Jussi Viitalan kolumni: Linnunaivo!

Jotkut lintulajit kisaavat taidoissa ihmisapinoiden kanssa. Epäinhimillisen älyn loistetta saa parhaimmillaan seurata omassa pihapiirissään, kirjoittaa Jussi Viitala.

älykkyys
Jussi Viitala.
Onni Koivisto / Yle

Pyhäkoulussa minulle opetettiin, että ihmisellä on sielu, mutta eläimet ovat sieluttomia. Tämän ajatuksen omaksuivat myös ensimmäiset etologit, jotka opettivat, että eläimet toimivat vaistojensa varassa, mutta ihminen käyttää järkeään.

Erityisesti lintujen uskottiin elävän kokonaan vaistojensa varassa, kuten Kalevi Raitasuon kirja Elämää vaistojen varassa vuodelta 1963 pyrki todistamaan. Olihan linnuilla kovin pienet ja sileäpintaiset aivot verrattuna nisäkkäisiin.

Niinpä toisen sanominen linnunaivoiseksi on pidetty pahana loukkauksena.

Niinpä. Mutta mitä on ajateltava siitä, että korppi kykeni kokeessa oivaltamaan narun merkityksen. Vanha korppi osaa harjoittelematta vetää narussa roikkuvan ruokapalan luokseen. Se astuu ylös vedetyn narun päälle, ettei palanen pääse putoamaan ja vetää lisää narua sisään. Näin se pääsee syömään pitkässäkin narussa riippuvan herkkupalan. Saman konstin ovat keksineet varikset, jotka osaavat kiskoa talvikalastajan syöttikoukun ylös ja popsivat syöttikalan.

Kaledonianvarikset löytävät kohteita pelkästään katseen opastamana – myös ihmisen katseen.

Korppi tekee ahkerasti kätköjä silloin, kun se löytää niin paljon ruokaa, ettei se pysty kaikkea syömään. Sellainen toinen korppi, joka ei ole kätkön tekemistä nähnyt, saa kulkea rauhassa kätkön lähellä. Jos kätköä lähestyy sellainen korppi jonka kätkön tekijä huomasi katselevan, korppi hermostuu, ajaa lähestyjän pois ja kätkee aarteensa uudelleen. Korppi siis tuntee lauman jäsenet yksilöinä ja tietää, mitä sen lajitoverin päässä liikkuu (siirryt toiseen palveluun).

Hetkinen! Tämänhän piti olla vain ihmiselle ominainen kyky.

Niinpä niin. Ihminen on nostanut itsensä sellaiselle jalustalle, ettei sieltä enää ole nähnyt muuta luomakuntaa, vaan on kuvitellut sen mielettömäksi, sieluttomaksi massaksi ja itsensä kaiken hallitsijaksi.

Mitä muuta linnut osaavat? Ainakin kaupunkivarikset ovat oppineet lukemaan liikennevaloja ja autojen suuntamerkkejä ja ne käyttävät liikennevaloista lähteviä autoja pähkinänsärkijöinä. Liikennevaloissa varikset tuovat rikottavat pähkinät autojen eteen punaisilla valoilla ja hakevat saaliin seuraavilla punaisilla.

Varislintujen ”pellepeloton” taitaa olla kaledonianvaris, joka luonnossa kaivelee puun sisällä eläviä toukkia tikuilla tai kairapalmun lehden reunasta repäisemällään väkäsellisellä suikaleella.

Koeasetelmassa sille tarjottiin sen herkkutoukkia syvän läpinäkyvän putken pohjalla olevassa sangallisessa astiassa. Koetilan lattialla oli suora rautalangan pätkä. Varis katseli tilannetta hetken, otti sitten rautalangan ja väänsi sen toiseen päähän koukun. Tällä koukulla se nosti toukka-astian ylös ja pisteli herkut kupuunsa. Monet muutkin kokeet ovat osoittaneet varislinnut ja isot papukaijat kykeneviksi oivallukseen ja suunnittelemaan mielessään tulevat tekemisensä. Matematiikkakokeissa linnut ovat päihittäneet isot ihmisapinat.

Ne ymmärtävät katseen merkityksen (siirryt toiseen palveluun). Ne myös löytävät kohteita pelkästään katseen opastamana – myös ihmisen katseen.

Harakka läpäisi peilitestin, eli tunnisti itsensä peilikuvasta. Ihmislapsi läpäisee peilitestin puolitoista–kaksivuotiaana.

Papukaijat ja varislinnut ovat hyviä matkijoita. Jo kauan on tiedetty, että ne oppivat matkimaan myös ihmisen puhetta. Irene Pepperberg opetti viime vuosisadan lopulla harmaapapukaija Alexille sataviisikymmentä englannin kielen sanaa. Alex pystyi niiden avulla keskustelemaan hoitajiensa kanssa. Se pystyi pyynnöstä valitsemaan isosta kasasta esineet, jotka oli määritelty jopa kolmen ominaisuuden mukaan – esimerkiksi punaiset, nahasta tehdyt tähdet.

Suuret varislintumme ovat myös taitavia matkijoita ja oppivat myös sanoja. Olen lähes vakuuttunut, että ne pystyisivät samaan kuin Alex. Onhan korpilla luonnossakin lukuisia erilaisia ääniä ja varoitusääniä, jotka ovat kuin sanoja. Niillä se ilmoittaa, minkälainen vaara nyt uhkaa. Eri populaatioilla on omat murteensa ja murrealueiden rajalla olevat korpit voivat olla ”kaksikielisiä” eli ne pystyvät käyttämään kummankin murrealueen äänisignaaleja. Niiden täytyy siis oppia käyttämänsä äänet. Ne eivät ole vain vaistotoimintoja

Varislinnut ja papukaijat ovat myös yksilöitä, joilla on huomattava tietoisuus itsestään. Sen todistaa harakka, joka läpäisi peilitestin (siirryt toiseen palveluun), eli tunnisti itsensä peilikuvasta. Ihmislapsi läpäisee peilitestin puolitoista–kaksivuotiaana.

Itävaltalainen Thomas Bugnyar työtovereineen puhuu jopa korppipolitiikasta (siirryt toiseen palveluun).

On syytä nostaa linnut siihen arvoon, jonka ne ansaitsevat. Pihoillamme ja metsissämme liikkuu älyltään vähintään suurten ihmisapinoiden veroisia eläimiä.

Olkaamme ylpeitä höyhenpeitteisistä simpansseistamme.

Jussi Viitala

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ekologi ja tietokirjailija. Häntä kiinnostavat eläimet ja ihmiset ja suhde luontoon.