erilaisten oppilaiden kohtaamiseen, ei oppitunteihini tule yhtäkään minuuttia lisää.

Kansakunnan huomio kiinnittyy kouluihin, sillä onhan se paikka, joka viimeisen kerran tavoittaa koko ikäluokan. Ennen sitä neuvolat pitävät lapsista huolta, sen jälkeen ei kai kukaan muu kuin verottaja. Ongelma syntyy varsinaisesti vasta silloin, jos oletetaan, että opettajat osaavat ratkaista kaikki hankaluudet. Yhteiskunnassa rakastetaan ajatusta, jonka mukaan asia on hoidettu kuntoon, jos se on lisätty koulujen opsiin.

Lopputulos on liki koominen: opettajat koettavat kyykkäyttää ylipaino-ongelmaa kuriin samaan aikaan, kun lapsia kuskataan aamuisin autoilla koulujen porteille.

Koulun täytyy innostaa yrittäjyyteen, vaikka lainsäädännöllisesti yksityisyrittäjän asema ja sosiaaliturva on ajettu sellaisiksi, ettei yrityksen perustaminen tunnu nuoria kiinnostavan.

Asialla on myös kääntöpuolensa. Jos nuorten paino kasvaa tai kiinnostus yrittäjyyteen vähenee, löydetään syntipukki helposti: opettaja ei vaan ole jumppauttanut teinejä tarpeeksi. Muita yhteiskunnan toimijoita ei vastuuseen kuuluteta.

Usko opettajien kykyihin on valtava. Helsingin Sanomat uutisoi (siirryt toiseen palveluun) pääkaupunkiseudun erityisopetuksen järjestämisestä. Suuret kaupungit ovat siirtämässä entistä suuremman osan erityistä tukea tarvitsevista lapsista tavallisiin luokkiin. Helsingin erityisopetusjohtaja ei luvannut inkluusion avuksi lisää erityisopetusta saati -opettajia, vaan jaksamisen avuksi ainoastaan riviopettajien lisäkoulutusta ja vertaistukea.

Koulun velvollisuus on tarjota matalapalkkaisia kesätyöläisiä pitkälle syksyyn, sillä elinkeinoministerin mielestä nykyisillä loma-ajoilla “annamme kilpailijamaillemme kilpailuvaltin”.

Vaikka kuinka kurssittaisin itseäni erilaisten oppilaiden kohtaamiseen, ei oppitunteihini tule yhtäkään minuuttia lisää, ei päähäni lisäsilmiä nähdäkseni suurissa ryhmissä näkymättömiksi muuttuvat lapset, ei päähäni lisäkorvia kuullakseni, miten oppilaalla menee.

Yhteiskunnalta ei löydy ymmärrystä sille, että koulun käytettävissä oleva aika on rajallinen. Opiskeluihin on käytettävissä säädetty tuntimäärä, jonka lisäämiseen ei haluja ole. Kun samalla tiedon määrä moninkertaistuu ja opetussuunnitelmien vaatimukset kasvavat, on mahdotonta lisätä koulun vastuuta ylimääräisten asioiden huomioimisesta ilman, että varsinaisen opetuksen taso laskee.

Opettajana alan jo kummastella, eikö osaamisella ole enää merkitystä. Teorian voi tarkistaa netistä, mutta missä ne taidot harjoitellaan?

Asennekasvatuksen lisäksi koulun kuuluu tulla avuksi myös silloin, kun yhteiskunta muuten apua tarvitsee.

Joka vuosi käydään keskustelua siitä, pitäisikö kesäloman paikkaa siirtää myöhäisemmäksi. Vaikka kaikki ilmastofaktat puhuvat loman myöhäistämistä vastaan (siirryt toiseen palveluun) – lomalaiset saisivat enemmän sadetta ja vähemmän aurinkoa – se ei keskustelijoita haittaa. Tällä hetkellä työ- ja elinkeinoministeriö on tekemässä selvitystä (siirryt toiseen palveluun) loman siirrosta. Sen mukaan koulujen alkaminen elokuussa hiljentää kotimaanmatkailun ja sesongin pidentäminen loppupäästä olisi Suomen matkailuelinkeinolle tärkeää.

Ehkäpä huoltajapalaverissakin voisi olla läsnä joku toinen, joka luontevasti osaisi kysäistä, kuinka monta alkoholiannosta isillä tai äiskällä viikossa kuluu.

Koulun todellisuudella, sillä että kevätlukukausi on jo nyt syksyä pidempi ja oppilaille raskaampi saati että muutos tulisi vaikuttamaan esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin ja yliopistojen sisäänottoon, ei ole merkitystä. Koulun velvollisuus on tarjota matalapalkkaisia kesätyöläisiä pitkälle syksyyn, sillä elinkeinoministerin mielestä nykyisillä loma-ajoilla “annamme kilpailijamaillemme kilpailuvaltin”.

Toivotan ministerin tervetulleeksi luokkahuoneeseeni toukokuun viime viikoilla pohtimaan oppilaiden kanssa sitä, vieläkö jaksettaisiin jatkaa puoli kuukautta kohti juhannusta.

Sen sijaan, että opettajien kuuluisi turvata yhteiskunta, yhteiskunnan kuuluisi turvata koulun oppilaat. Toivoisin luokkahuoneeseeni käymään ministerin lisäksi myös muita ihmisiä, toisten alojen ammattilaisia.

Luokkahuone on hyvä paikka saavuttaa lapset ja nuoret, mutta opettajat eivät voi olla ainoita aikuisia, jotka ovat läsnä nuorten elämässä. Voisivatko myös muut jakaa tietoa, taitoja ja toimintamalleja yhdessä opettajien kanssa, koulun tiloissa?

Kaikkihan siitä hyötyisivät, eniten ehkä oppilaat, jotka saisivat kysellä asioita eri ammattilaisilta sen sijaan, että niitä antaisi se sama väsynyt, jälleen uuteen aiheeseen pikakurssitettu ope.

Ehkäpä huoltajapalaverissakin voisi olla läsnä joku toinen, joka luontevasti osaisi kysäistä, kuinka monta alkoholiannosta isillä tai äiskällä viikossa kuluu, sillä minä en sellaista osaa. Asia on luonnollisesti tärkeä ja nuoria kuuluu suojella, mutta opettajan täyteen työnkuvaan perheiden pelastaminen ei oikein enää mahdu.

Tommi Kinnunen

Tommi Kinnunen on Kuusamossa syntynyt kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.